Miksi koira oksentaa sappinestettä?

Koira voi oksentaa sappinestettä, kun se on ollut pitkään syömättä ja kun sillä on haimatulehdus tai muita ruoansulatuskanavan sairauksia.
Miksi koira oksentaa sappinestettä?
Sara González Juárez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sara González Juárez.

Viimeisin päivitys: 15 maaliskuuta, 2023

Koiran oksennuksessa oleva sappineste on helppo tunnistaa kellertävästä tai vihertävästä väristään. Sappinesteen esiintyminen oksennuksessa silloin tällöin ei välttämättä ole aihe huoleen, mutta siihen on syytä kiinnittää huomiota. Jos sitä sen sijaan esiintyy usein, koira kannattaa viedä eläinlääkärille. Tässä artikkelissa kerromme, miksi koira oksentaa sappinestettä.

Mitä sappineste on?

Sappineste on kellertävää nestettä, jonka tehtävä ruoansulatuksessa on emulgoida rasvoja. Sitä muodostuu maksassa, josta se kulkeutuu sappirakkoon varastoitavaksi. Sieltä se vapautuu myöhemmin ruoansulatusprosessin aikana.

Sappinestettä ei poistu elimistöstä, ellei kyseessä ole jokin ongelma. Tällöin elimistö keskeyttää ruoansulatuksen ja saa aikaan oksentelua, jotta mahdolliset haitalliset aineet tai esineet saadaan poistettua. Jos mahalaukussa on kyseisellä hetkellä sappinestettä, se tulee ulos oksennuksen mukana.

Koira on oksentanut sappinestettä.

Miksi koira oksentaa sappinestettä? Mahdollisia syitä

Koiran oksentamiseen voi olla monia syitä, joten sappinestettäkin voi esiintyä oksennuksessa lukuisista syistä. Seuraavaksi luettelemme yleisimmät syyt siihen, miksi koira oksentaa sappinestettä.

1. Sapenoksennusoireyhtymä

Tämä yleensä idiopaattista alkuperää oleva (eli tuntematon) tila ilmenee, kun sappinestettä vuotaa ohutsuolesta mahalaukkuun. Todennäköisimpiä syitä ovat suuten rasvamäärien nauttiminen, runsas ruohon nieleminen tai runsas vedenjuonti. Toisin sanoen sitä edistää runsas tai epäterve syöminen.

Tätä oireyhtymää esiintyy myös silloin, kun koira ei ole syönyt pitkään aikaan.

Sappineste on erittäin hapanta ainetta, minkä vuoksi se aiheuttaa oksentelua. Kun mahalaukku on tyhjä, koira oksentaa vain vihertävänkeltaista nestettä (sappea) sekä mahanesteitä ja mahdollisesti vähän limaakin mahalaukun seinämien ärsytyksen seurauksena.

2. Pankreatiitti

Pankreatiitti tarkoittaa haimatulehdusta. Sen syyt ovat moninaiset, aina lääkkeiden käytöstä suurten rasvamäärien nauttimiseen. Haimatulehduksesta johtuvaa oksentelua voi esiintyä jopa 48 tuntia nauttimisen jälkeen.

Haimatulehdus ilmenee sappinesteen oksentamisena, nestevajeena, ripulina ja voimakkaana vatsakipuna. Se vaatii eläinlääkärin hoitoa, jotta koiran elimistön neste- ja elektrolyyttitasapaino saadaan palautettua.

3. Suolitukos

Kun koira nielee vierasesineen, esimerkiksi lelun, kiviä, oksia tai luita, se voi juuttua jonnekin ruoansulatuskanavaan ja aiheuttaa tukoksen. Suolitukos aiheuttaa koiralle oksentelua, mutta kun mahalaukku tyhjenee, sieltä poistuu enää sappinestettä.

Ruoansulatuskanavaan juuttunut vierasesine on eläinlääkärin hoitoa vaativa hätätilanne, joka edellyttää yleensä leikkausta.

4. Ruoansulatuskanavan sairaus

On olemassa useita ruoansulatuskanavan sairauksia, jotka aiheuttavat oksentelua ja tätä myötä sappinesteen esiintymistä oksennuksessa jossain vaiheessa. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi mahahaava, bakteeri- ja virusinfektiot sekä eräät syövät.

Sappinesteen happamuus voi syövyttää ruokatorven seinämiä ja johtaa haavaumiin, palleatyrään, ruokatorven tulehdukseen ja muihin ruoansulatuskanavan sairauksiin. Jotkut rodut ovat näille sairauksille alttiimpia, erityisesti kääpiö- tai brakykefaaliset rodut.

5. Maksaongelmat

Koska maksa on sappinestettä tuottava elin, maksaongelmat johtavat yleensä sappinesteen liikatuotantoon. Näissä tapauksissa sappinesteen oksentelun lisäksi koiralla esiintyy esimerkiksi keltatautia eli silmänvalkuaisten ja limakalvojen keltaisuutta.

6. Allergiat

Ruoka-aineallergiat ovat yleinen oksentamisen syy, ja kun ongelmia aiheuttavan ruoan syönti jatkuu, oksennuksen mukana tulee lopulta sappinestettä. Tämä vaiva on suhteellisen yleinen koirilla, joiden ruokavaliota on vastikään muutettu. Tässä tapauksessa on suositeltavaa palata välittömästi aiempaan ruokavalioon.

7. Loisinfektiot

Myös ruoansulatuskanavan loisinfektiot voivat aiheuttaa sappinesteen oksentelua. Tämä on kuitenkin harvinaista ja huolestuttavaa, sillä se on merkki loisen leviämisestä niin pitkälle, että se vaikuttaa jo suurimpaan osaan ruoansulatuskanavaa. Jos tämä on koirasi tilanne, ota sen ulosteesta ja oksennuksesta näyte ja mene kiireesti eläinlääkärille.

Koira on eläinlääkärissä.

Mikä neuvoksi, jos koira oksentaa sappinestettä?

Jos kyseessä on yksittäistapaus, jossa koira oksentaa sappinestettä ennen ruokailua, se johtuu todennäköisesti siitä, että sen mahalaukku on tyhjä. Jos tämä alkaa kuitenkin toistua tai ei näytä loppuvan itsestään, koira tulee viedä eläinlääkärille.

Haimatulehdusta, mahalaukun tulehdusta ja loistartuntoja kannattaa pyrkiä ennaltaehkäisemään. Varmista, ettei koirasi poimi mitään maasta, äläkä anna sen leikkiä kepeillä ja kivillä. Laadukkaan ruoan antaminen ei auta ainoastaan välttämään ruoansulatusongelmia, vaan se turvaa myös koirasi perusterveyden.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.