Outo ja kiehtova pökkelökehrääjä

Pökkelökehrääjät ovat kehrääjien sukua. Aiemmin ne luokiteltiin samaan lahkoon (Caprimulgiformes), mutta nykyään ne kuuluvat Nyctibiiformes-lahkoon.
Outo ja kiehtova pökkelökehrääjä
Georgelin Espinoza Medina

Kirjoittanut ja tarkastanut biologi Georgelin Espinoza Medina.

Viimeisin päivitys: 17 heinäkuuta, 2023

Amerikan mantereen trooppisissa metsissä ja savanneilla elää erittäin epätavallinen lintu, pökkelökehrääjä. Sillä on vaatimaton väritys, joka auttaa sitä naamioitumaan ympäristöönsä. Tässä linnussa on kiehtovaa myös sen erikoinen käyttäytyminen ja selviytymisstrategiat.

Lintu kuuluu Nyctibiidae-heimoon, johon kuuluu kaksi sukua ja seitsemän lajia, jotka kaikki tunnetaan kansanomaisesti pökkelökehrääjinä. Niistä yksi on Nyctibius griseus eli harmaapökkelökehrääjä, jota kutsutaan eri alueilla monilla nimillä, myös varsin epätavallisilla lempinimillä. Lue alta lisää tästä kiehtovasta linnusta!

Missä pökkelökehrääjä elää?

Pökkelökehrääjä elää Keski- ja Etelä-Amerikan metsissä, savanneilla ja mangroveissa Länsi-Meksikosta Pohjois-Argentiinaan ja Uruguayhin. Sitä tavataan monilla eri korkeuksilla, aina merenpinnasta kahteen kilometriin saakka.

Pökkelökehrääjän ulkoiset piirteet

Pökkelökehrääjä istuu puussa.
Nyctibius.

Pökkelökehrääjä ei ole värikäs lintu, vaan sen sulkapeitteessä on tummia harmaan ja ruskean sävyjä sekä jonkin verran mustia ja valkoisia täpliä. Tämä huomaamaton väritys, joka tunnetaan suojavärinä, auttaa sitä naamioitumaan ympäristöönsä ja toimii näin sen selviytymisstrategiana.

Pökkelökehrääjän silmiinpistävin piirre ovat suuret, oranssinkeltaiset silmät, jotka ovat hyvin kehittyneet ja joilla se näkee myös pimeässä. Silmäluomissa on uria, jotka auttavat sitä havaitsemaan liikettä myös silmien ollessa kiinni. Nämä rakenteet ovatkin pökkelökehrääjälle elintärkeät, sillä niiden avulla se havaitsee jatkuvasti kaiken, mitä ympäristössä tapahtuu.

Nyctibiidae-heimon lajit ovat 30-60 senttimetriä pitkiä. Pienin laji on harmaapökkelökehrääjä (N. griseus) ja suurin laji isopökkelökehrääjä (N. grandis). Muita pökkelökehrääjien ulkoisia piirteitä ovat:

  • Suuri pää muuhun ruumiiseen verrattuna
  • Leveä ja lyhyt nokka
  • Pitkät siivet ja häntä
  • Heikot jalat

Käyttäytyminen

Pökkelökehrääjä on yöeläin, ja se hyödyntää suojaväriään pysytelläkseen rungoilla ja oksilla huomaamattomana. Suojavärin lisäksi naamioitumisessa auttaa sen käyttäytyminen: se pysyy liikkumattomana ja silmät suljettuina valtaosan päivästä.

Kun pökkelökehrääjä havaitsee lähistöllä tarkkailijan tai uhan, se kääntää päänsä pystyasentoon ja sulkee silmänsä ollakseen huomaamattomampi. Nämä liikkeet se tekee hitaasti, jotta ei herättäisi huomiota.

Yksi mielenkiintoinen piirre on se, että pökkelökehrääjä havaitsee liikkeen mistä tahansa suunnasta, myös takaa, sillä sen silmien takana olevat höyhenet pystyvät litistymään kasaan. Näkökenttä on tällöin noin 180°, mikä auttaa lintua huomaamaan kaiken ympäristössään.

