Elefanttien hautausmaat: totta vai tarua?

Vaikka useampia raatoja voi kasautua yhteen paikkaan, tämä johtuu yleensä muista syistä kuin eläimistä itsestään.
Elefanttien hautausmaat: totta vai tarua?

Viimeisin päivitys: 15 joulukuuta, 2021

Läpi historian ihmisiä ovat kiehtoneet mahdolliset elefanttien hautausmaat, jonne afrikannorsujen on uskottu menevän kuolemaan. Myytti oli hyvin suosittu Euroopan siirtomaa-aikoina vanhalla mantereella, ja monet ihmiset etsivät näitä paikkoja.

Syy oli taloudellinen. Norsunluu oli tuohon aikaan – ja on yhä nykyäänkin – hyvin arvokasta, joten elefanttien hautausmaan löytäminen olisi ollut kuin Eldoradoon törmääminen Amerikassa.

Mitä elefanttien hautausmaat ovat?

Kuten nimestä voi päätellä, elefanttien hautausmaat ovat paikkoja, joissa on runsaasti elefanttien raatoja. Näiden paikkojen sijainti on täysi arvoitus, ja niitä on pidetty myytteinä jo ennen kuin eurooppalaiset sivilisaatiot saapuivat mantereelle.

Afrikkalaisten heimomyyttien mukaan elefantit irtautuvat laumasta tuntiessaan kuoleman lähestyvän, jotta ne eivät olisi muille taakaksi ja hidasteeksi. Ne menevät erityiseen paikkaan, jossa yksikään ihminen ei ole koskaan käynyt, kuollakseen rauhassa.

Eurooppalaiset alkoivat tietysti tarinan kuultuaan etsiä näitä elefanttien “kryptoja”. He olivat kiinnostuneita näiden eläinten norsunluisista syöksyhampaista. Norsunluu on arvokas mineraali, jota käytetään erilaisissa koruissa.

Eldoradon tapaan Afrikasta ei kuitenkaan ole koskaan löydetty jälkeäkään elefanttien hautausmaista. Se on yhä tänäkin päivänä arvoitus, josta kerrotut tarinat ruokkivat mielikuvitusta. Eräiden uskomusten mukaan niitä ei voi löytää, koska muinaiset jumalat ja tuhatvuotiset vartijat suojelevat niitä.

Elefanttien hautausmaat ovat osittain tarua.

Faktaa

Mietipä Afrikan savannien ja aavikoiden kokoa: kyse on valtavasta alueesta, eikä tunnu uskottavalta, että elefanttien raatoja löytyisi jostakin iso läjä. Elefantit ovat vaeltajia, ja laumat kulkevat tavallisesti pitkiä matkoja etsiäkseen ruokaa ja vettä.

Siksi on epätodennäköistä, että Afrikassa olisi elefanttien hautausmaita. Ne ovat jatkuvasti liikkeessä säilyttääkseen lajinsa olemassaolon. Yhdessä paikassa voi tavallisesti nähdä kahdesta viiteen raatoa, mutta tätä suurempi määrä on hyvin epätavallinen.

Kaikki saman eläinlajin raatoläjät ovat yleensä seurausta luonnon tai ihmisen vaikutuksesta. Ilmastonmuutos, kuivuus ja umpimähkäinen metsästys voivat aiheuttaa tällaisia “hautausmaita”, mutta ei ole todisteita siitä, että elefanteilla olisi jokin tietty paikka, jonne ne menisivät kuolemaan tai hautaamaan kuolleensa.

Yksi esimerkki luonnossa on Keniassa sijaitseva Turkanajärvi. Järvi on erittäin suolainen ja myrkyttänyt vuosien varrella luultavasti useita elefanttilaumoja, minkä vuoksi sen rannoilta löytyy yleensä paljon luurankoja.

Myös tuuli vaikuttaa luiden sijaintiin, sillä savannien voimakkaat tuulet voivat pyyhkäistä luut pois raadoista.

Elefantit ovat erittäin älykkäitä ja siksi hyvin uteliaita eläimiä. On itse asiassa tavallista nähdä elefantin seisovan perheenjäsenensä luiden edessä ja “osoittavan kunnioitustaan” vainajalle.

Elefantti ruiskuttaa vettä kärsästään.

Totta vai tarua?

Elefanttien hautausmaiden voidaan sanoa olevan puoliksi totta. Ei pidä paikkaansa, että elefantit menisivät johonkin tiettyyn paikkaan kuolemaan, mutta niiden ruumiit voivat kasautua yhteen paikkaan sattumalta.

Usein samasta paikasta löytyy useita raatoja, mutta ei koskaan valtavia määriä, kuten myytti väittää. Itse asiassa kaikki raatoläjät johtuvat todennäköisesti alueen ympäristöolosuhteista tai umpimähkäisestä metsästyksestä.

Tästä huolimatta jotkut edelleenkin uskovat, että Afrikan mantereella on elefanttien hautausmaita. Ne ovat itse asiassa innoittaneet muutamia mielenkiintoisia elokuvia 1900-luvulla.

  • Elefanttien hautausmaihin viitataan ainakin kahdessa elokuvassa: toinen on alkuperäinen Tarzan vuodelta 1938, jonka juoni pyörii tällaisen pyhän paikan etsinnän ympärillä. Toinen on Leijonakuningas, jonka yksi tunnettu kohtaus sijoittuu elefanttien hautausmaalle.
  • Bolivialaisessa elokuvassa El Cementerio de los Elefantes pyöritellään tätä ajatusta, mutta tässä tapauksessa kyseessä on baari, jossa syrjäytyneet miehet istuvat päivät pitkät juoden ja valittaen.
Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Millaisia eläimiä ovat aasiannorsut?
My Animals
Lue se täällä My Animals
Millaisia eläimiä ovat aasiannorsut?

Aasiannorsu on yksi kolmesta norsulajista. Afrikannorsut ovat suurimpia maalla eläviä nisäkkäitä ja aasiannorsut puolestaan Aasian suurimpia maanis...


Eläimemme-sivuston sisältö on laadittu informatiivisiin tarkoituksiin. Se ei voi korvata ammattilaisen diagnoosia, neuvoja tai hoitoa. Askarruttavissa asioissa kannattaa kääntyä luotetun asiantuntijan puoleen.