5 vinkkiä koiran sydämestä huolehtimiseen

Koiran sydämen terveydestä huolehtiminen on erittäin tärkeää, jotta eläin saa elää pitkän ja hyvän elämän. Tänään puhumme siitä, mitkä hyvät tavat jokaisen koiranomistajan tulee sisällyttää lemmikkinsä rutiineihin.
5 vinkkiä koiran sydämestä huolehtimiseen
Natalia Laguna

Kirjoittanut ja tarkastanut biologi Natalia Laguna.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Koirat voivat ihmisten tavoin kärsiä erilaisista sydänongelmista. Kaikissa tapauksissa sairaus ei ole ehkäistävissä, mutta koiran sydämen terveyttä voidaan tukea terveellisillä elämäntavoilla. Alla listaamme viisi koiran sydämestä huolehtimiseen tarkoitettua vinkkiä, jotka jokaisen omistajan on hyvä sisällyttää lemmikkinsä päivittäisiin rutiineihin.

Sydänongelmat ovat erityisesti ikääntyvien ja ylipainoisten yksilöiden sekä sydänvioille alttiiden rotujen edustajien ongelma, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö nuoretkin koirat voisi kärsiä erilaisista sydämeen liittyvistä ongelmista. Noin 95 % kaikista sydänvioista on niin sanotusti hankittuja eli myöhemmin elämän aikana kehittyneitä ja vain 5 % synnynnäisten epämuodostumien aiheuttamia.

Koirien yleisin hankittu sydänsairaus on läppävika, jolloin sydämessä on kuultavissa sivuääni. Toiseksi yleisin sairaus on dilatoiva sydänlihasrappeuma, jolle alttiita rotuja ovat muun muassa bokseri, tanskandoggi, dobermanni, irlannin susikoira ja cockerspanieli. Sydänongelmiin liittyvät oireet ovat usein epäselviä ja vaikeasti havaittavissa. Tavallisimmat sydänsairaudet kehittyvät ja etenevät hitaasti, ja muun muassa sydämen sivuääni löydetään usein vahingossa oireettomalta koiralta esimerkiksi vuosittaisen terveystarkastuksen yhteydessä.

5 vinkkiä koiran sydämestä huolehtimiseen

Seuraavat neuvot on tarkoitettu terveen koiran yleisestä hyvinvoinnista ja sydämen terveydestä huolehtimiseen. Mikäli koiralla todetaan sydänvika, eläinlääkäri saattaa antaa erilaiset ohjeet ruokavalioon ja liikuntaan liittyen.

1. Terveellinen ruoka

5 vinkkiä koiran sydämestä huolehtimiseen

Tasapainoinen ruokavalio on jokaisen koiran terveyden ja hyvinvoinnin kulmakivi. Terveellinen ja juuri kyseiselle yksilölle sopiva ruokavalio voi jopa auttaa pienentämään sydänongelmien riskiä. Teollinen valmisruoka on hyvä vaihtoehto, kunhan valitaan laadukas tuote. Hyvälaatuinen märkä- tai kuivaruoka sisältää kaikki koiran tarvitsemat ravinteet.

Myös raakaruokinta on suurimmalle osalle koirista hyvä ratkaisu, mutta ruokavalion suunnittelussa kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen, jotta ruoka varmasti kattaa kaikki koiran tarpeet. Ruokinnassa on myös otettava huomioon lemmikin ikä, rotu, aktiivisuus ja terveydentila. Esimerkiksi runsaasti liikkuvalla nuorella koiralla ja ikääntyvällä, päivänsä torkkuen viettävällä koiralla on hyvin erilaiset ravinnolliset tarpeet.

Liiallinen suolan saanti ei ole koiralle koskaan hyväksi, mutta jos lemmikillä on todettu sydänvika, on suolan määrää erityisen tärkeä tarkkailla. Vähäsuolainen ruokavalio on tärkeä kaikille sydämen vajaatoiminnasta kärsiville koirille, koska suola nostaa verenpainetta ja lisää nesteiden kertymistä. Sydänpotilaankaan ruoka ei saa olla täysin suolatonta, mutta kaikkia voimakkaasti suolaisia ruokia on vältettävä. Valmiissa koiranruoissa suolan määrä on yleensä kohtuullinen, mutta kotiruoassa ja monissa makupaloissa on runsaasti suolaa.

