Miksi kissa pureskelee omistajansa vaatteita?

19 maaliskuu, 2019

Omistaja saattaa kuvitella, että kissa pureskelee vaatteita ja muita kankaita tuhoamisvimman vuoksi tai koska ei jostain syystä pidä näistä esineistä. Syyt tällaiseen käytökseen ovat tosiasiassa aivan toiset. Kerromme ne tässä artikkelissa, jotta omistajan on hieman helpompi ymmärtää lemmikin ajatuksia ja käyttäytymistä.

Miksi kissa pureskelee omistajansa vaatteita?

Kissojen sanotaan olevan vaikeasti ymmärrettäviä eläimiä – ainakin koiria vaikeampia – ja niiden käytöstä voi olla ajoittain hankala tulkita. Se, että kissa pureskelee tai imeskelee omistajansa vaatteita, petivaatteita tai patjaa, voi liittyä eläimen persoonallisuuteen.

Kissat rakastavat henkilökohtaista omaisuuttaan, ja voivat olla haluttomia jakamaan nille tärkeitä esineitä ihmisten tai muiden eläinten kanssa. Kissa voi muuttua niin omistushaluiseksi, että se alkaa nuolla ja pureskella tavaroitaan. Materiaalilla ei ole väliä, ja jokainen kissanomistaja onkin varmasti nähnyt lemmikkinsä maistelevan mitä erikoisempia esineitä – pahvia, nahkaa, puuta, kumia tai muovia. Tämä ei ole ongelma niin kauan kuin eläimen elämä ei pyöri tällaisen käytöksen ympärillä.

Esimerkiksi kankaiden pureskeleminen voi muuttua pakkomielteeksi, mikä ei luonnollisestikaan ole hyväksi kissan terveydelle. Tiettyjen materiaalien nuoleminen ja nieleminen voi aiheuttaa myrkytystilan tai tukehtumisen. Jos materiaali pääsee suolistoon saakka, elimistö ei välttämättä pysty sulattamaan sitä, mikä voi aiheuttaa hengenvaarallisen tukoksen.

Miksi kissa pureskelee omistajansa vaatteita?

Ei siis välttämättä ole huono asia, että kissa pureskelee objekteja, vaan kaikki riippuu siitä, mikä esine tai materiaali on kyseessä, ja miten usein kissa toimii näin. Jos eläin muuttuu vihamieliseksi ja sähisee, köyristää selkänsä ja kieltäytyy luovuttamasta esinettä, voi kyseessä olla vakavampi ongelma.

Syitä siihen, että kissa pureskelee vaatteita

Moni asia voi saada kissan pureskelemaan omistajansa vaatteita ja muita kankaita, Tämän vuoksi on tärkeää tarkkailla ja analysoida lemmikin käytöstä ja päätellä, mistä pureskelu johtuu.

1. Perimä

Jotkut rodut – kuten siamilaiset ja pyhä birma – ovat toisia innokkaampia pureskelemaan villaa. Perimällä on tällaisessa käytöksessä iso rooli, eikä omistaja voi tehdä asialle juuri muuta kuin varmistaa, ettei kissa sairastu tapansa vuoksi.

2. Varhainen vieroitus

Osa kissoista on vieroitettu emosta ja tämän maidosta liian aikaisin. Tällaisilla eläimillä on taipumus kankaiden imemiseen ja nuolemiseen. Kissan valitsema esine on kuin korvike sille ajalle, jota eläintä ei imetetty. Käytös poistuu yleensä itsestään ajan kuluessa.

3. Stressi

Kissat rakastavat rutiineja, ja mikä tahansa iso muutos elämässä – esimerkiksi uusi perheenjäsen tai lemmikki, läheisen kuolema tai muutto – voi aiheuttaa eläimelle stressiä. Kukin yksilö reagoi stressiin omalla tavallaan; jotkut kissat alkavat käyttäytyä aggressiivisesti, toiset lopettavat syömisen ja osa pureskelee vaatteita helpottaakseen oloaan.

Miksi kissa pureskelee omistajansa vaatteita?

4. Tylsistyminen

Jos kissa viettää paljon aikaa kotona ilman seuraa tai sopivia virikkeitä, se voi alkaa nuolla tai pureskella esineitä. Sama voi tapahtua, mikäli kissa ei liiku tai leiki tarpeeksi, tai jos eläin ei koe tarpeeksi mentaalista ja fyysistä stimulointia.

Tylsistyminen on tavallisempaa sisäkissoilla, joilla ei ole pääsyä ulos. On omistajan tehtävä keksiä lemmikille tekemistä ja leikkiä tämän kanssa. Kissalla tulisi olla pääsy ikkunalle tai lasitetulle parvekkeella, jotta se näkee ulos. Tämän lisäksi lemmikkiä voidaan ulkoiluttaa valvotusti.

5. Sairaus

Joskus kissan käytös muuttuu leukemian, aivokasvaimen tai muun vakavan sairauden vaikutuksesta. Jos lemmikki pureskelee vaatteita pakonomaisesti, se kannattaa viedä varmuuden vuoksi eläinlääkäriin.

6. Aliravitsemus

Tämä ei välttämättä tarkoita, että lemmikillä on liian vähän ruokaa. Kissat tarvitsevat tiettyjä ravinteita, joita sen syömä ruoka ei välttämättä sisällä. Se, että kissa siirtyy vaatteiden pureskelusta hiekan tai kasvien syömiseen tai kivien nuolemiseen, on merkki jostain puutostilasta.

7. Reviiritietoisuus

On hyvä muistaa, että kissat ovat reviiritietoisia eläimiä. Se, että kissa pureskelee omistajansa vaatteita, voi olla eläimen tapa ilmoittaa omistajan kuuluvan sille. Käytös on siis vastaavaa kuin sohvan raapiminen tai väärään paikkaan kotona merkkaaminen.