7 tapaa kannustaa kissaa leikkimään

7 tapaa kannustaa kissaa leikkimään
Luz Eduviges Thomas-Romero

Kirjoittanut ja tarkastanut biokemisti Luz Eduviges Thomas-Romero.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Leikkiminen on tärkeä osa kissan terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimista, minkä lisäksi yhteiset leikkihetket vahvistavat kissan ja omistajan välistä sidettä. Aina kissat eivät intoudu leikkimään itsekseen, ja tällöin omistajan on hyvä tietää, miten hän voi kannustaa kissaa leikkimään.

Kuinka paljon kissan kuuluu leikkiä?

Ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta siihen, paljonko kissan pitää leikkiä päivässä. Jokainen kissa on oma persoonansa, jolla on yksilöllinen into leikkiä ja tarve virikkeille ja fyysiselle aktiivisuudelle. Tyypillisesti kissat ovat energisimmillään 4-5 kuukauden iässä, minkä jälkeen leikkisyys alkaa pikkuhiljaa vähentyä iän lisääntyessä.

Aikuiset kissat voidaan yleensä jakaa kahteen kategoriaan. Siinä missä osa kissoista tekee vielä aikuisiässäkin kaikesta leikkiä, osa nauttii enemmän rauhallisesta elämästä ja omistajan syliin käpertymisestä. Kaiken ikäiset kissat tarvitsevat kuitenkin virikkeitä ja jonkin verran päivittäistä liikuntaa. Kissat jaksavat yleisesti ottaen keskittyä yhteen asiaan vain kohtalaisen lyhyen ajan kerrallaan, ja jo muutama viiden minuutin leikkituokio päivässä riittää monille kissoille.

7 tapaa kannustaa kissaa leikkimään

Kissa tarvitsee leikkiä, liikuntaa ja muita virikkeitä paitsi pitääkseen lihaksensa ja luustonsa kunnossa, myös saadakseen älyllistä haastetta. Kissa myös lievittää stressiä leikin avulla. Kun se saa seurata luonnollista vaistoaan, se pysyy hyvässä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vaikka kissat rauhoittuvatkin iän myötä, suurin osa sisäkissoista leikkii mielellään hyvin vanhaksi asti. Ikääntyvät kissat eivät kuitenkaan välttämättä ala leikkiä omatoimisesti, joten omistajan on syytä varata päivittäin aikaa lemmikkinsä aktivoimiseen ja leikittämiseen.

1. Leiki kissan kanssa aktiivisesti

Kissan ei voi odottaa leikkivän aina omatoimisesti ja itsekseen. Monet aikuisetkin kissat innostuvat välillä leikkimään yksikseen, ja tietyt lelut aktivoivat kissaa, mutta usein yhteiset leikit omistajan kanssa ovat kissalle niitä viihdyttävimpiä hetkiä.

2. Herätä kissan metsästäjän vaistot

Erilaiset piilo- ja jahtausleikit ovat erinomaisia tapoja herättää kissan luontaiset metsästysvaistot. Kissoilla on vaistomainen halu vaania ja tappaa saalis, joten se, että omistaja jäljittelee lelulla saaliseläimen liikkeitä, saa yleensä kissan kuin kissan innostumaan.

7 tapaa kannustaa kissaa leikkimään

3. Rohkaise kissaa leikkimään

Koska leikin tarkoituksena on simuloida saalistamista, on tärkeää, että kissan annetaan kokea onnistuneensa saalistuksessa. Jos kissa ei koskaan saa lelua kiinni, se todennäköisesti turhautuu ja menettää kiinnostuksensa leikkiin.

4. Muista vaihtelu

Esillä pidettäviä kissanleluja kannattaa vaihdella niin, että kissalle on tarjolla vain muutama lelu kerrallaan. Sen lisäksi, että vaihtelevuus kasvattaa kissan stressinsietokykyä, se estää sitä kyllästymästä kaikkiin leluihinsa. Kissat voi kiintyä suuresti tiettyihin leluihin, mutta myös ne kannattaa ottaa esiin vain silloin tällöin leikkiä varten.

5. Rikastuta kissan ympäristöä

Kissa kaipaa perinteisten lelujen lisäksi muitakin virikkeitä. Kotiin kannattaa tuoda mielellään viikoittain esimerkiksi uusi pahvilaatikko, johon kissa voi piiloutua ja josta käsin se voi leikkiä. Uudet esineet myös muuttavat kodin hajumaailmaa, mikä on kissalle hyväksi. Jos kissa kuitenkin stressaantuu pienistäkin muutoksista, kannattaa laatikot ja muut vieraat esineet jättää hankkimatta.

6. Valitse oikea aika leikille

Jos kissa ei innostu leikkimään, syynä saattaa olla väärä aika. Kissoilla on omat rutiininsa, eivätkä ne ole aktiivisia ympäri vuorokauden. Monet kissat ovat pirteimmillään unien jälkeen tai ennen ruokailua. Kaksi tai kolme leikkisessiota päivässä on sopiva määrä suurimmalle osalle kissoista. Yksi leikkihetki kannattaa ajoittaa ennen omaa nukkumaanmenoa, mikä auttaa rauhoittamaan kissaa yötä varten.

7. Hyödynnä kissanminttua

Kaikki kissat eivät reagoi kissanminttuun, mutta osa kissoista jaksaa leikkiä pitkiäkin aikoja kissanminttua sisältävillä leluilla. Kissanminttua voi myös ostaa erikseen kuivattuna tai suihkeena, jolloin sitä voi lisätä haluamiinsa leluihin, pahvilaatikoihin tai esimerkiksi virikkeeksi ympäri kotia.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Caro, T. M. (1980). Effects of the mother, object play, and adult experience on predation in cats. Behavioral and Neural Biology, 29(1), 29-51.
  • West, M. (1974). Social play in the domestic cat. American Zoologist14(1), 427-436.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.