Kuinka kauan kissa pärjää yksin kotona?

Kuinka kauan kissa pärjää yksin kotona?
Paloma de los Milagros

Kirjoittanut ja tarkastanut biologi Paloma de los Milagros.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Kissat eivät tunnetusti pidä rutiinien ja ympäristön muutoksista. Vaikka poikkeuksiakin on olemassa, yleensä kissa on tyytyväisimmillään saadessaan viettää aikaa omassa kodissaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Näin ollen, jos omistaja lähtee lomailemaan tai joutuu muusta syystä olemaan poissa kotoa hieman pidempään, on lemmikki parempi jättää kotiin. Mutta kuinka kauan kissa pärjää yksin, ja minkälaisista asioista tulee huolehtia, kun joutuu itse lähtemään kotoa päivää pidemmäksi ajaksi?

Kuinka kauan kissa pärjää yksin kotona?

Suomen eläinsuojelulakiin on kirjattu, että eläimen hyvinvointi täytyy tarkistaa päivittäin, eikä asiassa ole tulkinnanvaraa. Vaikka kissa onkin kohtalaisen itsenäinen eläin, sen terveydentila täytyy tarkistaa vähintään kerran vuorokaudessa. Tämän lisäksi tulee varmistaa, että kissalla on tarpeeksi ruokaa ja vettä, ja eläimen hiekkalaatikko on putsattava.

Kissaa ei siis saa jättää yksin vuorokautta pidemmäksi aikaa. Omistajan ollessa poissa kotoa, paras vaihtoehto on se, että tuttu hoitaja asuu kissan kotona tämän seurana. Kissa on sosiaalinen eläin, joka kaipaa seuraa, eikä pelkkä kerran päivässä suoritettu tarkastuskäynti ole hyvä vaihtoehto pidemmän päälle.

Varmistettavat asiat, kun kissa jää yksin kotiin

Ruoka ja juoma

Kissalle jätettävän ruoan määrä riippuu siitä, kuinka kauan omistaja on poissa kotoa tai eläin ilman hoitajaa. Osa kissoista syö kaiken tarjolla olevan ruoan kerralla, kun taas toiset osaavat säännöstellä ravintoa. Kuten jo mainitsimme, eläimen hyvinvointi täytyy tarkistaa vähintään kerran päivässä, ja ruokaa voidaan tuolloin lisätä. Kissalla tulee olla aina tarjolla raikasta vettä.

Varmistettavat asiat, kun kissa jää yksin kotiin

Kissalla täytyy olla varma pääsy ruoka- ja vesikulholle. Omistajan on varmistettava, että esimerkiksi mikään ovi ei pääse sulkeutumaan niin, että eläin ei pääse syömään ja juomaan.

Viihdykkeet

Jos jätät kissasi lempileluja pitkin taloa, se tulee saamaan niistä jonkin verran viihdykettä. Kun kissalla on tekemistä, niin aikakin kuluu nopeammin ja poissaolosi aiheuttama ahdistus lievenee huomattavasti.

Raapimapuu on välttämättömyys, koska se auttaa kissaasi viihtymään. Se estää sitä myös teroittamasta kynsiään huonekaluihin, ja sellaista ei yksikään kissanomistaja toivo.

Hiekkalaatikon puhtaus

Kissat ovat luonnostaan siistejä olentoja. Jätökset on aina kuopattu siististi hiekkalaatikkoon. Jos näin ei ole, kissa ei tykkää käyttää hiekkalaatikkoaan, koska se pitää ympäristöään liian sotkuisena.

Hiekkalaatikko on tärkeää pitää täysin puhtaana. Sinun ei tarvitse myöskään rajoittaa itseäsi vain yhteen. Kissa ei käytä hiekkalaatikkoaan jos se on likainen, joten kaksi tai kolme laatikkoa takaa rauhallisemman odottelun kotona kissallesi.

Kissa loikoilee

Tarvittavat välineet on myös hyvä jättää valmiiksi odottamaan henkilöä, joka tulee myöhemmin katsomaan kissaasi. Kauha, jätepussi ja kissanhiekka on oltava saatavilla joka kerralla, kun hän tulee puhdistamaan kissan vessan.

Turvallinen ympäristö

On tärkeää tarkistaa, että olet varmasti sulkenut kaikki ulko-ovet ja ikkunat, jotta kissasi ei karkaa. Kissasi tulee aivan varmasti tutkimaan ympäristöään, ja jos se löytääkin ulospääsyn, se saattaa kadota tai joutua onnettomuuteen.

Turvallisuuden varmistamiseksi on hyvä katsoa myös, että myrkylliset aineet tai lääkkeet ovat lukkojen takana, jotta kissa ei niihin käpälöiksi päästyään sairastu tai pahempaa.

Seura

Olisi erinomaista, jos ystäväsi voisi myös leikkiä kissasi kanssa hetken, silitellä sitä ja olla sille seuraksi. Sillä tavoin kissan päivät kotona yksin tuntuvat lyhyemmiltä, eikä se koe tilanteesta yhtä paljon stressiä tai ahdistusta.

Muut vaihtoehdot

Jos sinusta tuntuu kuitenkin huonolta ajatukselta jättää kissasi kotiin yksin, niin sinulla on vielä muitakin vaihtoehtoja. Eräs niistä on se, että viet kissan ystäväsi kotiin, mutta siinä on riski, että kissa ei sopeudu sinne ja saattaa yrittää karata. Kissasi saattaa myös mahdollisesti vahingoittaa ystäväsi omaisuutta.

Kissahotellit ovat myös toinen, vaikkakin hintava vaihtoehto. Sinun on huomioitava muutama seikka, kuten hotellin muut eläimet, jotka voivat tehdä kissasi olosta epämukavan. Uudessa ympäristössä oleskelu kodin ulkopuolella voi saada kissasi stressaantumaan tai ahdistumaan.

Näiden asioiden varmistaminen sellaisina aikoina, kun jätät kissasi kotiin, tulee hyödyttämään niin sinua kuin lemmikkiäsikin. Kokeile näitä neuvoja, jotta loma-ajoista tulisi rennompia teille kummallekin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.