Laulu

Pökkelökehrääjän ääni on hyvin outo. Se muistuttaa ihmisen valitusta, joten sen kuuleminen yöllä voi olla jopa pelottavaa. Sen laulu onkin synnyttänyt lukuisia tarinoita ja legendoja alueilla, joilla sitä esiintyy.

Oudon laulunsa ja lähes huomaamattoman ulkonäkönsä vuoksi tätä kummitusmaista lintua pidetään pahan onnen tuojana.

Pökkelökehrääjän ruokavalio

Pökkelökehrääjä syö erilaisia hyönteisiä. Kun se näkee lähistöllä saaliin, se tekee lyhyen, äänettömän lennon napatakseen sen ja palaa sitten oksalleen. Sen ruokavalioon kuuluu muun muassa termiittejä, erilaisia sirkkoja, torakoita, kovakuoriaisia ja yöperhosia.

Muutto

Jotkut tutkijat arvelevat, että pökkelökehrääjät ovat muuttolintuja, erityisesti kylminä kuukausina Argentiinassa, Kaakkois-Brasiliassa ja Paraguayssa. Tämä johtuu niiden morfologiasta (pitkät teräväkärkiset siivet) ja harvoista havainnoista kyseisenä vuodenaikana.

Tästä ei kuitenkaan olla varmoja, ja joidenkin asiantuntijoiden mielestä ne pysyvät omalla elinalueellaan. Myös suojaväri ja päiväaikainen liikkumattomuus vaikeuttavat niiden havainnointia ja tutkimista luonnollisessa elinympäristössään.

Pökkelökehrääjän lisääntyminen

Tämän neotrooppisen linnun lisääntymiseen liittyy joitakin mielenkiintoisia seikkoja. Se on yksiavioinen lintu, eli sillä on yksi kumppani läpi elämänsä. Naaraat pystyvät munimaan vain yhden munan, mutta hämmästyttävää on se, että ne eivät rakenna pesää, vaan hyödyntävät katkenneiden oksien koveria päitä.

Munat ovat suuria ja valkoisia, ja niiden pinnalla on violetinruskeita täpliä. Molemmat sukupuolet huolehtivat poikasista sekä haudonnan (noin 1 kuukausi) että ensimmäisten elinviikkojen aikana. Poikasilla on syntyessään valkoinen untuvapeite.

Uhanalaisuus

Pökkelökehrääjällä on suojaväri.
Nyctibius.

Pökkelökehrääjä on laajalle levinnyt laji Amerikan mantereella. Kaikki Nyctibiidae-suvun lajit kuuluvat Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) mukaan elinvoimaisiin lajeihin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että pökkelökehrääjä on Amerikan mantereen kotoperäinen lintu, josta kerrotaan monia legendoja sen erikoisen ulkonäön, jähmettymiskyvyn ja pelottavan laulun ansiosta. Pökkelökehrääjä viettää elämänsä mieluummin huomaamattomana, mikä on mielenkiintoinen strategia, joka on auttanut sitä selviytymään elinympäristössään.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • BirdLife International. (2020). Nyctibius griseus. The IUCN Red List of Threatened Species2020: e.T22689646A163600335.
  • Borrero, J. (1974). Notes on the Structure of the Upper Eyelid of Potoos (Nyctibius). The Condor, 76(2), 210–211.
  • Quiroga, O., & Llugdar, J. (2019). Distribución y reproducción del urutaú común (Nyctibius griseus) en Santiago del Estero, Argentina. Ecoregistros, 9(6), 21-27.
  • Richar, E., Contreras, D., Aguilar, P., Delgado, C., Aveiga, A., Cobeña, H. (2019). Actividad de forrajeo de Nyctibius griseus en un área urbana del Ecuador y su potencial como controlador biológico. En: C. D. López, I. Salgado, S. Ulloa, Puerta de Armas (Eds). V Congreso Iberoamericano sobre Ambiente y Sustentabilidad – Ecuador. Universidad Estatal del Sur de Manabí Del 10 al 14 de junio 2019. Jipijapa, Ecuador (págs. 591-596).
  • Sánchez-Martínez, M., & Yusti-Muñoz, A. (2016). Notas sobre la anidación del bienparado común (Nyctibius griseus) en el valle geográfico del río Cauca (Cali, Colombia). Ornitología Tropical, 27: 125–132.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.