Punajuuren terveyshyödyt koiralle

24 tammikuu, 2020
Tiedätkö, miksi koiralle kannattaa antaa toisinaan punajuurta? Punajuurisose on erinomainen kuidun ja kivennäisaineiden lähde lemmikille.

Koirien on noudatettava lajityypillisiä ruokavalioita, eivätkä kaikki ihmisten ruoat ole niille hyväksi. On kuitenkin myös monia ihmisten ruoaksi miellettäviä elintarvikkeita, jotka sopivat koirankin lautaselle. Moni omistaja tietää, että koiralle voi syöttää esimerkiksi porkkanaa ja kurpitsaa, mutta harva tulee tarjonneeksi lemmikille punajuurta. Tämän asian muuttamiseksi kerromme tänään, mitä punajuuren terveyshyödyt koiralle ovat.

Heti alkuun haluamme kuitenkin täsmentää, että punajuuri ei sovi kaikille koirille, eikä sitä suositella syötettävän koirille usein tai isoissa määrin. Tämän vuoksi kannattaakin aina keskustella oman eläinlääkärin kanssa ennen punajuuren tarjoamista lemmikille.

Punajuurikas eli punajuuri on juurikkaan muunnos, joka tunnetaan etenkin voimakkaan violetin punaisesta väristään. Tämä vihannes saa värinsä betaniinista, betanidiinista ja isobetaniinista. Nämä betalaiini-väriaineet ovat täysin turvallisia nautittavaksi, mutta ne värjäävät kaiken, minkä kanssa päätyvät kosketuksiin.

Punajuurta on käytetty jo pitkään lisäravinteena eläinten ruoissa. Erityisen usein tarkoitukseen hyödynnetään sosetta, joka jää jäljelle, kun punajuuresta otetaan talteen sokeria teollisessa prosessissa.

Punajuuren terveyshyödyt koiralle

Punajuuri on hyvä kuidun lähde

Yksi tämän kasviksen suurimmista hyödyistä koirille on juurikin sen suuri kuidun määrä. Esimerkiksi jo se annos kuitua, joka on kohtuullisessa määrässä punajuurta (siitä saatavassa soseessa tai jopa hyvälaatuisessa koiran kuivaruoassa eli raksuissa) auttaa säätelemään koiran suoliston toimintaa.

Tämä voi olla erityisen hyväksi silloin, jos koira on kärsinyt ripulista tai ummetuksesta, sillä kuitu parantaa ulosteen koostumusta. Se lisää ulosteen massaa ja myös sen nesteen määrää.

Hyödyt eivät lopu tähän, sillä punajuuri parantaa koiran ruoansulatusta ja auttaa eläintä imeyttämään kehoonsa kaikki tarvitut ravinteet syödystä ruoasta. Lisäksi punajuuressa on prebiootteja (nämä ovat tietyn tyyppistä kuitua), jotka itse asiassa parantavat koiran suoliston bakteerikasvuston kehittymistä.

Kuten voit huomata, punajuuri on kaikkea muuta kuin vain vatsan täytettä – ei ole ihme, että yhä useampi tunnettu koiranruokaa valmistava yritys lisääkin punajuuren käyttämiinsä aineksiin.

Punajuuren terveyshyödyt koiralle

Muut punajuuren terveyshyödyt koiralle

Sen lisäksi, että eläin saa tästä kasviksesta runsaasti kuitua, punajuuri tarjoaa paljon muita ravinteita ja mineraaleja, jotka ovat tärkeitä koiran elimistön toiminnalle.

Esimerkikkejä punajuuren lukuisista kivennäisaineista ovat magnesium, natrium ja kalium, joita tässä kasviksessa on hyvät annokset. Kaikki nämä mineraalit ovat tekijöitä, joita koiran on välttämätöntä saada, jotta kehon monet erilaiset lihasten, hermoston ja neurologisen järjestelmän osat pystyvät toimimaan hyvin yhdessä.

Jos sitten katsotaan punajuuren sisältämiä vitamiineja, saadaan yksi hyvä lisäsyy antaa tätä luonnontuotetta koiralle. Punajuuressa on runsas annos foolihappoa (joka tunnetaan myös nimellä B9-vitamiini), ja tämä yhdessä B12-vitamiinin kanssa auttaa koiran elimistöä muodostamaan veren punasoluja.

Foolihappo auttaa myös estämään eräitä sairauksia koiran sikiövaiheessa, ja tämä on erityisen tärkeää tietysti raskaana oleville naaraskoirille.

Näiden mainittujen vitamiinien lisäksi punajuuressa on myös A- ja C-vitamiinia. Näistä A-vitamiini sisältää runsaasti retinolihappoa, ja tämä on välttämätön tekijä koiran hyvän näkökyvyn kannalta. Se pitää huolta ihosta ja vaikuttaa jopa koiran lisääntymiseen.

C-vitamiini sen sijaan on välttämätön tekijä terveen luuston ja hampaiden kannalta, mutta on huomioitava, että koira ei tarvitse kovin suurta annosta tätä vitamiinia – koiran keho pystyy nimittäin yhdistämään C-vitamiinia luontaisesti.

Kuten voit huomata, punajuuri tarjoaa monet tärkeät hyödyt koiran terveyden parantamiseksi ja ylläpitämiseksi, ja tämä onkin kasvis, jonka ravinteikkuus on niin runsasta, ettei sitä kannata jättä hyödyntämättä. Muista kuitenkin (kuten sanomme usein erilaisten ruokien kohdalla), että aivan ensimmäiseksi on hyvä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, mikäli aiot lisätä lemmikkisi ruokavalioon jonkin aivan uuden tuotteen, kuten vaikkapa punajuuren.

  • Howard, M. D., Kerley, M. S., Sunvold, G. D., & Reinhart, G. A. (2000). Source of dietary fiber fed to dogs affects nitrogen and energy metabolism and intestinal microflora populations. Nutrition research20(10), 1473-1484.
  • Fahey Jr, G. C., Merchen, N. R., Corbin, J. E., Hamilton, A. K., Bauer, L. L., Titgemeyer, E. C., & Hirakawa, D. A. (1992). Dietary fiber for dogs: III. Effects of beet pulp and oat fiber additions to dog diets on nutrient intake, digestibility, metabolizable energy, and digesta mean retention time. Journal of animal science70(4), 1169-1174.