Tavoitteiden määritteleminen on tärkeää koiraa koulutettaessa

Tavoitteiden määritteleminen on tärkeää koiraa koulutettaessa

Viimeisin päivitys: 16 elokuu, 2021

Peruskäskyjen opettamisen lisäksi on tärkeää, että omistaja tai muu kouluttaja määrittelee koiran koulutuksen tavoitteet. Selkeästi määritellyt tavoitteet tekevät harjoittelusta johdonmukaisempaa ja helpottavat toivottuihin tuloksiin keskittymistä. Alla listaamme kolme mahdollisesti yleisintä koiran koulutuksen tavoitetta.

Tavoitteiden määritteleminen on tärkeää koiraa koulutettaessa

Sisäsiisteys

Koiran sisäsiistiksi opettaminen on tehtävä, jonka jokainen pennun hankkiva joutuu kohtaamaan. Koti on ainoa koiranpennun tuntema ympäristö, sillä se ei voi viettää aikaa ulkona ennen kuin se on saanut tarvittavat rokotukset ja sen vastustuskyky on tarpeeksi vahva. Näin ollen sisään pissailua ei voida välttää, ja omistajan on opetettava pentua tekemään tarpeensa pissa-alustalle. Kun koira on oppinut jo pentuna käymään tarpeillaan tietyssä paikassa, se on yleensä kohtalaisen helppo opettaa virtsaamaan ja ulostamaan ulos, kun sen aika koittaa.

Kunnollinen sosiaalistaminen

Koiran sosiaalistaminen on äärimmäisen tärkeää, koska se vähentää pelkotiloja, aggressiivista käyttäytymistä ja muita käytöshäiriöitä. Hyvin sosiaalistettu koira on onnellinen ja tasapainoinen ja tulee toimeen paitsi lajitovereidensa, myös kaikenlaisten ihmisten kanssa. Se kohtaa rohkeasti erilaiset tilanteet, eikä kärsi elämää häiritsevistä fobioista tai peloista.

Ympäristön ärsykkeiden sietäminen

Osa sosiaalistamista on se, että koira opetetaan sietämään erilaisia ympäristön ärsykkeitä. Pentua voi alkaa totuttaa jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi ovikellon ääneen ja kodin askareista, kuten pyykkien pesemisestä tai imuroinnista, syntyviin ääniin. Hieman myöhemmin koiran on opittava sietämään kodin ulkopuolisia ärsykkeitä, kuten uusia hajuja ja liikenteen ääntä.

Tavoitteiden määritteleminen on tärkeää koiraa koulutettaessa

Rankaiseminen ei kuulu koiran kouluttamiseen

Koiran kouluttamiseen ei pitäisi koskaan liittyä fyysistä tai psykologista rankaisemista. Kaikenlainen rankaiseminen vahingoittaa koiraa, eikä opeta sille mitään, vaan voi päinvastoin estää oppimista. Positiivinen vahvistaminen sen sijaan motivoi koiraa käyttäytymään hyvin, minkä johdosta se tottelee, koska se tahtoo tehdä niin ja koska halu miellyttää ihmistä on sille luontaista.

Positiivisella vahvistamisella tarkoitetaan sitä, että koira palkitaan aina sen käyttäytyessä halutulla tavalla. Menetelmä nopeuttaa tutkitusti oppimista ja ongelmanratkaisukykyä. Parhaiten se toimii, kun koira palkitaan kahden sekunnin sisällä siitä, kun se on toiminut oikein. Näin se ymmärtää toiminnan ja palkinnon välisen yhteyden.

Palkinto kannattaa valita koiran luonteen ja mieltymysten mukaan. Monelle koiralle ruoka toimii parhaana motivaattorina, mutta joillekin riittää huomio tai esimerkiksi suosikkilelu. Erilaiset herkut ovat yleisin ja usein toimivin tapa motivoida koiraa oppimaan uusia asioita. Palkinnoksi kannattaa valita kooltaan pieniä makupaloja, jotka eivät vaadi liikaa pureskelemista. Jos koulutuksessa käytetään palkintona ruokaa, kannattaa koulutushetki järjestää ennen ruokailua, kun koira on jonkin verran nälkäinen.

Jos palkinnoksi valitaan huomio, on omistajan syytä puhua koiralle innostuneesti ja tarpeeksi kovalla äänellä. Kehumiseen voidaan liittää koiran silittäminen tai rapsuttaminen. Koulutussessio kannattaa järjestää sellaisena hetkenä, jona koiran motivaatio on huipussaan. Jos koiralla on esimerkiksi todella paljon energiaa, kouluttaminen kannattaa säästää kävelylenkin tai muun liikunnan jälkeiselle ajalle, jolloin koira on jo kuluttanut ylimääräisen energiansa ja jaksaa keskittyä käsillä olevaan tehtävään.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Kissan naksutinkoulutus
My AnimalsLue se täällä My Animals
Kissan naksutinkoulutus

Naksutinkoulutus on tuttu metodi monille koiranomistajille, mutta sitä voidaan hyödyntää onnistuneesti myös kissan kouluttamisessa.



  • Minhinnick, S., Papet, L. E., Stephenson, C. M., & Stephenson, M. R. (2016). 12 Training Fundamentals and. Canine olfaction science and law: Advances in forensic science, medicine, conservation, and environmental remediation, 155.
  • González Ramírez, M. T., Landero Hernández, R., & Vanegas Farfano, M. (2017). Differences between clicker and voice when used as event markers in shaping novel behaviors in dog training. Informes psicológicos (Medellín)17(2), 67-77.