Erilaisten tehtävien opettaminen koiralle: Mitä kaikkea lemmikkiä voidaan pyytää tekemään?
Jokainen omistaja nauttii nähdessään lemmikkinsä osoittavan älykkyyttään oppimalla uusia asioita. Koira voidaan opettaa suorittamaan monia hyödyllisiä temppuja. Yksinkertaisten tehtävien opettaminen koiralle on mainio tapa aloittaa eläimen koulutus.
Tehtävien opettaminen koiralle
Ennen kuin koiralle aletaan opettaa temppuja tai tehtäviä, sen täytyy opetella tottelevaisuuteen liittyviä peruskomentoja. Nämä harjoitukset ovat ensimmäinen askel minkä tahansa eläimen kouluttamisessa, olipa kyseessä sitten työ- tai seurakoira.
Peruskomennoilla tarkoitamme käskyjä kuten paikka, istu, seuraa tai nouda. Nämä komennot muodostavat pohjan koiran oppimiselle ja auttavat omistajaa opettamaan lemmikille myös monimutkaisempia asioita – esimerkiksi alla esitetyt viisi tehtävää. Koiralle ei tule opettaa temppuja tai tehtäviä vain ihmisten iloksi, vaan eläimen täytyy nauttia ja hyötyä oppimisesta ja aktiviteeteista.
1. Omien lelujen kerääminen
Mikäpä koira ei nauttisi leluilla leikkimisestä, mutta mitä jos eläin osaisi myös siivota omat jälkensä leikin jälkeen? Lelujen kerääminen ja siirtäminen haluttuun paikkaan on helppo opettaa koiralle, minkä lisäksi tehtävän oppiminen hyödyttää myös eläintä itseään rauhallisen elinympäristön muodossa.
2. Valojen sammuttaminen
Valojen sammuttamisen opettaminen koiralle voi kuulostaa vaikealta tehtävältä, mutta tosiasiassa temppu on yksinkertainen ja helposti opetettavissa harjoittelun avulla. Kunhan koira on tarpeeksi suuri ylettyäkseen valokatkaisimeen tassullaan, se voi oppia tämän tehtävän.
3. Omistajan tossujen tuominen
Mikä onkaan parempaa kuin koira, joka kantaa kylmänä talviaamuna omistajansa eteen tämän kotitossut? Tämä on tehtävä, josta koira nauttii, ja joka kehittää eläimen kognitiivisia kykyjä.
4. Oven sulkeminen
Tämä on erinomainen tehtävä niille koirille, joiden perheellä on käytössä oma piha, jolloin eläin voi kulkea itse sisä- ja ulkotilojen väliä. Koiran koosta riippuen se voidaan opettaa sulkemaan ovi tassunsa tai päänsä avulla. Kuten aina, avuksi tarvitaan vain vähän kärsivällisyyttä ja positiivista vahvistamista.
5. Likapyykin kerääminen
Tämä tehtävä on pohjimmiltaan täysin samanlainen kuin lelujen kerääminen. Siinä vaiheessa, kun koira on oppinut siirtämään lelunsa paikalleen, se on valmis siirtelemään mitä tahansa muitakin esineitä.
Muutama vinkki koiran kouluttamiseen
Sitoutuminen
Johdonmukaisuus on äärimmäisen tärkeää koiraa koulutettaessa. Eläimen täytyy sisäistää käskyt, mikä vaatii omistajalta kärsivällisyyttä, sitoutumista ja asioiden toistamista.
Koulutukseen käytettävä aika
Kun koiran kanssa harjoitellaan tottelevaisuuteen liittyviä peruskomentoja, sopiva päivittäinen harjoitusaika on 10-20 minuuttia. Monimutkaisempien tehtävien kohdalla aikaa kannattaa varata 30-40 minuuttia joka päivä.
Tärkeintä on, että koiraa ei hämmennetä. Tämä saa eläimen keskittymisen herpaantumaan, mikä hidastaa koulutusta ja oppimista.
Oikea koulutustapa
Koiraa koulutettaessa kannattaa keskittyä yhteen komentoon tai temppuun kerrallaan. Tämä on paras tapa varmistaa, että eläin sisäistää, mitä sille opetetaan. Yksittäisen käskyn esittelyyn ja opettamiseen kannattaa käyttää tyypillisesti 3-10 päivää.
Aika, joka koiralla menee tietyn taidon oppimiseen, riippuu täysin yksilöstä ja omistajan panostuksesta. Tutkimusten mukaan tietyt koirarodut ovat toisia nopeampia oppimaan. Esimerkiksi bordercollie on tunnettu älykkyydestään ja oppimiskyvystään, ja oikeanlaisen koulutuksen avulla se voi oppia komennon hyvin yhden päivän aikana.
Jos omistajalla ei ole aikaa lemmikin kouluttamiseen, tehtävään voidaan palkata ammattilainen.
Positiivisen vahvistamisen käyttäminen
Positiivisessa vahvistamisessa keskitytään palkitsemaan hyvää ja toivottua käytöstä. Se, että koira yhdistää tietyn toiminnan positiiviseen asiaan, helpottaa uusien taitojen oppimista ja tottelevaisuutta. Näin ollen lemmikkiä on tärkeä kehua ja palkita sen tehdessä jotain halutulla tavalla. Tämä on paras tapa saada koira oppimaan temppuja nopeasti, minkä lisäksi metodi hyödyttää eläimen oppimista yleisesti ja parantaa tämän itseluottamusta.
Kaiken a ja o on se, että koira palkitaan välittömästi toivotun toiminnan jälkeen, jotta se yhdistää teon ja palkinnon toisiinsa.
Parhaan paikan valitseminen
Häiriötekijöiden välttämiseksi, etenkin koiranpennun tapauksessa, on tärkeä löytää rauhallinen paikka lemmikin kouluttamista varten. Tällä tarkoitetaan tilaa, jossa ulkoiset ärsykkeet, kuten muut eläimet, äänet tai hajut, eivät häiritse koiraa.
Opittujen käskyjen harjoittelu
On tärkeää käyttää päivä tai kaksi viikossa sen varmistamiseen, että koira muistaa kaikki sille opetetut tehtävät. Muuten eläin saattaa unohtaa käskyjä tai sekoittaa ne keskenään. Säännöllisellä harjoittelemisella varmistetaan, että koira noudattaa käskyjä.
Tämä saattaa kiinnostaa sinua...