Tiklin poikasen ruokinta

Tiklin poikasen ruokinta

Viimeisin päivitys: 18 maaliskuu, 2021

Tikli on ihastuttava peiponsukuinen lintu, joka on levittäytynyt lähes kaikkialle maailmaan. Se on niin sanottu kulttuurilintu, jota tavataan etenkin kaupunkien puistoissa ja omakotitalojen läheisyydessä pienissä metsiköissä. Koska kyseessä on hyvin yleinen lintu, joka elää ihmisten keskuudessa, ei ole tavatonta, että ihminen törmää pesästä pudonneeseen tiklin poikaseen. Tikli saa pesimäkaudella tyypillisesti 2-3 jälkeläistä, joista ikävä kyllä osalle sattuu onnettomuuksia.

Miksi linnunpoikaset putoavat toisinaan pesästään?

On monia syitä sille, että linnunpoikanen päätyy maahan, ja näin voi käydä esimerkiksi kadulla tai vaikkapa kodin takapihalla. Yksi syistä on ehkä hiukan yllättävä, ja se liittyy Charles Darwinin esittelemään vahvimman eloonjäämisen -periaatteeseen – saattaa nimittäin käydä niin, että suuremmat poikaset työntävät pienemmät pois pesästä, jotta ne saisivat enemmän ruokaa itselleen.

Eräs toinenkin syy liittyy mainittuun Charles Darwiniin. Tiklinaaras saattaa nimittäin huomata, että linnunpoikasista jokin on sairas tai että se on altis sairauksille, ja tällöin se saattaa työntää poikasen pois pesästä, jotta se voisi välttää muiden poikasten sairastumisen. Kolmas syy taas on hyvin arvattavissa oleva: linnunpoika saattaa pudota alas maahan yrittäessään opetella lentämään, sillä joskus nämä kokeilut eivät onnistu.

Olipa syy linnun putoamiseen mikä tahansa, on tärkeä osata hoitaa ja ruokkia poikasta, mikäli joskus huomaat tällaisen maassa. Jos käy hyvä tuuri ja poikanen on vielä elossa, sen löytäjän tulee ryhtyä “sijaisäidiksi” ja alkaa ruokkia sitä. Paina siis mieleesi seuraavat perusneuvot, joiden avulla pudonneen linnunpoikasen pitäminen hyvinvoinvana onnistuu parhaiten, ja siten saat toivottavasti nähdä sen vahvistuvan ja lentävän omilleen.

Tiklin poikasen ruokinta

Tikli on siemensyöjä, eli se syö ainoastaan siemeniä ja myös hiukan kukkia. Kaupungeissä tiklit myös usein syövät jäänteitä ihmisen ruoasta – mikäli siis joka paikassa olevat pulut eivät ehdi ensin näitä tähteitä viemään. On kuitenkin muistettava, että jotta voitaisiin auttaa pudonnutta poikasta,  tulee huomioida linnun erilaiset ravintotarpeet sen iän eri vaiheissa. Toisin sanoen, kun vaikkapa tikli ikääntyy, sen tarvitsee alkaa saada erilaista ruokaa siihen perustuen, mitä sen keho tarvitsee.

Tämä on itse asiassa syy siihen, että suurin osa niistä linnuista, joita pelastetaan koteihin ja ruokitaan hyvässä tarkoituksessa, kuolevat – tai mikä vielä pahempaa, eivät suostu syömään ollenkaan. Ei kuitenkaan ole tarvetta panikoitua, jos joudut ottamaan hoiviisi pienen tiklin, sillä hiukan kärsivällisyyttä ja oikeat neuvot sekä välineet tekevät poikasen ruokkimisen todella helpoksi hommaksi.

Tiklin poikasen ruokinta

Ruokinnassa huomioitavia asioita

Aivan ensiksi tulee siis ottaa huomioon linnun ikä, ja jos sillä ei vielä ole höyheniä tai se on alkanut pudottaa näitä, tämä voi vaikuttaa hyvin merkittävästi siihen, mikä linnun ravinnontarve on. Kun olet ottanut poikasen hoiviisi ja tuonut sen kotiisi, sinun tarvitsee aivan ensimmäiseksi saada luotua jonkin tyyppinen kotitekoinen suojapaikka, jossa poikanen saa levätä. Lintu tarvitsee sellaisen paikan, jossa se tuntee olonsa turvalliseksi – aivan kuin se tuntisi pesässä ollessaan. Paras valinta tämän tilan luomiseksi on sopivan kokoinen laatikko tai vastaava.

Laita pyyhe tai kangas rasian pohjalle ja yritä pitää lintu lämpimänä, olipa sinulla sitten minkä tahansa tyyppisiä varusteita käytettävissäsi. Näin poikanen pystyy tuntemaan olonsa turvatuksi, ja siten se voi rentoutua riittävästi, että pystyt pitämään sitä käsissäsi ilman suurempia ongelmia.

Kun saat linnun hyvään paikkaan lepäämään, voit alkaa miettiä ruokkimista. Oikea tapa ruokkia tiklinpoikasta on antaa sille ravintoa kädestä tai sitten ruiskun tai jonkin muun saman tyyppisen välineen avulla, jolla saat laitettua ruokaa suoraan linnun nokasta sisään. Pyri hankkimaan tätä varten linnuille sopiva ravintosekoitus lemmikkeihin erikoistuneesta kaupasta ja yhdistä tätä ruokaa pieneen määrään kanariansiemeniä.

Jos lintu ei suostu syömään kädestäsi, sinun tarvitsee käyttää neulatonta ruiskua. Aivan ensimmäiseksi tämä väline tulee sterilisoida kuumalla vedellä, jotta lintu ei vahingossa sairastuisi ravintoa saadessaan. Sitten käytä ruiskua siten, että saat sillä laitettua ravintoa nokasta sisään – eli aivan kuten lintuemo tekisi poikasta ruokkiessaan.

Älä koskaan koske suoraan linnun nokkaan sille ruokaa antaessasi, sillä saatat muuten aiheuttaa sille vammoja. Ruoki sitä vähitellen, kunnes se sulkee nokkansa, sillä tämä on merkki siitä, että poikanen on täynnä. Toista tätä prosessia joka tunti, ja muutaman päivän kuluttua jätä linnulle hedelmiä ja pähkinöitä, jotta se saa opetella syömään itse, ja myös jotta sen nokka voisi kovettua.

Kun lintu oppii selviytymään itsenäisesti, sitten onkin (surullista kyllä!) aika palauttaa eläin luontoon sille parhaiten sopivaan ympäristöön. Tässä on syytä muistaa, että tikli on villi lintu, eikä se voi hyvin, jos se joutuu elämään kotona vangittuna.

Nyt siis tiedät, että poikasen ruokkiminen onnistuu ihan kotonakin ja kokemattomalta ihmiseltä, eikä se ole mitenkään monimutkaista. Jos siis joskus huomaat kadulla tai poluilla pienen reppanan, jonka pystyt tunnistamaan tiklinpoikaseksi, pystyt toimimaan oikein, jotta voisit edistää kotikonstein sen selviytymistä ja kasvamista vahvaksi täysikasvuiseksi linnuksi.

Se saattaa kiinnostaa sinua...
Pelastetun linnunpoikasen ruokkiminen
My AnimalsLue se täällä My Animals
Pelastetun linnunpoikasen ruokkiminen

Luonnosta löytyvä lintu tarvitsee vain harvoin ihmisen apua. Linnunpoikasen ruokkiminen on kuitenkin tärkeä apukeino huonokuntoisen linnun auttamis...