7 valpasta ja uskollista vahtikoirarotua

7 valpasta ja uskollista vahtikoirarotua
Luz Eduviges Thomas-Romero

Kirjoittanut ja tarkastanut biokemisti Luz Eduviges Thomas-Romero.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Usein ajatellaan, että pienet tai hyvin leppoisat koirat ovat parhaita lemmikkejä, eikä esimerkiksi lapsiperheen lemmikiksi edes harkita vahtikoirarotua. Tosiasiassa vahtikoirat ovat usein ihmisrakkaita ja äärimmäisen uskollisia koiria, jotka ovat valmiita puolustamaan perhettään miltä tahansa ulkoiselta uhalta.

Vahtikoirilla on luontainen taipumus suojella kotiaan ja perhettään, ja yleisesti ottaen ne ovat pelottomia, voimakkaita, uskollisia ja valppaita koiria. Monet niistä tarvitsevat runsaasti aktivointia, hyvän koulutuksen ja jämäkän omistajan energisen ja itsepäisen luonteensa vuoksi.

7 valpasta ja uskollista vahtikoirarotua

1. Akita

7 valpasta ja uskollista vahtikoirarotua

Akita on japanilainen koirarotu ja myös Japanin kansallisrotu, jota on käytetty historian saatossa erilaisissa työtehtävissä. Pääsääntöisesti se on toiminut metsästys- ja vahtikoirana ja 1800-luvulla myös koirataisteluissa. Nykyään akita on pääasiassa seurakoira. Se on tyypillisen pystykorvan näköinen vahvoine ruumiinrakenteineen, kippuroine häntineen ja pystyine korvineen. Sen vinot silmät ovat tunnusomaiset aasialaisille pystykorville.

Akita tunnetaan uskollisesta, rohkeasta, rauhallisesta ja oppivaisesta luonteestaan. Kotimaassaan Japanissa akitaa pidetään perheen suojelijana ja onnellisuuden, terveyden ja pitkän iän symbolina. Akitat ovat hiljaisia koiria, jotka ovat usein varautuneita sekä vieraita ihmisiä että eläimiä kohtaan.

2. Anatoliankoira

7 valpasta ja uskollista vahtikoirarotua

Anatoliankoira on ikivanha, mastiffista ja Lähi-idän laumanvartijaroduista polveutuva rotu. Aikoinaan nämä suuret, voimakkaat ja urheilulliset koirat suojelivat isäntiään vaarallisilta petoeläimiltä, ja tänä päivänä niitä käytetään edelleen Turkissa lammas- ja vuohilaumojen paimentamisessa.

Rodun historia näkyy edelleen anatoliankoiran luonteessa. Se on hyvin reviiritietoinen, itsenäinen ja älykäs koira, joka tarvitsee varhaista ja jatkuvaa sosiaalistamista sekä kärsivällistä koulutusta. Se on altis karkailulle, joten omistajan täytyy varmistaa, että kotipihassa on hyvin korkea ja mielellään kaksinkertainen aita. Tylsistyessään anatoliankoira saattaa tuhota paikkoja tai oireilla muuten negatiivisesti.

3. Beaucenpaimenkoira

7 valpasta ja uskollista vahtikoirarotua

Beaucenpaimenkoira eli beauceron on vanha ranskalainen paimenkoirarotu, joka tunnetaan paitsi kookkaasta ja komeasta ulkomuodostaan, myös älykkäästä, energisestä, ystävällisestä ja rohkeasta luonteestaan. Nämä koirat ovat toimineet paitsi paimentehtävissä, myös lauman vartijoina ja suojelijoina, ja nykyisissäkin yksilöissä on edelleen runsaasti vartioimisviettiä.

Kuten muutkin tässä artikkelissa esitellyt koirat, myös beaucenpaimenkoira on energinen, vilkas ja toiminnanhaluinenkoira, joka vaatii luotettavan ja riittävän määrätietoisen omistajan, joka panostaa lemmikin sosiaalistamiseen ja kouluttamiseen.

4. Bokseri

Bokseri on paitsi erinomainen lemmikki, myös hyvä vahtikoira

Bokseri on saksalainen molossikoira, joka on tänä päivänä maailmanlaajuisesti tunnettu käyttö- ja seurakoira. Saksassa bullenbeisser-koiria käytettiin aikoinaan metsästyksessä ja myöhemmin markkinoilla härän- ja karhunpurijoina. 1930-luvulla bokserit olivat suosittuja suojelu- ja viestikoiria. Suomessa boksereita on koulutettu myös jälki-, haku-, viesti- ja suojelukoiriksi.