2. Liikunta

Liikunta on tärkeää sekä koiran fyysiselle että henkiselle terveydelle, ja on omistajan vastuulla varmistaa, että lemmikki pääsee liikkumaan tarpeeksi joka päivä. Hyvä peruskunto auttaa koiraa selviämään paremmin esimerkiksi liikunnan aiheuttamasta rasituksesta. Jokainen koira tarvitsee jonkin verran liikuntaa, mutta se, mikä on liikunnan oikea määrä ja tyyppi, riippuu monista tekijöistä, kuten eläimen koosta, aktiivisuudesta ja terveydentilasta.

Sydänsairaudesta kärsivän koiran kohdalla liikuntaa ja rasitusta on aina säädeltävä koiran voinnin ja jaksamisen mukaan. Hyvässä hoitotasapainossa oleville koirille kevyt liikunta sopii hyvin, mutta tällöinkin on yleensä suosittava lyhytkestoista liikkumista. Eläinlääkäri saattaa kuitenkin ohjeistaa välttämään kaikkea liikuntaa, jos sydämen tekemää työtä halutaan vähentää ja keventää. Mikäli sydänsairaus on vasta alkuvaiheessa, eikä vajaatoimintaa ole vielä kehittynyt, koiran elämää ei välttämättä tarvitse juurikaan rajoittaa, mutta arvion tästä tekee aina eläinlääkäri.

5 vinkkiä koiran sydämestä huolehtimiseen

3. Painonhallinta

Aivan kuten ihmisilläkin, myös koirilla ylipaino voi rasittaa sydäntä. Ylipaino johtuu koirilla ja ihmisillä hyvin pitkälti samoista tekijöistä. Syöty ruoka ja liikunnan määrä näkyvät suoraan eläimen terveydessä ja hyvinvoinnissa, joten omistajan on oltava tarkkana tarjottavan ruoan määrässä ja laadussa ja varmistettava, että lemmikki saa tarpeeksi liikuntaa.

Painonhallinnan tai -pudotuksen perussääntö on siis enemmän liikuntaa ja vähemmän ruokaa. Ylipainoista koiraa ei kuitenkaan kannata laittaa omin neuvoin laihdutuskuurille, vaan asiasta kannattaa aina keskustella eläinlääkärin kanssa, joka pystyy määrittämään lemmikille terveellisen laihdutustavan ja -tahdin. Koiraa ei missään nimessä saa pitää nälässä, eikä sille saa tarjota ruokaa, joka ei täytä sen ravinnollisia tarpeita. Herkuista luopuminen on aina hyvä ensiaskel terveempään painoon, ja tämän jokainen omistaja voi suorittaa myös ilman eläinlääkärin apua.

4. Eläinlääkärin tarkastukset

Terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta huolehtimisen lisäksi koira on käytettävä säännöllisesti eläinlääkärin tarkastuksissa. Kuten jo aikaisemmin mainittiin, sydänongelmat eivät välttämättä oireile aluksi lainkaan, ja siinä vaiheessa, kun oireet ilmaantuvat, on sairaus jo pitkällä. Mitä aikaisemmin sydänvika havaitaan, sitä tehokkaammin sitä voidaan hoitaa. Vaikka koirien sydänsairaudet ovatkin kroonisia, eikä niitä voida varsinaisesti parantaa, oireita voidaan usein lievittää ja potilaan elämänlaatua parantaa ja elämän kestoa pidentää.

5. Ehdoton rakkaus

Koira tarvitsee runsaasti huomiota ja hellyyttä koko elämänsä ajan. Rakkauden osoittaminen ja yhdessä asioiden tekeminen ovat tärkeässä osassa, kun koiralle halutaan tarjota onnellinen elämä. Paljon aikaa yksin viettävät tai muusta syystä liian vähän huomiota saavat koirat voivat kärsiä stressistä ja ahdistuksesta, mikä vaikuttaa negatiivisesti myös sydämen terveyteen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.