Miksi koira piiloutuu?

Miksi koira piiloutuu?
Luz Eduviges Thomas-Romero

Kirjoittanut ja tarkastanut biokemisti Luz Eduviges Thomas-Romero.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Jokainen omistaja on joskus todistanut tilannetta, jossa koira piiloutuu syystä tai toisesta. Vaikka piiloutuminen onkin usein täysin normaalia ja harmitonta käytöstä, se voi myös kertoa esimerkiksi kivusta tai ahdistuneisuudesta, minkä vuoksi siihen on aina syytä kiinnittää huomiota.

Miksi koira piiloutuu?

Pelko

Monet koirat yrittävät piiloutua tai paeta pelätessään. Pelko voi johtua esimerkiksi ukkosmyrskystä tai koiralle tuntemattomista vieraista. Käytöksen taustalla on koiran luontainen tarve löytää paikka, jossa se tuntee olonsa turvalliseksi. Koirien pelkotilojen hoidossa hyödynnetään usein siedättämistä ja vastaehdollistamista, jotka ovat turvallisia ja pitkäkestoisia ratkaisuja tarjoavia menetelmiä.

Jos koira esimerkiksi pelkää ukkosen jyrinää ja salamointia, omistaja voi soittaa sille hiljaisella voimakkuudella ukkosen ääniä samalla, kun hän paijaa ja kehuu sitä ja tarjoaa sille herkkuja. Äänenvoimakkuutta nostetaan kerta kerralta niin, että lopulta koira ei enää reagoi sitä aikaisemmin pelottaneisiin ääniin. Vaikka omistaja voi hoitaa lemmikkiään myös kotioloissa, tarvitaan vakavien pelkotilojen voittamiseen lähes aina koulutetun eläintenkouluttajan apua.

Kipu tai sairaus

Koira saattaa piiloutua ollessaan sairas tai tuntiessaan kipua. Se tekee näin joko vetäytyäkseen omaan rauhaansa tai tunteakseen olonsa turvalliseksi. Luonnossa piiloutuminen on sairaan eläimen ainoa tapa suojautua petoeläimiltä. Jos koiran epäillään sairastuneen tai kärsivän kivusta, on tärkeää varata välittömästi aika eläinlääkäriin.

Akuutti kipu aiheuttaa yleensä koiralle selkeitä ja helposti havaittavia fyysisiä reaktioita ja muutoksia, kuten ahdistusta, levottomuutta, heikotusta, toistuvaa kivuliaan kohdan nuolemista, ontumista, liikkumishaluttomuutta, lisääntynyttä syljeneritystä tai tihentynyttä hengitystä. Akuutista kivusta kärsivä koira ilmaisee usein kipuaan ääntelemällä. Krooninen kipu sen sijaan voi olla vaikeampi havaita, sillä se ilmenee usein hitaasti etenevinä käytösmuutoksina, minkä lisäksi koirat yrittävät usein piilottaa kipunsa niin pitkään kuin mahdollista.

Miksi koira piiloutuu?

Stressi

Koira saattaa piiloutua myös siitä yksinkertaisesta syystä, että se kaipaa hiljaista ja rauhallista paikkaa, jossa rentoutua tai nukkua. Luonnossa sudet elävät esimerkiksi kaatuneiden puunrunkojen tai juurakoiden alle kaivetuissa pesissä, ja myös koiran vaisto voi käskeä eläintä etsimään pienen ja turvallisen, pesää muistuttavan piilopaikan. Jos koira kaipaa omaa aikaa ja rauhoittumista, on se sille suotava.

Toistuva piiloutuminen voi kuitenkin olla myös koiran tapa selvitä stressin aiheuttamasta ahdistuksesta, ja jos tilanne on tämä, koira tarvitsee omistajansa apua ongelman selvittämiseen. Esimerkiksi aikaisempi trauma, pelko tai muutos rutiineissa voi aiheuttaa koiralle stressiä. Muutto, uusi ihmis- tai eläinperheenjäsen, omistajan pidempi poissaolo, perheenjäsenen kuolema, liikunnan tai leikin vähäisyys ja yksinäisyys ovat kaikki tavallisia syitä koiran stressaantumiseen.

Tärkeiden tavaroiden piilottaminen

On myös mahdollista, että koira piiloutuu yksinkertaisesti piilottaakseen samalla itselleen arvokkaimmat esineet, kuten tietyt lelut. Koira saattaa haudata luunsa pihalle myöhempää käyttöä varten ja vastaavalla tavalla piilottaa esineitä ympäri kotia. Tämä on koiralle luontaista ja vaistonvaraista käytöstä, joka sille pitää sallia. Ainoastaan tilanteeseen, jossa koiran resurssiaggressiivisuus aiheuttaa ongelmia, kannattaa puuttua.

Koiran piiloutuminen voi johtua täysin luonnollisista ja harmittomista syistä, mutta äkilliset muutokset käytöksessä ovat aina syy tarkkailla koiraa normaalia tarkemmin ja usein myös keskustella eläinlääkärin kanssa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Döring, D., Roscher, A., Scheipl, F., Küchenhoff, H., & Erhard, M. H. (2009). Fear-related behaviour of dogs in veterinary practice. The Veterinary Journal182(1), 38-43.
  • Walker, R., Fisher, J., & Neville, P. (1997). The treatment of phobias in the dog. Applied Animal Behaviour Science52(3-4), 275-289.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.