Kuinka toimia, jos koira pelkää autoja?

Jotta koiran pelko autoja kohtaan saadaan loppumaan, omistajan on käyttäydyttävä aina rauhallisesti ja autettava koiraa sen sijaan, että sitä nuhdeltaisiin, rangaistaisiin tai pakotettaisiin asioihin.
Kuinka toimia, jos koira pelkää autoja?

Viimeisin päivitys: 31 heinäkuuta, 2020

Yllättävän moni koira pelkää autoja – joko niissä matkustamista tai niiden ääntä ja läsnäoloa ylipäätään. Tällainen käytös liittyy usein traumaperäiseen stressihäiriöön, mutta sille voi olla myös muita syitä. Olipa syy mikä tahansa, pelkoa voi ja kannattaa hoitaa.

Kuinka toimia, jos koira pelkää autoja?

Pysy rauhallisena

On luonnollista, että omistaja, joka tietää koiran pelkäävän autoja, hermostuu joutuessaan viemään lemmikin alueelle, jossa liikkuu autoja. Se, että jännittää joka kerta auton ajaessa ohi, kuitenkin vain pahentaa tilannetta, sillä koira vaistoaa omistajan hermostuneisuuden. Parasta on pyrkiä käyttäytymään täysin normaalisti ja rauhallisesti ja osoittaa näin koiralle, ettei tilanteessa ole mitään pelättävää.

Älä silitä koiraa

Usein ihmisen ensimmäinen reaktio on silittää ja lohduttaa pelkäävää koiraa. Koira kuitenkin näkee ylimääräiset huomionosoitukset palkintona ja tulkitsee tilanteen niin, että se tekee oikein pelätessään. Silittäminen siis ainoastaan vahvistaa sen ei-toivottua käytöstä.

Älä nuhtele koiraa

Kuinka toimia, jos koira pelkää autoja?

Pelko on luonnollinen tunne, jota jokainen ihminen ja eläin tuntee jossain vaiheessa elämäänsä. Koira ei voi pelolleen mitään, ja sen nuhteleminen sille luonnollisesta reaktiosta ainoastaan pahentaa tilannetta. Jos koiraa rangaistaan tai moititaan sen pelätessä autoa, se alkaa yhdistää autot ja omistajan negatiivisen reaktion toisiinsa. Lemmikin pitäisi aina tuntea olonsa mukavaksi ja turvalliseksi omistajan seurassa, eikä missään nimessä pelätä tätä tai kokea ahdistusta tai stressiä ollessaan tämän lähellä.

Älä pakota koiraa

Usein sanotaan, että paras tapa voittaa pelot, on kohdata ne. Tämä ei kuitenkaan toimi kaikille ihmisille, eikä etenkään eläimille. Se, että koira pakotetaan kasvokkain pelon aiheuttavan asian kanssa, vain pahentaa tilannetta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että autoja välteltäisiin kaikissa tilanteissa koiran loppuelämän ajan, vaan että totuttelu autoihin tehdään pikkuhiljaa ja koiran ehdoilla.

Totuta koira autojen ääniin

Jos perhe asuu kaupungissa, liikenteen äänet ovat todennäköisesti normaalia taustamelua myös kotona. Tässä tapauksessa kotona voi jättää yhden ikkunan raolleen, jotta autojen äänet kantautuvat kevyesti sisään asti. Kun koira on tottunut ääniin, ensimmäistä ikkunaa voidaan avata enemmän ja myöhemmin loput kodin ikkunoista voidaan avata yksi kerrallaan.

Näin omistajan on helppo totuttaa koiraa pikkuhiljaa autojen ääniin ja tarkkailla sen reaktioita turvallisessa ympäristössä. Koira todennäköisesti oppii, että autojen äänet kuuluvat normaaliin elämään, eikä niistä ole sille haittaa, mutta on mahdollista, että jossain vaiheessa prosessia liikenteen melu pahentaa sen pelkoa. Tässä tapauksessa kannattaa ottaa askel taaksepäin ja aloittaa ääniin totuttelu alusta.

Vie koira jonnekin, missä on autoja

Kuinka toimia, jos koira pelkää autoja?

Kun koira on tottunut autojen ääniin kotonaan, se voidaan viedä paikkaan, jossa se pystyy tarkkailemaan autoja hyvän matkan päästä. Jos koira ahdistuu tilanteesta, ei sitä saa pakottaa jatkamaan harjoitusta. Harjoittelu kannattaa aloittaa hyvin lyhyillä kokeiluilla, joita pidennetään päivä päivältä ja viikko viikolta. Koira on myös aina hyvä palkita toivotusta käytöksestä.

Kiinnitä koiran huomio muualle

Auton lähestyessä koiran huomion voi pyrkiä kääntämään muihin asioihin esimerkiksi lelun, herkun tai nopean koulutussession avulla. Kun koira keskittyy omistajaansa, se unohtaa lähestyvän auton.

Autossa matkustamisen pelko

Jos koira ei ole tottunut autossa matkustamiseen tai pelkää autossa oloa, kannattaa sitä alkaa tutustuttaa autoon vähitellen. Aluksi koira voidaan ohjata autoon ilman, että moottori on käynnissä. Seuraavalla kerralla auto voidaan jo käynnistää ja siitä seuraavalla kerralla voidaan kokeilla hyvin lyhyen matkan ajamista.

Matkan pituutta kannattaa lisätä pikkuhiljaa, ja aluksi määränpään tulisi olla jokin eläimelle mieleinen paikka, kuten koirapuisto. Näin koira yhdistää autossa matkustamisen positiiviseen asiaan. Jos koira on oppinut, että automatkustaminen tarkoittaa aina eläinlääkäriin lähtöä, se ei takuulla nauti autoilusta.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.