Koirien eturauhastulehdus: oireet ja hoito

Koiran virtsaamisoireet edellyttävät aina eläinlääkärikäyntiä, sillä kyseessä voi olla eturauhastulehdus, joka on erittäin kivulias vaiva.
Koirien eturauhastulehdus: oireet ja hoito

Viimeisin päivitys: 14 joulukuuta, 2021

Eturauhanen, joka on uroskoirien ainoa lisäsukurauhanen, sijaitsee lantionontelon sisällä virtsaputken ympärillä. Kun se jostain syystä tulehtuu, kyseessä on koirien eturauhastulehdus. Sen hoitaminen on tärkeää, koska kroonistuessaan sillä voi olla vakavia seurauksia.

Paitsi että eturauhanen tuottaa nestettä, joka kuljettaa siittiöitä kehon ulkopuolelle, sillä on myös antibakteerinen tehtävä, sillä se huuhtelee virtsaputkea virtsaamisen aikana. Tässä artikkelissa kerromme kaiken tämän rauhasen merkityksestä ja koirien eturauhastulehduksen hoidosta. Älä jätä lukematta.

Koirien eturauhastulehdus

Eturauhastulehdukseksi kutsutaan eturauhaskudoksen tulehdusprosessia, joka on yleensä tarttuvaa alkuperää. Sitä voi esiintyä sekä kastroiduilla että ei-kastroiduilla koirilla, mutta ensin mainituilla se on lievempi, koska eturauhanen pienenee kastraation jälkeen.

Tulehduksen aiheuttaa yleensä jokin ulkopuolinen tekijä, joka pääsee eturauhaseen virtsaputken kautta. Tulehdus voi olla akuutti tai krooninen riippuen kestosta ja tulehtuneesta alueesta. Alla on yleinen luokittelu:

  • Akuutti eturauhastulehdus: Koko rauhaskudos on tulehtunut. Infektio on voinut tulla veren kautta (eikä elimistön ulkopuolelta), jos koiralla on yleistynyt bakteremia (veressä on mikro-organismeja).
  • Krooninen eturauhastulehdus: Tämä ilmenee yleensä märkäpaiseina (kapseloituneina märkäpesäkkeinä) ja on seurausta akuutin infektion pitkittymisestä. Sitä voi kuitenkin esiintyä ilman aiemmin diagnosoitua patologiaakin.
Koirian eturauhastulehdus voi olla akuuttia tai kroonista.

Taudin syyt

Kuten jo yllä todettiin, koirien eturauhastulehdus on yleensä peräisin jostakin tartunnanaiheuttajasta. Yleisimmät koirien eturauhastulehdusta aiheuttavat bakteerit ovat seuraavat:

  • Escherichia coli: Tämä on tyypillisin infektio.
  • Mycoplasma ja Brucella canis: Nämä aiheuttavat koirien bruselloosia. Vaikka ne ovat harvinaisempia kuin E. coli, ne on havaittava ajoissa, sillä ne voivat aiheuttaa koiralle steriiliyttä.
  • Staphylococcus- ja Streptococcus-sukuun kuuluvat bakteerit.
  • Proteus-suku: Näitä bakteereja esiintyy usein virtsatieinfektioissa.
  • Klebsiella: Vaikka nämä ovat enterobakteereja, ne voivat päästä eturauhaseen verenkierron kautta.
  • Pseudomonas: Näitä bakteereja esiintyy ympäristössä ja eläimillä on yleensä niille vastustuskykyä, mutta ne voivat tartuttaa immuunipuutteisen yksilön.

On myös useita tekijöitä, jotka altistavat eläimen sekundaariselle eturauhastulehdukselle. Tärkein niistä on eturauhasta suurentava hyvänlaatuinen liikakasvu, joka on hyvin yleinen patologia vanhemmilla koirilla (ei pidä sekoittaa tulehdukseen).

Myös kystat, kivet virtsaputkessa ja virtsatieinfektiot ovat mahdollisia syitä koirien eturauhastulehdukseen.

