Ryppyisen koiran hoito

Ryppyisen koiran hoito

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2021

Moni rakastuu ryppyisten koirien hellyttävään ulkonäköön, ja tämän tyyppiset rodut ovatkin suosittuja kaikkialla maailmassa. Myös me olemme aikaisemmin kertoneet erilaisista ryppyisistä koiraroduista. Ryppyisen koiran hoito vaatii kuitenkin omistajalta hieman tavallista enemmän vaivannäköä, sillä nämä koirat ovat poimuisan ihonsa vuoksi alttiita erilaisille terveysongelmille.

Miten ryppyisen koiran hoito eroa muiden koirien hoidosta?

Ryppyiset koirat hurmaavat erikoisella ulkonäöllään, mutta valitettavasti ihon runsas poimuisuus voi altistaa eläimen erilaisille terveysongelmille.

  • Iho-ongelmat. Poimuisuus altistaa koiran ihon tulehduksille ja muille ongelmille. Koira voi kärsiä atooppisesta ihosta ja allergisista iho-oireista kuten kutinasta ja karvanlähdöstä. Ihotulehdukset voivat aiheuttaa esimerkiksi talirauhasten liikaeritystä.
  • Silmien sairaudet ja vauriot. Koirien rypyt ovat usein suurimmillaan pentuiässä, ja etenkin tällöin koiraa voi vaivata silmäluomien sisäänpäinkiertyminen. Ylimääräinen iho painaa silmäluomet sisäänpäin, jolloin ripset ja mahdollisesti myös karvat hankaavat silmän sarveiskalvoa. Tämä voi aiheuttaa lisääntynyttä kyynelten eritystä ja siristelyä tai jopa sarveiskalvon arpeutumista ja pahimmillaan silmän puhki hankautumisen. Rodusta riippuen ryppyisillä koirilla voi esiintyä myös muita silmäongelmia.
  • Syyhy. Ihon poimut ovat otollinen kasvualusta syyhylle. Syyhyä aiheuttavat mikroskooppiset iholla elävät punkit, jotka viihtyvät kosteassa ja lämpimässä ympäristössä.
  • Ylipaino. Poimuinen ja liian suuri nahka pitää koiran lämpimänä, eikä aineenvaihdunnan näin tarvitse työskennellä yhtä tehokkaasti kuin muilla koirilla. Tämä voi johtaa siihen, että koiralle kertyy muutama ylimääräinen kilo.
  • Ruoansulatusongelmat. Aineenvaihdunnan hitaus voi aiheuttaa koiralle myös vatsaongelmia, minkä vuoksi omistajan on varmistettava lemmikin noudattavan terveellistä ja tasapainoista ruokavaliota.
  • Ongelmat jaloissa. Ryppyisten koirien rannenivel on usein kehittynyt erilaiseksi kuin muilla koirilla, mikä voi aiheuttaa tasapaino-ongelmia ja eteenpäin kaatumista koiran kävellessä.
  • Ongelmat peräaukon alueella. Poimuinen iho voi vaikeuttaa hygieniasta huolehtimista, mikä voi aiheuttaa erilaisia iho-ongelmia ja tulehduksia.
Ryppyisen koiran hoito

Ryppyisen koiran hoito

Ihon huolellinen puhdistaminen

Koiran poimuisen ihon huolellinen ja säännöllinen puhdistaminen on välttämätöntä. Se, kuinka usein puhdistus on suoritettava, riippuu ihon laadusta ja koiran elämäntavoista. Joillakin koirilla puhdistus on tehtävä jopa joka toinen päivä. Iho puhdistetaan vedellä kastellulla liinalla, vauvojen iholle tarkoitetuilla puhdistuspyyhkeillä tai muulla tavalla, joka ei vahingoita koiran herkkää ihoa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kasvoihin ja korviin, taivealueisiin sekä peräaukon ja sukuelinten ympäristöön. Ihon kuivaaminen on yhtä tärkeää kuin sen puhdistaminen, sillä kosteus altistaa ihon erilaisille ongelmille.

Koiran läpikotainen tarkistaminen

Tämä neuvo saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta etenkin, kun lemmikillä on ryppyinen iho, sen terveydentila tulee tarkastaa säännöllisesti. Kuten olemme kertoneet, poimuinen iho on altis tulehduksille ja oivallinen elin- ja kasvualusta muun muassa erilaisille loisille, sienille ja hiivalle. Kun koiran ihon poimut tarkastetaan tarpeeksi usein, mahdolliset ongelmat eivät pääse kasvamaan suuriksi.

Ryppyisen koiran hoito

Tasapainoinen ruokavalio

Laadukkaat koiranruoat sisältävät kaikki ne ravintoaineet, joita koira tarvitsee pysyäkseen terveenä ja normaalipainoisena. Hankkimalla eläinklinikalta tai eläintarvikeliikkeestä juuri oman lemmikin rodulle tarkoitettua täysravintoa, pystytään ehkäisemään myös ruoansulatusongelmia.

Säännöllinen madotus

Säännöllinen loishäätö on tärkeää mille tahansa koiralle, mutta sen merkitys korostuu herkkävatsaisten ryppyisten koirien kohdalla. Omistajan kannattaa huolehtia mahdollisimman hyvin lemmikin terveyden hoidon kaikista osa-alueista ehkäistäkseen vakavia terveysongelmia.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.