Syyhy ja demodikoosi koiralla
Koirat voivat kärsiä erilaisista iho-oireista, joita aiheuttavat muun muassa ruoka-aineallergiat, sieni- ja bakteeritulehdukset sekä erilaiset loiset. Mikroskooppisten iholla elävien punkkien aiheuttamat syyhy ja demodikoosi ovat myös koirilla kohtalaisen yleisiä vaivoja.
Sikaripunkin aiheuttama demodikoosi
Koiran normaaliin bakteerikantaan kuuluvia sikaripunkkeja elää jokaisen koiran ihon karvatuppien sisällä. Ne eivät normaalisti aiheuta ongelmia, mutta mikäli koiran vastustuskyky on huono ja punkit pääsevät lisääntymään hallitsemattomasti, koiralle voi kehittyä ihottumaa ja karvanlähtöä aiheuttava demodikoosi. Heikon vastustuskyvyn lisäksi myös perinnölliset tekijät lisäävät sairauden kehittymisen riskiä.
Sikaripunkki voi aiheuttaa koiralle jonkin seuraavista kolmesta tautimuodosta:
- Paikallinen demodikoosi: Koiralla on paikallisia iho-muutoksia etenkin pään alueella tai raajoissa. Tätä tautimuotoa esiintyy lähinnä alle vuoden ikäisillä koirilla ja se paranee yleensä itsestään 1-2 kuukaudessa, kun eläimen vastustuskyky alkaa taistella sitä vastaan.
- Yleistynyt demodikoosi: Paikallinen demodikoosi voi levitä yleistyneeksi demodikoosiksi, jolloin koiralla on laajalle levinneitä ihottuma-alueita ja mahdollisia muita yleisoireita kuten väsymystä, kuumeilua ja ruokahaluttomuutta.
- Pododemodikoosi: Iho-oireita on paikallisesti tassuissa, jolloin käpälät turpoavat, punoittavat ja tulehtuvat. Tässä tautimuodossa on huono hoitovaste.
Demodikoosista kärsivän koiran iho punoittaa ja on tulehtunut, minkä lisäksi karvanlähtö on yleensä huomattavaa. Vakavimmissa tapauksissa haavoihin muodostuu epänormaalia eritettä ja pahaa hajua. Myös kutina on hyvin tyypillinen demodikoosin oire ja saa koiran usein raapimaan ihoaan toistuvasti, mikä ainoastaan pahentaa tilannetta ja levittää punkkeja uusille ihoalueille.
Syyhypunkin aiheuttama syyhy
Syyhy on syyhypunkin aiheuttama ihosairaus, jota tavataan sekä ihmisillä että eläimillä, joskaan eläinten syyhypunkit eivät tartu herkästi ihmiseen tai päinvastoin. Syyhypunkki voi tarttua koirasta toiseen tai koira voi saada tartunnan paikasta, jossa tartunnan saanut kettu on oleillut. Syyhypunkki on vain 0,2 millimetrin pituinen, eikä erotu paljaalla silmällä.
Punkkinaaras kaivaa koiran ihoon käytäviä ja munii ihon pintakerrokseen, mikä aiheuttaa voimakasta kutinaa. Syyhypunkit viihtyvät etenkin pään seudulla, korvien läheisyydessä ja vähäkarvaisilla alueilla kuten kyynärpäiden ja vatsan seudulla. Tartunta muuttaa koiran ihon nystyräiseksi ja hilseileväksi, ja jos tartuntaa ei hoideta, iholle muodostuu rupia ja kovettumia, minkä lisäksi eläimen karva alkaa irtoilla. Raapimisesta rikkoontunut iho on myös altis sekundaarisille bakteeritulehduksille.
Syyhyn ja demodikoosin diagnosointi, hoito ja ehkäisy
Kutinan, haavaumien ja karvanlähdön lisäksi syyhy ja demodikoosi voivat aiheuttaa koiralle myös seuraavia oireita:
- Ruokahalun puute ja sitä seuraava nopea painonlasku ja lihasmassan väheneminen
- Huonosti hoidetut haavaumat voivat aiheuttaa ihottumaa, rupia, pahaa hajua ja ihon liiallista kuivumista
- Vakavat masennusoireet, jotka johtuvat sairaudesta ja sen hoidosta
Sairauden diagnosoimiseksi eläinlääkäri tekee koiralle perusteellisen fyysisen tutkimuksen. Hän ottaa eläimeltä ihonäytteen ja tutkii sen mikroskoopilla. Hoito riippuu ihotulehduksen tyypistä ja siitä, miten pitkälle sairaus on edennyt. Hoito annetaan tapauskohtaisesti suun kautta, suonensisäisesti tai paikallisesti. Joka tapauksessa tärkeintä on noudattaa hoitoa johdonmukaisesti loppuun asti. Etenkin sikaripunkin tapauksessa hoito voi kestää pitkään.
Kaikissa tapauksissa sairautta ei voida estää, mutta omistaja voi omilla toimillaan pyrkiä ehkäisemään tartunnat:
- Syötä lemmikille laadukasta ruokaa, joka sopii juuri sen kokoon, ikään, terveydentilaan ja aktiivisuuteen
- Käytä koiraa säännöllisissä eläinlääkärin tarkastuksissa
- Noudata virallista rokotusohjelmaa ja madota koira säännöllisesti
- Pidä huolta eläimen hygieniasta ja elinympäristön siisteydestä