Sairauden oireet

Koirien eturauhastulehduksen oireet ovat pääosin virtsatieinfektiolle ominaisia. Alta voit lukea sairauden spesifiset oireet:

  • Kuume
  • Anoreksia (ruokahaluttomuus)
  • Velttous
  • Hedelmättömyys: Koska eturauhanen tuottaa siittiöitä kuljettavaa nestettä, bakteerien toksiinit muuttavat sen koostumusta tappaen sukusolut.
  • Hematuria (verta virtsassa)
  • Märkivä vuoto virtsaputkesta
  • Ummetus: Suurentunut eturauhanen voi puristaa peräsuolta ja estää näin ulosteen kulun.
  • Dysuria (virtsaamisvaikeudet)
  • Vatsakalvotulehdus: Jos yksi eturauhasessa olevista paiseista repeää, bakteerit pääsevät vapaaksi sisäelimiä ympäröivään ja suojaavaan vatsakalvoon. Tämä voi aiheuttaa verenmyrkytyksen ja vaarantaa eläimen hengen.

Eturauhastulehduksen diagnosointi koirilla

Eturauhastulehduksen diagnosoimiseksi tarvitaan useita tutkimuksia, koska eläinlääkärin on suljettava pois muut sairaudet, jotka aiheuttavat samankaltaisia oireita tai jotka voisivat olla eturauhastulehduksen syynä. Seuraavassa on lueteltu tärkeimmät niistä:

  • Peräsuolen tunnustelu: Tätä kautta voidaan havaita eturauhasen tulehdus, sillä kroonisessa taudissa se on paljon kovempi ja kystat ja paiseet tuntuvat helposti.
  • Röntgenkuvat: Tällä tutkimuksella voidaan nähdä suoraan eturauhasen laajentuminen ja virtsateiden kivet.
  • Ultraäänitutkimus: Tämä on erinomainen tutkimus, sillä se on vähiten kajoava ja koiralle turvallisin. Sen avulla voidaan myös nähdä kystat ja paiseet sekä kalkkeutumat ja fibroosi.
  • Verikoe: Tämän testin avulla voidaan tarkastella veren valkosolujen määrää sekä muita merkittäviä arvoja, kuten proteiini ja alaniiniaminotransferaasi.
  • Virtsa-analyysi: Myös virtsassa on valkosoluja, punasoluja (jos kyseessä on hematuria) ja itse bakteereja. Koira voidaan laittaa ejakuloimaan eturauhasnesteen analysoimiseksi, mutta tätä ei suositella, koska se on tässä tilassa erittäin kivuliasta.
  • Viljely ja antibioottiherkkyystestaus: Virtsasta tai eturauhasnesteestä voidaan tehdä viljely eturauhasessa olevien bakteerilajien selvittämiseksi. Löydetyistä bakteereista riippuen tehdään antibioottiherkkyystestaus sopivimman antibiootin löytämiseksi.
  • Ohutneulanäytteenotto: Eturauhasesta otetaan koepala kudoksen tutkimiseksi. Tätä ei kuitenkaan suositella silloin, jos tulehdukseen liittyy paiseita, koska neula saattaisi puhkaista ne.

Hoito

Koska kyseessä on bakteeri-infektio, tärkein hoito on antibioottikuuri. Jos on tehty viljely ja antibioottiherkkyystestaus (mikä olisi ihanteellista), sopivin lääke voidaan valita sen mukaan. Hoidon kesto on 4–8 viikkoa taudin vakavuudesta riippuen.

Kun eturauhastulehdus on krooninen, antibiootin on kyettävä läpäisemään veri-eturauhaseste tai se ei tehoa.

Toinen vaihtoehto on leikkaus, jota suositellaan eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta johtuvissa eturauhastulehduksissa. Molempiin terveysongelmiin sopivin vaihtoehto on kastraatio, sillä se ratkaisee ongelman sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Koira istuu vesilammikon vieressä.

Koirien eturauhastulehdus voi olla hengenvaarallinen, jos sitä ei hoideta ajoissa. Lisäksi mahdolliset tulehduksen taustalla olevat patologiat tuovat lisähankaluutta diagnosointiin ja hoitoon. Jos siis huomaat koirallasi minkäänlaisia virtsaamisvaivojen oireita, vie se eläinlääkäriin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Dranonetti, A., Solis, C., Giordano, A. (2005). Prostatitis en el perro. Analecta Veterinaria; 25(1)33-39.
  • Johnston S.D., Root K.M.V., Olson P.N. (2001). Disorders of the canine prostate. Canine and Feline Theriogenology. Saunders; 337- 355.
  • González, G., Maffrand, C., Guendulain, C., Caffaratti, M., Galetto, M., & Gobello, C. (2010). Sensibilidad y especificidad de la aspiración biopsia con aguja fina guiada por ecografía para el diagnóstico de hiperplasia prostática y prostatitis crónica canina. Revista cientifica20(6), 617-622.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.