Mehiläisten tanssi
Tutkijoita on kiinnostanut jo pitkään se, miten mehiläiset löytävät ruokansa ja ohjaavat muut yhdyskunnan jäsenet lupaavalle ravinnonkeruupaikalle. Tänä päivänä tiedetään, että mehiläiset viestivät tämän tyyppisistä asioista tanssien. Mehiläisten tanssi on kiinnostanut monia tutkijoita, mutta sen syyn selvitti lopulta 1940-luvulla itävaltalainen biologi Karl von Frisch, joka sai vuonna 1973 Nobel-palkinnon tutkimuksistaan.
Mehiläisten tanssi
Mehiläiset ovat mesipistiäisten yläheimoon kuuluvia lentäviä hyönteisiä, joita tunnetaan maailmanlaajuisesti noin 20 000 lajia. Siinä missä monet mehiläislajit ovat yksineläjiä, hunajamehiläiset muodostavat suuria ja järjestäytyneitä yhdyskuntia, joiden jäsenet ovat keskenään läheistä sukua. Näiden lajien sosiaalinen käyttäytyminen on monimutkaista ja poikkeuksellista koko eläinkunnan mittakaavassa. Ihmiselle tutuin mehiläislaji on tarhamehiläinen, jota käytetään muun muassa hunajan tuotantoon.
Mehiläiset elävät pesissä, jotka rakennetaan lajista riippuen puihin, maan alle tai ihmisten rakentamiin rakennuksiin. Ne käyttävät ravinnokseen kukkien mettä, ja ovat myös tärkeässä roolissa pölytyksessä kuljettaessaan siitepölyä lentäessään kukasta kukkaan. Mehiläiset pölyttävät lähes 75 % kaikista suoraan ihmisravinnoksi kelpaavista kasvilajeista, joten nämä pienet hyönteiset ovat erittäin tärkeitä myös ihmisten kannalta.
Mehiläisten on havaittu kommunikoivan keskenään tanssimalla. Tämän viestintämuodon tulkitseminen on tärkeää, jotta voimme ymmärtää paremmin, miten mehiläiset hankkivat ruokansa ja kuinka niitä voidaan suojella. Kun ravinnonetsijämehiläinen on löytänyt hyvän mesipaikan, se palaa pesään ja kertoo pesäkumppaneilleen tanssien missä suunnassa ja kuinka kaukana ruoka-apaja on. Työläismehiläiset seuraavat tarkkaan lennolta palannutta yksilöä, joka neuvoo erilaisten asentojen, väristelyiden ja eri pituisten kiepautusten avulla, mihin työläisten kannattaa suunnata.
Erityyppiset tanssit
Mehiläisten tanssi perustuu liikkeen kestoon ja kulmaan, joista ensimmäinen ilmaisee etäisyyden mesipaikkaan ja jälkimmäinen paikan suunnan suhteessa aurinkoon. Tutkimuksissa on todettu, että eri lajien tansseissa on erilaisia murteita, joskin mehiläisten tiedetään ymmärtävän muidenkin kuin lajikumppaniensa tanssia.
Mehiläisten tanssi voidaan yleisesti ottaen jakaa kahteen tyyppiin, eli pyörötanssiin ja pyristystanssiin. Jos ravintolähde sijaitsee alle 100 metrin päässä, mehiläinen suorittaa pyörötanssin, jossa se juoksee lyhyin ja nopein askelin ympyrää ensin yhteen ja sitten toiseen suuntaan. Tanssi kestää muutamasta sekunnista jopa minuuttiin, ja sen kesto kertoo matkan mesipaikkaan, mutta ei sitä, missä suunnassa paikka on.
Jos taas mesipaikka on yli 100 metrin päässä, mehiläinen suorittaa pyristystanssin, jossa se juoksee puoliympyrän, kääntyy ja palaa sitten lähtöpaikkaansa kehonsa takaosaa voimakkaasti sivusuunnassa värisyttäen. Tämän jälkeen se toistaa pyristysjuoksun juoksemalla puoliympyrän toiseen suuntaan. Tanssi on sitä hitaampaa, mitä kauempana ravintolähde on. Tanssiva mehiläinen myös tuottaa matalaa ääntä, joka koostuu sarjasta ääni-impulsseja, joiden lukumäärä riippuu ravintolähteen etäisyydestä. Mehiläinen ilmoittaa pyristystanssilla myös mesilähteen suunnan niin, että pyristysjuoksun suunta on painovoiman suuntaan sama kuin ravintolähteen suunta aurinkoon nähden vaakasuorassa tasossa.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
Frisch, K. V. (1950). Bees: their vision, chemical senses and language (No. QL568. A6 F62).