Miksi koira ravistelee itseään?

Miksi koira ravistelee itseään?
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Jokainen koiranomistaja on nähnyt koiran ravistelevan itseään kuonosta hännänpäähän ulottuvalla liikkeellä. Vaikka ravistelu onkin normaalia koiran käytöstä, se voi myös kertoa koiran epämukavasta olosta. Koska et halua ottaa riskejä, on syytä tietää, miksi koira ravistelee itseään, ja milloin on syytä huoleen. Tässä artikkelissa kerromme tavallisimmat syyt koiran ravistelulle.

5 syytä, miksi koira ravistelee itseään

Kuten jo mainitsimme, on monta syytä sille, että koira ravistelee itseään. Ravistelun syitä pohdittaessa, tulee ottaa huomioon asiayhteys ja selvittää, liittyykö ravisteluun muita oireita.

Ravisteleeko koira itseään pesun jälkeen?

Tämä on yleisin syy sille, että koira ravistelee itseään. Se yrittää kuivata itsensä pesun tai sateessa tehdyn kävelylenkin jäljiltä. Ravistelun on arvioitu poistavan 70% koiran karvaan ja ihoon jääneestä vedestä.

Koiralla on vaistomainen tarve kuivata itsensä useasta syystä. Ensinnäkin, koiran turkki on huomattavasti tavallista painavampi märkänä, mikä tekee liikkumisesta vaikeaa ja olosta epämukavan. Ravistelemalla koiran olo paranee välittömästi.

Koira altaassa

Koirat viilentelevät mielellään vedessä erityisen kuumina päivinä, mikä ei kuitenkaan tarkoita, ettäkö ne pitäisivät jatkuvasti märkänä olosta. Kuumuus ja kosteus tekevät koiran olosta erittäin epämukavan.

Kuuma ja kostea ilma myöskin lisää bakteerien, sienten ja hiivan kasvua, mikä voi tietää huonoa lemmikin terveydelle. Tämän vuoksi koira tulee muistaa kuivata kunnolla, etenkin korvien alueelta.

Ravisteleeko ja raapiiko koira itseään paljon?

Jos koira ravistelun lisäksi raapii ihoaan tai hieroo itseään maata vasten, sillä saattaa olla ulkoloisia. Punkit ja kirput voivat kiinnittyä koiran ihoon ja imeä eläimen verta ravinnokseen. Kutinan lisäksi ulkoloiset voivat aiheuttaa vakavampia vaivoja, kuten allergiaa, tulehduksia ja muita sairauksia.

Loisten aiheuttamien ongelmien välttämiseksi, on erittäin tärkeää käyttää säännöllisesti koirien ulkoloisten torjuntaan tarkoitettuja valmisteita. Markkinoilla on erilaisia loisten estoon ja häätöön suunniteltuja tuotteita, joita on saatavilla esimerkiksi pantojen, pipettien, suihkeiden ja saippuoiden muodossa.

Viettääkö koira paljon aikaa ulkona?

Paljon aikaa ulkona viettävät koirat voivat altistua epäpuhtauksille ja allergeeneille, kuten siitepölylle, pölylle ja homeelle. Moni koira myös nauttii maassa leikkimisestä ja ruohikolla tai lehtien seassa pyörimisestä.

Bulldoggi ravistelee itseään

Maassa pyöriminen saa koiran turkin likaiseksi, ja lopulta koiran iho alkaa kutista. Mikäli koira on tottunut leikkimään ulkona, eikä sitä haittaa likaantuminen hauskanpidon yhteydessä, se voi ravistella itseään puhdistaakseen turkkinsa.

Onko koiralla ongelmia ahdistuksen tai stressin kanssa?

Negatiivisessa ympäristössä elävä koira tai koira, jonka rutiini pysyy aina samanlaisena, saattaa stressaantua tai tylsistyä. Kun koira ei pysty kanavoimaan energiaansa tuottavaan tekemiseen, jännite kasvaa, ja koira etsii tavan päästää höyryjä ulos. Näin stressi voi vaikuttaa koiran käytökseen ja tapoihin.

Moni koira ravistelee itseään vähentääkseen stressiä purkamalla jännitystä. Näissä tapauksissa ravistelu saa eläimen tuntemaan olonsa paremmaksi. On tärkeä muistaa, että lemmikki tarvitsee fyysistä liikuntaa päivittäin, jotta sen keho ja mieli pysyvät terveinä.

Ravisteleeko koira paljon päätään ja korviaan?

Raju pään ravistelu on usein merkki korvaongelmista, yleisimmin korvatulehduksesta. Koira ravistelee päätään myös, jos sen korvassa on jotain jumissa.

Jos huomaat koirasi ravistelevan päätään normaalia enemmän, tarkista sen korvat varovasti. Jos et huomaa mitään, mitä voisit itse korjata, vie koira eläinlääkärin tarkistettavaksi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.