Koiran pesu kotona - ohjeet vaihe vaiheelta

04 marraskuu, 2018
 

Lemmikin omistaminen tarkoittaa muutakin kuin suloisen pörröisen ystävän silittelyä ja halailua. Mikä tahansa eläin tuo mukanaan ison vastuun, ja yksi omistajan harteille jäävistä tehtävistä on lemmikin hygieniasta huolehtiminen – mikä sisältää myös pesemisen, jos kyseessä on koira. Moni omistaja miettii, onko koiran pesu kotona parempi vaihtoehto kuin lemmikin vieminen ammattilaisen pestäväksi.

Kukin toimii omien mieltymystensä mukaan, ja suurin osa koiranomistajista päätyy pesemään lemmikkinsä kotioloissa. Koiran peseminen kotona on hyvä tapa vahvistaa omistajan ja lemmikin välistä suhdetta. Eläin myös yleensä tuntee olonsa mukavammaksi kotioloissa kuin vieraassa paikassa. Seuraamalla alla esittelemiämme vinkkejä on koiran pesu kotona miellyttävää molemmille osapuolille.

Koiran pesu kotona

Kissa pesun jälkeen

Vaikka koiran pesu voi kuulostaa – etenkin ensikertalaisesta – hankalalta tehtävältä, se on helppo suorittaa, kunhan tiedät, mitä teet missäkin vaiheessa. Tämän artikkelin luettuasi huomaat, että koiran pesu kotona on loppujen lopuksi hyvin helppoa.

Valitse shampoo

Eläimen iho poikkeaa huomattavasti ihmisen ihosta, ja on tärkeää, että koiraa ei koskaan pestä ihmisille tarkoitetulla pesuaineella. Markkinoilla on lukemattomia koirille tarkoitettuja shampoita, jotka pitävät huolta eläimen karvasta ja ihosta.

 

Täydellinen tila

Koira tarvitsee tarpeeksi ison tilan pesunsa ajaksi – tällä taataan sekä eläimen että pesijän mukavuus. Kesällä koira voidaan pestä nurmikolla tai terassilla, kylmempinä vuodenaikoina sopiva pesupaikka on esimerkiksi sauna tai kylpyamme. On tärkeää, että sekä sinä että lemmikkisi pystytte liikkumaan kunnolla.

Huolehdi herkistä alueista

Korvat ovat yksi koiran kehon herkimmistä alueista, etenkin mitä tulee pesemiseen. Pesun aikana korviin pääsee helposti vettä, mikä voi aiheuttaa korvatulehduksen, joka on eläimelle erittäin ikävä vaiva.

Tämän vuoksi kannattaakin asettaa koiran korviin pumpulipallot ennen pesun aloittamista. Älä työnnä pumpulia liian syvälle, riittää, että se pysyy paikoillaan pesun ajan.

Veden lämpötila

Koira ei siedä kuumaa vettä, vaikka sillä olisi paksu turkki. Käytä lämmintä vettä, joka on mieluummin hieman liian kylmää kuin kuumaa. Tämä on eläimelle miellyttävin lämpötila.

Pesu

Kun koira on kasteltu, annostele sen jalkoihin shampoota ja hiero lika irti turkista. Pese seuraavaksi jalat, jotka ovat yleensä koiran kehon likaisin osa ollessaan jatkuvasti kosketuksissa maanpinnan kanssa.

Seuraavaksi keskity koiran päähän ja huolehdi myös silmien ja korvien ympäristön putsaamisesta estääksesi mahdollisia terveysongelmia muodostumasta.

Huuhtelu

Aloita huuhtelu koiran päästä ja etene selän kautta jalkoihin. Käytä runsaasti vettä ja jatka karvan hieromista, kunnes kaikki shampoo on huuhtoutunut pois. Huuhtelu saattaa kestää kauankin, mutta on tärkeää käyttää kaikki tarvittava aika pesuainejäämien poistamiseksi turkista.

 

Kuivaus

Koiran pesu kotona

Ennen siirtymistä koiran eniten inhoamaan vaiheeseen, eli hiustenkuivaimen käyttöön, kannattaa ylimääräinen vesi kuivata turkista pyyhkeellä. Aivan ensimmäiseksi kuitenkin anna koiran ravistella itseään. Pyyhekuivauksen jälkeen eläimen voidaan antaa kuivua hetki itsekseen, etenkin, jos kylmettymisen riskiä ei ole.

Jos koira pelkää hiustenkuivainta, anna sen turkin kuivua mahdollisimman paljon itsekseen. Etenkin jos koiralla on paksu turkki, joudut luultavasti viimeistelemään kuivauksen hiustenkuivaimella. Markkinoilla on myös eläimille tarkoitettuja kuivaimia, jotka pitävät huomattavasti vähemmän ääntä kuin ihmisten kuivaajat. Varo, ettei kuivaaja puhalla liian kuumaa ilmaa ja polta eläimen ihoa.

Harjaus

Viimein pääsemme viimeiseen vaiheeseen, eli harjaukseen. Aloita harjaamalla koiran pää ja niska ja jatka selän, hännän ja jalkojen läpi käymisellä.

Koiran päivittäinen harjaaminen pitää turkin kiiltävänä ja terveenä.