Teinipoika pelasti koiran kuolemalta

Teinipoika pelasti koiran kuolemalta

Viimeisin päivitys: 03 toukokuuta, 2019

Tänään kerromme, kuinka 13-vuotiaan Bradleyn nopea toiminta pelasti koiran kuolemalta. Tämä Iso-Britanniassa tapahtunut onnettomuus on hyvä muistutus meille kaikille pitää huolta lemmikeistämme.

Teinipoika pelasti koiran kuolemalta

Bradley North asuu Prestwichsissa Manchesterissa. Hän oli eräänä päivänä palaamassa koulusta nähdessään suuren koiran ahtautuvan ulos pakettiauton rikkinäisestä ikkunasta.

Talutushihnan jäädessä jumiin koira ei päässyt kunnolla maahan, vaan jäi roikkumaan hihnasta. Eläin olisi tukehtunut, jos Bradley ei olisi toiminut nopeasti ja onnistunut avaamaan tämän kaulapantaa. Poika lohdutti säikähtänyttä koiraa viidentoista minuutin ajan, kunnes eläimen erittäin kiitollinen omistaja saapui paikalle.

Ohikulkija valokuvasi Bradleyn toiminnan, minkä johdosta tapaus levisi ensin sosiaalisen median kanaviin ja sitä kautta muihin medioihin.

Nuori brittipoika nousi paikalliseksi sankariksi pelastettuaan koiran tukehtumiselta. Tämä läheltä piti -tilanne on hyvä muistutus meille kaikille siitä, että meidän tulee pitää huolta lemmikeistämme.

Boo on turvassa

Koiran pelastanut nuori mies kommentoi tehneensä sen, mitä kuka tahansa tekisi nähdessään eläimen vaarassa. Hän lisäsi, että myös hänen perheellään on koiria, ja jos ne ikinä joutuisivat vaaratilanteeseen, hän toivoisi niitä autettavan. Bradleyn isä Kevin North oli ymmärrettävästi hyvin ylpeä pojastaan, jota hän kutsuu pieneksi sankarikseen.

Bradleyn pelastaman bordeaux’ndogin nimi on Boo. Boon tapaus toimii hyvänä muistutuksena siitä, että jokaisen lemmikinomistajan on tehtävä kaikkensa pitääkseen eläin turvassa.

Kuinka pitää koira turvassa?

Vaikka Boon tapaus vaikuttaakin yksittäiseltä tapaukselta, totuus on, että onnettomuuksia tapahtuu yllättävän paljon. Tämän vuoksi omistajan tulee olla varovainen poistuessaan kotoa koiran kanssa.

Teinipoika pelasti koiran kuolemalta

Koiraa ei saa koskaan jättää yksin autoon tai ulos. Sen lisäksi, että eläin voidaan varastaa, se saattaa keksiä tavan karata ja joutua onnettomuuteen. Jatkuvista varoituksista huolimatta moni jättää lemmikkinsä autoon kuumalla säällä, mikä altistaa eläimen hyvin nopeasti lämpöhalvaukselle.

Ole vastuuntuntoinen omistaja

On omistajan vastuulla olla varovainen ja pitää koira turvassa ulkoilun aikana. Jokaisella onnettomuuteen joutuvalla eläimellä ei ole yhtä hyvä onni kuin tarinamme koiralla.

Pidä koirasi talutushihnassa julkisilla paikoilla estääksesi sitä karkaamasta, joutumasta onnettomuuteen tai häiritsemästä muita ihmisiä ja eläimiä. Valitse lemmikille sille sopivat valjaat ja hihna, joissa eläimen on mukava ja turvallinen liikkua.

Artikkelin kuvien lähde: Prestwichin asukkaiden Facebook


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.