Koiran märkäinen ihotulehdus

Kaikki, mikä aiheuttaa ärsytystä lemmikkisi iholla, voi aiheuttaa myös märkäistä ihotulehdusta, joka saa koiran raapimaan ihoaan tauotta.
Koiran märkäinen ihotulehdus
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Koiran märkäinen ihotulehdus tunnetaan virallisemmin pyotraumaattinen dermatiitti -nimellä ja sitä kutsutaan myös hot spotiksi. Sen aiheuttamat ihovauriot voivat tuntua suorastaan kuumilta, kun käden tuo niiden lähelle, mikä selittää jälkimmäisen nimen. Tämä eläinlääkäreiden hyvin tuntema vaiva aiheuttaa ihoon ikäviä märkiviä haavoja ja saa koiran raapimaan itseään jatkuvasti.

Koiran märkäinen ihotulehdus

Koiran märkäistä ihotulehdusta voi aiheuttaa mikä vain, mikä ärsyttää koiran ihoa. Ihon kutinan syitä voivat olla esimerkiksi erilaiset allergiat, pistot, syyhy, viiltohaavat, ihon kuivuus sekä tulehdukset korvissa ja peräaukon alueella. Kutina saa koiran raapimaan itseään voimakkaasti ja siten vahingoittamaan ihoaan.

Koiran märkäinen ihotulehdus

Tällaiset ihovauriot ovat luonnollisesti hyvin epämukavia. Se, että koira nuolee ja raapii haavaa, saa helposti haavan tulehtumaan, ja iholle muodostuu märkä ja karvaton pyöreähkö alue, joka saattaa erittää mätää. Nämä ovat syviä ihovaurioita, jotka saattavat näyttää avoimilta haavoilta tai olla pahanhajuisen ruven peitossa.

Märkäistä ihotulehdusta esiintyy useimmiten koiran poskissa, lanteilla, rintakehässä ja päässä, eli paikoissa, joita koira ylettyy raapimaan. Ainoa tapa ehkäistä märkäistä ihotulehdusta, on pyrkiä eroon kaikista ihoärsytyksen aiheuttajista. Jos lemmikin huomataan raapivan itseään usein, sen iho on syytä tutkia huolella, minkä jälkeen eläin viedään eläinlääkärin tarkastettavaksi.

Koiran märkäisen ihotulehduksen hoito

Tämän ihovaivan hoito edellyttää siis koiran viemistä eläinlääkäriin. Märkäinen ihotulehdus on bakteeriperäinen vaiva, jonka hoito vaatii usein erityisiä lääkkeitä. Hot spotit ovat lisäksi kivuliaita, joten koira voi reagoida vihaisesti, kun sen ihoon kosketaan. Märkäinen ihotulehdus leviää nopeasti. Nämä haavat voivat kasvaa huomattavasti jo muutamassa tunnissa, joten nopea toiminta estää niitä leviämästä ja pahentumasta.

Koiran märkäisen ihotulehduksen hoidon tulisi kohdistua sekä ihovaurioihin että niiden aiheuttajiin. Siksi on tärkeää selvittää, mikä on alun perin saanut koiran raapimaan itseään.

Prosessi alkaa siitä, että koiran turkki ajellaan haavan ympäriltä, jotta ongelman laajuus saadaan selville ja iho päästään puhdistamaan. Haava on syytä pitää hyvin tuuletettuna, ja sitä on tarkkailtava sen varmistamiseksi, ettei ongelma pahene.

Eläinlääkäri arvioi haavojen vakavuuden perusteella, tarvitseeko koira antibiootteja tai tulehdus- ja kipulääkkeitä vai riittääkö hoidoksi haavojen puhdistus ja hoito esimerkiksi haavavoiteella.

Haavojen jälkihoito

Ihon vaurioita ei välttämättä tarvitse käydä tarkistuttamassa jälkeenpäin, mutta tämä riippuu täysin ongelman vakavuusasteesta. Eläinlääkäri ohjeistaa omistajaa todennäköisesti puhdistamaan ihon säännöllisesti ja antaa myös neuvoja mahdollisten lääkkeiden käyttöön. Koiran on syytä pitää jonkin aikaa kauluria, jotta se ei nuole ja raavi haavojaan.

Märkäinen ihotulehdus voi parantua oikein hoidettuna muutaman viikon sisällä, ja vaikka koiralle saattaakin jäädä vaivasta arpia, ne eivät ole kovin yleisiä.

Märkäisen ihotulehduksen ennaltaehkäisy

Märkäisen ihotulehduksen riskiä voidaan pienentää muutamilla yksinkertaisilla toimenpiteillä:

  • Pese koira säännöllisesti.
  • Käsittele paikat, joissa koira viettää aikaansa, kirppujen ja punkkien häätöön tarkoitetuilla aineilla. Koira on myös hyvä kylvettää tietyin väliajoin näitä loisia torjuvalla shampoolla.
  • Jos huomaat koiran raapivan itseään toistuvasti, tarkista sen iho huolellisesti haavojen tai puremien varalta.
  • Tarkkaile koiran ruokavaliota varmistaaksesi, että sillä ei ole ruoka-aineallergioita.
  • Pidä huolta, että koira harrastaa liikuntaa päivittäin. Tylsyys voi aiheuttaa ahdistusta, joka taas voi saada koiran raapimaan ja nuolemaan itseään.
  • Tarkastuta koira rutiininomaisesti eläinlääkärin luona sen varalta, että sillä ei ole muita vaikeasti huomattavia sairauksia. Kaikenlainen kipu ja epämukavuus voi saada koiran raapimaan itseään.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.