Espanjalaiset koirarodut

Espanjalaiset koirarodut
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Monet espanjalaiset koirarodut tunnetaan jaloina ja älykkäinä, ja monilla maan Real Sociedad Canina de España -koirajärjestön rekisteröimillä roduilla on pitkä historia täynnä kovaa työtä, uskollisuutta ja osallisuutta espanjalaisissa perinteissä.

Espanjalaiset koirarodut ovat monimuotoinen joukko

Espanjalaiset koirarodut ovat monimuotoinen joukko, johon kuuluu eri kokoisia, värisiä ja tyyppisiä rotuja. Monen rodun kohdalla sukupuutto on ollut lähellä, ja rotujen elvyttämiseksi on jouduttu suorittamaan erinäisiä toimenpiteitä.

Esimerkiksi alano español -koirarotua pidettiin periaatteessa sukupuuttoon kuolleena suurimman osan 1900-luvusta, kunnes vuonna 1980 espanjalaiset koira-asiantuntijat päättivät herättää rodun henkiin. Alkuperäinen rotu oli lähes kadonnut jalostuksen – käytännössä bokserin ja mastiffin kanssa risteyttämisen – vuoksi. Vizcayan ja Burgoksen seuduilta löydettiin kuitenkin vielä puhdasrotuisia yksilöitä, joiden avulla tämän kauniin ja perinteisen koirarodun elävöittäminen onnistui.

Kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI vastaa koirarotujen rotumääritelmistä ja jakaa rodut 10 ryhmään niiden peruspiirteiden mukaisesti. Tänä päivänä FCI:hin kuuluu 82 jäsenvaltiota, ja liitto on tunnustanut 337 koirarotua. Näistä roduista 21 on peräisin Espanjasta. Real Sociedad Canina de España -järjestö jakaa espanjalaiset koirarodut FCI:n ryhmittelyn mukaan painon, koon, värin, rakenteen, turkin ja sukupuun perusteella.

Lammaskoirat

Tähän ryhmään kuuluvat rodut ovat mallorcanpaimenkoira, katalonianpaimenkoira, fuerteventuranpaimenkoira, baskienpaimenkoira, garafíanpaimenkoira sekä leóninpaimenkoira.

Moni näistä on peräisin Baleaareilta, ja ne ovat yleisesti ottaen suuria, painoltaan keskitasoa sekä väriltään usein mustia tai mustavalkoisia. Ne ovat kestäviä, voimakkaita ja ketteriä sekä pitkä- tai lyhytkarvaisia.

Espanjalaiset koirarodut

Pinserit ja snautserit

Seuraavaksi sitten tämä ryhmä, johon sisältyy pinsereitä, snautsereita, molossikoiria, vuoristokoiria sekä lammaskoiria. Rotuja ovat espanjanmastiffi, pyreneittenmastiffi, mallorcandoggi, presa canario sekä alano español.

Näistä koirista saadaan erinomaisia vartijoita, sillä ne ovat erittäin suojelevia. Niitä käytettiin aikoinaan susien ja karhujen pitämiseksi loitolla karjasta.

Terrierit ja rottakoirat

Kolmas ryhmä koostuu terriereistä, andalusianrottakoirasta sekä valencianrottaterrieristä. Nämä ovat ketteriä ja nopeita eläimiä, ja ne ovatkin hyvin soveltuvia hiirten ja rottien metsästykseen.

Neljäs kansainvälinen ryhmä sisältää ainoastaan mäyräkoirat. Sillä nämä rodut ovat vain Saksasta lähtöisin, espanjalaiselta listalta ne jäävät pois, kuten myös ryhmän 9 koirat.

Pystykorvat ja alkukantaiset rodut

Pystykorvat ja “alkukantaiset” koirat kuuluvat ryhmään 5, joka sisältää kanarianpodencon, ibizanpodencon, andalusianpodencon sekä maneton. Nämä ovat kotoisin Andalusiasta (…..???), ja ne sopivat hyvin pienriistan metsästykseen sekä päivällä että yöllä.

Vainukoirat

Nämä koirat kuuluvat ryhmään 6. Roduista sabueso español on paras pienriistan metsästykseen, vaikka jotkut käyttävätkin sitä suurriistan saalistamiseksi. Se on keskikokoinen ja rakenteeltaan kompakti, ja sen jalat ovat voimakkaat. Sillä on suuret korvat, sileä ja lyhyt karva sekä herttainen katse silmissään.

Pointterit

Espanjalaiset koirarodut

Ryhmään 7 kuuluvat pointterit, ja näistä burgosinseisoja ja navarranseisoja ovat suosittuja metsästyskoirina. Ne sopivat lähes mihin tahansa maastoon ja metsästyksen tyyppiin, ja ne ovat tottelevaisia ja vahvoja.

Metsästys- ja vesikoirat

Noutajat ja vesikoirat muodostavat ryhmän 8, ja näitä rotuja käytetään paimentamiseen, metsästykseen ja kalastukseen. Niillä on pitkä historia Espanjan niemimaalla, ja eniten niitä on Andalusiassa. Yleensä niitä käytetään siellä kuitenkin paimenkoirina.

Espanjanvinttikoira

Ryhmässä 10 on espanjanvinttikoira, joka on yksi vanhimmista espanjalaisista koiraroduista. Se on kuitenkin ollut kotimaansa ulkopuolella melko tuntematon rotu viime aikoihin asti. Suomeen rotu saapui vasta 1990-luvulla.

Espanjanvinttikoiria on käytetty perinteisesti apuna metsästyksessä niiden nopeuden ja tarkan näköaistin vuoksi. Espanjanvinttikoira on Espanjassa edelleen käytössä jäniksenmetsästyksessä. Metsästyskauden lopussa useimmat koirat hylätään tai tapetaan, usein erittäin julmilla tavoilla, kuten hirttämällä. Vanhan uskomuksen mukaan heikosti metsästyksessä menestynyt koira tuo häpeää isännälleen. 

Olivatko esittelemämme espanjalaiset koirarodut sinulle tuttuja jo entuudestaan? Nämä koirat ovat työteliäitä, uskollisia ja älykkäitä – ehkäpä jokin niistä sopisi myös sinun kotiisi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.