Hymyilevä koira pelastettiin kadulta

Hymyilevä koira pelastettiin kadulta
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Pitbulleilla on valitettavan huono maine, ja ihmisten asenteet tämän tyyppisiä koiria kohtaan ovat usein pelon ja vihan täyttämiä. Tosiasiassa pitbull-tyyppisten koirien käytös peilaa pitkälti niiden omistajien käytöstä – aivan kuten kaikkien muidenkin koirien. Hyvin usein ihmisten ainoa mielikuva tämän tyyppisistä koirista on saatu kuulopuheiden ja puolivillaisten lehtijuttujen kautta. Tänään lähestymme pitbulleja toisenlaisesta näkökulmasta ja esittelemme kadulta pelastetun Brinks-nimisen koiran. Ehkäpä tämä hymyilevä koira muuttaa edes yhden aikaisemmin pitbulleihin negatiivisesti suhtautuneen henkilön mielen.

Brinks, valloittavasti hymyilevä koira

Yhdysvaltalainen Jon oli eräänä päivänä tavalliseen tapaansa kävelyttämässä Demo-koiraansa New Yorkin Brooklynissa, kun hän törmäsi  kadulla vaeltelevaan pitbulliin. Kolmikko tuli välittömästi toimeen keskenään, ja Jon päätti ottaa kodittoman koiran mukaansa ja alkaa etsiä sen omistajaa. Kun omistajaa ei ollut löytynyt vielä kuukaudenkaan jälkeen, tuli Jon siihen tulokseen, että Brinksiksi nimetty koira jäisi hänen luokseen pysyvästi. Brinks oli tuolloin vasta 11 kuukauden ikäinen, ja kuten artikkelimme kuvista näet, se jatkaa hymyilyään vielä 14 vuotta myöhemminkin.

Jokainen, joka on saanut tutustua jatkuvasti hymyilevään Brinksiin, on sitä mieltä, että kaikkien pitbulleja vieroksuvien pitäisi tavata kyseinen koira. Yllättävintä on se, että Brinks hymyilee usein samoissa tilanteissa, joissa ihminenkin hymyilisi. Hymyileekö se siis tarkoituksella? Jon kertoo, että Brinks hymyilee saadessaan herkkuja, herätessään aamulla ja jopa nukkuessaan. Sen nähdään usein hymyilevän tilanteissa, joissa se on selvästi onnellinen.

Onko tavallista, että koira hymyilee?

On osoitettu, että koirilla on kyky päästää erityisiä ääniä ja laittaa suu kaarevaan asentoon silloin, kun ne ovat onnellisia – tieteilijät yhdistävät nämä käytösmuodot ihmisen nauruun. Asiantuntijoiden mukaan nauru, jonka olet joskus saattanut kuulla koiraltasi sen leikkiessä, voi tosiaankin kertoa onnellisuudesta.

Koiran ja ihmisen tunteet ja eleet ovat hyvin samankaltaiset

Emme ole oikeastaan niin kovin erilaisia kuin koirat. On monia kykyjä, joiden ihmiset ovat aiemmin uskoneet olevan ainoastaan ihmisten kokemia, mutta niitä voidaan itse asiassa havaita eläimilläkin. Yksi näistä on rakkaus, ja toinen on muiden olentojen tunteiden ymmärtäminen.

Hymyileminen on koirilla erittäin saman tyyppinen ele kuin voidaan havaita onnellisen ihmisen kasvoilla. Suun kaaresta tulee selkeämpi, ja suu ulottuu tällöin koiralla lähes korvasta korvaan.

Osaako koira nauraa ääneen?

Ajatus siitä, että hymyilevä koira voisi tuottaa naurua, on saanut monen tutkijan kiinnostumaan. Näihin asiantuntijoihin lukeutuu koiran käytöksen ekspertti nimeltä Patricia Simonet, joka työskentelee Sierra Nevada -korkeakoulussa.

Tämä eläinten käytökseen erikoistunut tutkija kävi puistoissa, joissa ulkoilutettiin monia koiria, tehokkaiden mikrofonien kanssa. Tavoitteena näissä kokeissa oli äänittää koirien naurua, kun ne leikkivät ja pitivät hauskaa toisten koirien kanssa.

Tutkijan keräämät todisteet tuottivat eräitä merkittäviä päätelmiä. Se, miten koira läähättää leikkiessään, ei ole aina samalta kuulostavaa. Kun se nauttii olostaan, koira tuottaa erilaisen, enemmän puuskittain ilmenevän äänen.

Tämä ääni on itse asiassa muihin koiriin “leviävää”, ja se viestii niille iloa ja halua pitää hauskaa. Miltä tämä ääni sitten kuulostaa? Siltä kuin koira haukkoisi henkeään katkonaisesti, äännellen ikään kuin “hhuh, hhuh”.

Tarttuva nauru

Nämä nauhoitukset, joilla voidaan kuulla koirien naurua, olivat käytössä eräässä kokeessa, jossa 15 koiranpentua sai kuunnella niitä. Tutkijat olivat hyvin yllättyneitä huomatessaan koirien reaktiot – pennut suorastaan pulppusivat iloa kuunnellessaan lajitovereidensa naurua.

Koiran naurun positiivinen vaikutus muihin koiriin onkin nyt käytössä löytöeläintaloissa ja adoptointiin erikoistuneissa koirakeskuksissa. Onnellisuudesta kertovat muiden koirien äänet saavat kovia kokeneet koirat nimittäin tuntemaan olonsa paremmaksi ja vähemmän stressaantuneeksi sillä aikaa, kun ne odottavat ihmistä, joka ottaisi ne hyvään kotiin.

Mitä koiran hymy tarkoittaa?

Sellainen hymy kuin voidaan havaita Brinksillä, ei välttämättä kerro koiran onnellisuudesta – kun suu on avoinna vain hiukan ja näyttää hymyilevältä, koira voi itse asiassa olla ahdistunut tai hermostunut jostakin asiasta.

Ahdingosta kertovat merkit, jotka ilmenevät jäykän “hymyn” kera, voivat sisältää läähättämisen kieli ulkona, vinkumisen sekä hampaiden kalisuttamisen. Tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta, jotta voitaisiin tarkemmin ottaen määrittää, milloin koiran hymy merkitsee onnellisuutta ja milloin se taas on merkki jostakin muusta mielialasta.

Artikkelin kuvien lähde: ActitudFem


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.