Erilaiset ketsaalilajit

Erilaiset ketsaalilajit
Luz Eduviges Thomas-Romero

Kirjoittanut ja tarkastanut biokemisti Luz Eduviges Thomas-Romero.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Ketsaalit on trogonien heimoon kuuluva lintusuku, johon kuuluu viisi Amerikassa elävää lajia. Suvun nimi juontaa juurensa Mesoamerikan kansojen tärkeästä jumaluudesta, Sulkakäärmeestä, jonka nimi on náhuatliksi Quetzalcóatl. Sulkakäärme oli alun perin tolteekkien palvoma jumaluus, jonka myös mayat ja asteekit omaksuivat myöhemmin omiin uskontoihinsa.

Kirkkaan ja värikkään sulkapeitteen ansiosta ketsaalit lasketaan usein maailman kauniimpien lintujen joukkoon. Vaikka nämä linnut eivät olekaan sukupuuton partaalla, niiden luonnollista elinaluetta tuhotaan jatkuvasti, mikä vaikuttaa lajien tulevaisuuteen.

Erilaiset ketsaalilajit

Mayaketsaali

Erilaiset ketsaalilajit

Mayaketsaali on todennäköisesti ketsaalilajeista tunnetuin. Tämä Guatemalan kansallislintu elää Meksikon eteläosasta Panamaan yltävällä alueella. Koiraan rinta ja yläosat ovat metallinhohtoisen vihreät ja vatsapuoli on puna-valkoinen. Naaras on ulkonäöltään huomattavasti vaatimattomampi vaatimaton. Koiraalle kasva pesimäaikana metallinhohtoinen lisäpyrstö, joka koostuu pyrstön neljästä pidentyneestä yläpeitinhöyhenestä. Muiden trogonien tavoin mayaketsaalit pesivät puunkoloihin. Koiras hautoo munia pää osoittaen ulospäin, koska sen lisäpyrstö on liian pitkä mahtuakseen pesäkoloon.

Siinä missä muut ketsaalilajit ovat elinvoimaisia, mayaketsaali on luokittu silmälläpidettäväksi lajiksi.

Kahviketsaali

Kahviketsaalit elävät Kolumbian ja Venezuelan pohjoisosien metsissä. Ainoastaan koirailla on ketsaaleille tyypillinen väritys, eli kirkkaanvihreät siivet ja kullankeltainen nokka. Kaikkien ketsaalilajien naaraiden väritys on selvästi uroksia vaatimattomampi. Kahviketsaalit syövät vuoriketsaalien tavoin hedelmiä, marjoja ja hyönteisiä.

Töyhtöketsaali

Töyhtöketsaalien esiintymisalue käsittää Andien rinteet Venezuelasta ja Kolumbiasta Peruun ja Bolivian läntiseen keskiosaan. Nämä linnut elävät Andien koskemattomissa metsissä 1200-3000 metrin korkeudessa. Uroslinnun pää ja niska ovat turkoosit ja muu keho kirkkaanpunainen. Naaraan väritys on kaikille ketsaalinaaraille tyypillinen ruskean ja vihreän sekoitus. Töyhtöketsaaliuros on helppo erottaa muista ketsaaleista sen silmien ja nokan välissä kasvavasta töyhdöstä.

Vuoriketsaali

Kosteissa metsissä elävät vuoriketsaalit tunnetaan kauniista sinertävän vihreistä sulistaan. Lajin esiintymisalue käsittää Panaman itäosan sekä Andien rinteet Venezuelasta ja Kolumbiasta Itä-Peruun ja Bolivian pohjoisosaan. Vuoriketsaalit syövät pääasiassa hedelmiä ja jonkin verran myös hyönteisiä. Ne elävät muiden ketsaalien tavoin yksinään ja tapaavat lajitovereitaan vain pesimäaikaan.

Erilaiset ketsaalilajit

Alankoketsaali

Alankoketsaali muistuttaa mainituista lajeista kaikista vähiten tunnetuinta ketsaalilajia, mayaketsaalia. Lajin esiintymisalue käsittää Amazonasin alueen itäisestä Ecuadorista, Kaakkois-Kolumbiasta, Koillis-Perusta ja Venezuelan etelä- ja itäosista Brasiliaan ja Pohjois-Boliviaan. Se on ainoa Andien vuorijonon itäpuolella elävä ketsaalilaji.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Kolibrit ovat maailman pienimpiä lintuja
My Animals
Lue se täällä My Animals
Kolibrit ovat maailman pienimpiä lintuja

Kolibrit tunnetaan kyvystään lentää paikallaan ja ainoina lintuina jopa taaksepäin. Tämä tapahtuu räpyttämällä siipiä kiivaasti 15-80 kertaa sekunn...


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Eläimemme-sivuston sisältö on laadittu informatiivisiin tarkoituksiin. Se ei voi korvata ammattilaisen diagnoosia, neuvoja tai hoitoa. Askarruttavissa asioissa kannattaa kääntyä luotetun asiantuntijan puoleen.