Bokserit voivat toisinaan olla hieman ilkikurisia, mutta ne ovat myös uskollisia, avoimia, itsevarmoja, itsenäisiä ja älykkäitä koiria. Bokserit ovat taustaltaan taistelutahtoisia työkoiria, jotka tarvitsevat hyvän koulutuksen, jämäkän johtajan ja runsaasti päivittäistä tekemistä. Ne ovat kuitenkin myös vahvahermoisia ja ystävällisiä eläimiä, minkä vuoksi ne ovat tänä päivänä suosittuja lemmikkejä.

5. Dobermanni

Dobermanni on hyvä vahtikoira

Dobermanni on elegantti, voimakas ja älykäs kaikkien tuntema koira. Kyseessä on keskikokoinen, lihaksikas ja voimakasrakenteinen koira, jolla on lyhyt, kova ja tiheä musta tai maksanruskea karva ruosteenpunaisin merkein. Dobermannit ovat atleettisia ja voimakkaita eläimiä, joiden elegantti ja kapea vartalo tekee niistä hyviä juoksijoita, mikä on toivottu ominaisuus vahtikoiralla.

Dobermannit ovat uskollisia, tasapainoisia, ystävällisiä, rauhallisia ja älykkäitä koiria, mutta ne voivat olla myös dominoivia, ylpeitä ja itsepäisiä, minkä vuoksi ne tarvitsevat rakastavan ja jämäkän omistajan, joka panostaa niiden kouluttamiseen ja toimii lauman johtajana.

Dobermannit ovat luonnollisia suojelijoita. Ne jalostettiin alun perin suojelemaan perhettään mahdollisilta hyökkääjiltä. Ajan myötä niitä alettiin käyttää myös metsästysapuna, ja tänä päivänä ne ovat oivia seura-, suojelu- ja palveluskoiria. Lisäksi niitä käytetään vahtikoirina paitsi ominaisuuksiensa, myös voimakkaan ulkonäkönsä vuoksi.

6. Staffordshirenbullterrieri

Staffordshirenbullterrieri on erinomainen lemmikki

Staffordshirenbullterrieri jalostettiin 1800-luvulla koirataisteluita varten risteyttämällä bulldoggi eri terrierirotujen kanssa. Rodussa yhdistyivät bulldoggin voima, sitkeys ja peräänantamattomuus terrierin nopeuden ja ketteryyden kanssa. Staffordshirenbullterrieri on lihaksikas ja vahvarakenteinen terrieri, joka voi näyttää joidenkin ihmisten silmään pelottavalta ja jopa aggressiiviselta eläimeltä.
Tosiasiassa se on erinomainen lemmikki ja perhekoira avoimen, ihmisrakkaan ja toiminnanhaluisen luonteensa ansiosta.

Staffordshirenbullterrieri ei ole varsinaisesti luonteensa puolesta vahtikoira, mutta uskottavan ulkonäkönsä vuoksi se saattaa olla hyvä myös tässä roolissa. Staffordshirenbullterrierit tarvitsevat hyvän koulutuksen, vahvan johtajan sekä runsaasti liikuntaa ja aktivointia. Ne suhtautuvat suopeasti ihmisiin, mutta eivät aina toisiin koiriin. Tämän vuoksi pentuajan sosiaalistaminen on äärimmäisen tärkeää.

7. Thai ridgeback

7 valpasta ja uskollista vahtikoirarotua

Thai ridgeback on vanha ja alkukantainen thaimaalainen koirarotu, joka tunnetaan huonosti kotimaansa ulkopuolella. Suomessa yksilöitä on rekisteröity vain noin 125. Thai ridgeback on sisukas, energinen, toimelias, älykäs, uskollinen ja sopeutuvainen koira, jolla on vahva vahti- ja metsästysvietti sekä selviytymisvaisto. Kyseessä on energinen ja toimelias koira, joka tarvitsee runsaasti aktiviteetteja. Thai ridgeback on itsepäinen eläin, joka ei yleensä sovi ensimmäiseksi koiraksi. Se vaatii vuosien johdonmukaisen koulutuksen ja kunnollisen sosiaalistamisen tottuakseen erilaisiin tilanteisiin ja ihmisiin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Andelt, W. F. (1995). Livestock guard dogs, llamas, and donkeys for reducing livestock losses to predators. Service in action; no. 1.218.
  • McGreevy, P. (2008). Comment: We must breed happier, healthier dogs. New Scientist, 200(2677), 18.
  • MacInnes, J. W. (1949). Guard dogs. Boxers-Alsatians-Bullmastiffs.
  • Green, J. S., & Woodruff, R. A. (1988). Breed comparisons and characteristics of use of livestock guarding dogs. Journal of Range Management, 249-251.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.