Koiran epilepsia: Miten elämä muuttuu diagnoosin jälkeen?

Koiran epilepsia: Miten elämä muuttuu diagnoosin jälkeen?
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Epilepsiasta kärsivän koiran hoidossa on kyse eläimen elämänlaadun parantamisesta. Omistaja on vastuussa siitä, että koiran epilepsia ei pahene ja aiheuta eläimen terveydelle lisää haittoja.

Koiran epilepsian ymmärtäminen

Koiran epilepsia voi olla joko idiopaattista eli itsesyntyistä tai seurausta toisesta sairaudesta tai vammasta. Kyseessä on aivojen neuroneihin vaikuttava häiriö, jonka ainoa näkyvä oire ovat kohtaukset. Epilepsia ei ole mielen sairaus, eikä siitä kärsivällä koiralla ole oppimisvaikeuksia tai persoonallisuushäiriötä. Eläin pystyy nauttimaan elämästä ja kehittyy samaan tapaan kuin terveet koirat.

Ideopaattisen epilepsian pääasiallinen syy ei ole tiedossa, mutta se tiedetään, että koiran epilepsia on vahvasti periytyvää. Esimerkiksi saksanpaimenkoirilla, beagleilla, labradorinnoutajilla, bernhardinkoirilla, irlanninsettereillä ja villakoirilla esiintyy epilepsiaa muita koirarotuja useammin.

Mitä kohtauksen aikana tapahtuu?

Epilepsiakohtaus alkaa usein eläimen levätessä, mutta sen voi laukaista myös jokin ulkoinen ärsyke. Koiran epilepsia aiheutuu aivojen sähköisen toiminnan häiriöistä, ja kohtauksen laatu riippuu sähköpurkauksen paikasta aivoissa.

Paikallisessa epilepsiakohtauksessa tietty osa eläimen kehosta kouristelee. Paikallinen kohtaus voi levitä yleistyneeksi kohtaukseksi, jolloin koira menettää tajuntansa ja kouristelee.

Kohtauksen kestäessä yli puoli tuntia, puhutaan jatkuvasta kohtauksesta, joka voi aiheuttaa pysyviä muutoksia tai vajaatoimintaa aivoissa, munuaisissa, maksassa ja sydämessä. Jos koiran epilepsiakohtaus kestää yli 5 minuuttia, on hakeuduttava välittömästi eläinlääkäriin.

Koiran epilepsia: Miten elämä muuttuu diagnoosin jälkeen?

Miten koiran epilepsia diagnosoidaan?

Epilepsia kehittyy eläimen kehossa huomaamattomasti ja on nähtävillä vasta ensimmäisen kohtauksen myötä. Koiran epilepsia alkaa yleensä jo nuorella iällä, keskimäärin 1-2-vuotiaana.

Ensimmäisenä tulee ottaa huomioon mahdolliset muut sairaudet. Kohtaukset voivat olla vielä vakavamman vaivan sekundaarinen oire. Esimerkkejä tällaisista ovat aivokasvaimet, maksan tai sydämen vajaatoiminta, penikkatauti, diabetes, trauma ja myrkytys.

Jos koiran epilepsiakohtaus kestää yli 5 minuuttia, on hakeuduttava välittömästi eläinlääkäriin.

Epilepsian diagnosoimiseksi koiralle tehdään kliininen ja neurologinen tutkimus, minkä lisäksi suoritetaan veri- ja virtsakokeita, joilla poissuljetaan tiettyjä sairauksia ja selvitetään munuaisten ja maksan kunto.

Koiran epilepsian hoito

Koiran idiopaattista epilepsiaa hoidetaan useimmiten fenobarbitaalilla, mutta myös muita epilepsialääkkeitä voidaan käyttää. Koska idiopaattista epilepsiaa ei voida parantaa, koira tarvitsee lääkitystä koko loppuelämänsä ajan. Lääkityksellä saadaan vähennettyä kohtausten määrää, kestoa ja voimakkuutta, minkä ansiosta koira voi yleensä elää normaalia elämää. Ilman lääkitystä sairaus pahenee, sillä pitkät kohtaukset vaurioittavat aivoja ja altistavat koiran uusille kohtauksille.

Säännölliset eläinlääkärikäynnit

Tämä on paras tapa estää ihan kaikkia koiran sairauksia. Eläin tulisi tarkastuttaa joka kuuden kuukauden välein, jotta voidaan arvioida tilanteen kehittyminen. Kohtausten toistuvuus ja intensiteetti ovat hyvin oleellisia asioita koiran terveydelle.

On myös tärkeää, että koiralle tehdään verikokeet kahdesti vuodessa, etenkin jos eläin saa fenobarbitaalia. Suuret määrät tätä antikonvulsanttia verenkierrossa voivat aiheuttaa liikalihavuutta ja maksan vahingoittumista.

Hyvä lääkitys

Luonnollisestikin on parasta välttää suuria määriä lääkkeitä. Koiran, joka kärsii epilepsiasta, tulee kuitenkin saada oikea lääkitys kehon tasapainon takaamiseksi. Kohtaukset ovat äärimmäisen rankkoja koiralle, ja näin on etenkin silloin, kun niitä ilmenee usein. Lääkitys voi vähentää kohtausten toistuvuutta ja intensiteettiä, ja siten se suojaa koiraa.

Koiran epilepsia: Miten elämä muuttuu diagnoosin jälkeen?

Stressin vähentäminen

On todistettu, että epilepsia liittyy vahvasti tunteisiin. Jos ihminen tai eläin on stressaantunut arjessaan tai elää stressaavassa ympäristössä, kohtaukset ovat todennäköisempiä.

On myös muistettava, että koiranomistajan käytös vaikuttaa koiran käytökseen. Siksi koiran stressin vähentämiseksi omistajan tulee ensin muuttaa omaa elämäntyyliään. Vaikka rauhallisuus ei olisi omistajalle luontaista, se on kuitenkin asia, joka pystyy vähentämään koiran riskiä kohtauksista.

Estokeinot

Rokottaminen ja madottaminen ovat perustason keinoja koiran terveyden takaamiseksi, ja koiralle hyvän ruokavalion tarjoaminen sekä säännölliseen liikuntaan rohkaiseminen auttavat vahvistamaan vastustuskyyä. Ne myös tasapainottavat koiran aineenvaihduntaa ja ehkäisevät ylipainoa ja siihen liittyviä riskejä.

Kuinka toimia koiran epilepsiakohtauksen aikana?

  1. Pysy mahdollisimman rauhallisena ja siirrä eläin paikkaan, jossa se ei voi pudota tai muuten loukata itseään. Älä kuitenkaan yritä rauhoitella koiraa, äläkä koske siihen turhaan.
  2. Aseta eläin mielellään pehmeälle alustalle kuten matolle tai peiton päälle. Pehmustettu ympäristö ehkäisee loukkaantumista kohtauksen aikana.
  3. Älä päästä perheen muita lemmikkejä koiran läheisyyteen, sillä etenkin toiset koirat voivat käyttäytyä aggressiivisesti lajitoverin kouristellessa.
  4. Yli viisi minuuttia kestävät kohtaukset vaativat aina välitöntä ensiapua. Eläinlääkäri voi määrätä lääkitykseksi esimerkiksi diatsepaamia suppona tai injektiona. Kohtauksen aikana koiraa ei voi lääkitä suun kautta.
  5. Anna koiran levätä rauhassa kohtauksen jälkeen. Jos koira haluaa vetäytyä omiin oloihinsa, anna sen tehdä niin.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.