Miksi koira syö ulostetta ja miten käytös muutetaan?

Miksi koira syö ulostetta ja miten käytös muutetaan?
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Moni koira syö ulostetta – joko omaansa tai lajitoverinsa – mikä on tietysti omistajan mielestä epämiellyttävää käytöstä. Ulosteen syöminen on haitallista, koska siihen liittyy aina terveysriski.

Miksi koira syö ulostetta?

Siitä, miksi koira syö ulostetta, on monia teorioita. Omistajan antamat tiedot lemmikistä auttavat eläinlääkäriä selvittämään, mistä tapa johtuu ja mitä sen estämiseksi on tehtävissä. Kuten jo mainitsimme, tämä tapa voi olla haitaksi koiran terveydelle.

Ulosteen syöminen on terveydelle haitallista käytöstä, sillä ulosteessa voi olla loisia, sieniä ja bakteereja. Joskus seurauksena on vakava loistartunta tai suolistotulehdus.

Terveydelliset syyt

Ulosteen syöminen voi johtua koiran terveysongelmista. Tällaista käytöstä voi aiheuttaa esimerkiksi haima- tai suolistotulehdus, liikaa rasvaa sisältävä ruokavalio tai eläimen kehon ongelmat ravinteiden imeyttämisessä.

Ulosteen syömisen lisäksi ilmenee todennäköisesti muitakin oireita, joista yleisin on ripuli. Joissain tapauksissa koira kärsii anoreksiasta ja pahanhajuisesta hengityksestä ja juo normaalia enemmän.

Käytökselliset syyt

Koira voi siis alkaa syödä ulostetta terveydellisistä syistä, mutta hyväkuntoinenkin koira voi alkaa käyttäytyä näin saadakseen omistajansa huomion.

Joskus etenkin nuoret koirat syövät ulostetta matkiakseen omistajaansa. Kun koira näkee omistajan nostavan ulosteen, se käsittää tilanteen niin, että uloste tulee hävittää, ja siksi syö sen.

Miksi koira syö ulostetta ja miten käytös muutetaan?

Koira voi myös matkia muiden koirien käytöstä, jotka syövät ulostetta. Jos kotona on useampi koira, yksi niistä saattaa syödä toisen ulostetta alistumisen merkkinä.

Juuri synnyttäneet narttukoirat syövät usein pentujensa ulostetta. Tämä on normaalia käytöstä ja osa koiran hoitoviettiä. Emo tekee tämän pitääkseen poissa mahdolliset saalistajat, jotka saattaisivat haistaa pentujen ulosteen.

Ruoka

Huono ruokavalio on myös mahdollinen syy siihen, että koira syö ulostetta. Jos ruoka ei sisällä kaikkia eläimen tarvitsemia ravinteita, se yrittää kompensoida puutetta syömällä ulostetta. Jos eläin saa ruokaa vain kerran päivässä, se saattaa syödä ulostetta lievittääkseen nälkäänsä.

Miten päästään eroon koiran tavasta syödä ulostetta?

Jos koira syö ulostetta, asiasta kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa, joka pystyy sulkemaan pois terveydelliset syyt. Jos käytöksen aiheuttaa terveysongelma, lääkäri auttaa oikean hoidon löytämisessä.

Mikä syy liittyy ravitsemukseen, omistajan tulee varmistaa, että koira saa korkealaatuista ja tasapainoista ruokaa, joka vastaa kaikkiin eläimen ravintotarpeisiin ja sisältää sopivasti kuitua ja rasvaa.

Monessa tapauksessa on tärkeää lisätä koiran päivittäisten aterioiden määrää. Päivän kokonaisruokamäärä kannattaa jakaa kahteen tai kolmeen annokseen, jotka annetaan eläimelle päivän mittaan.

Miksi koira syö ulostetta ja miten käytös muutetaan?

Jos syy ulosteen syömiseen on käytöksellinen, omistajan täytyy selvittää ongelman juurisyy. Ulosteet tulee kerätä pois välittömästi ja ilman, että koira näkee tätä, jotta se ei halua matkia ulosteen poistamista syömällä. Jos koira syö perheen kissan ulostetta, tulee hiekkalaatikko pitää puhtaana ja mielellään koiran ulottumattomissa

Jos koira syö ulostetta kävelyillä, voidaan harkita kuonokopan käyttöä. Mitä tulee pennun käytökseen, ulosteen syöminen loppuu yleensä itsestään eläimen kasvaessa aikuiseksi.

Koiraa ei saa rangaista ulosteen syömisestä, vaan päinvastoin positiivista käytöstä tulee vahvistaa herkkujen avulla. Kun koira on aikeissa syödä ulostetta, sen huomio suunnataan muualle esimerkiksi pallon tai muun lelun avulla. Kun koira kiinnittää huomionsa leluun, sitä kehutaan ja palkitaan.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.