Voiko kissa kärsiä ahdistuksesta?

Voiko kissa kärsiä ahdistuksesta?

Viimeisin päivitys: 13 lokakuu, 2021

Ihmisten kohdalla ahdistuneisuudella tarkoitetaan pelonsekaista tai huolestunutta tunnetilaa, johon liittyy osin tietoinen tai tiedostamaton huoli jostain nykyhetkeen tai tulevaisuuteen liittyvästä tapahtumasta. Ahdistus on tilapäisenä tunteena täysin normaali, ja jokainen ihminen kokee jossain vaiheessa elämäänsä ahdistusta. Mutta onko ahdistuneisuus ainoastaan ihmisten ongelma vai voiko myös kissa kärsiä ahdistuksesta?

Voiko kissa kärsiä ahdistuksesta?

Osa ihmisistä epäilee eläinten kykyä tuntea tunteita, mutta tieteessä eläinten tunteet on osoitettu jo kauan sitten todeksi. Nisäkkäiden perustunteita ovat esimerkiksi ilo, suru ja pelko, ja vastaus kysymykseen siitä, voiko kissa kärsiä ahdistuksesta, on kyllä. Kyseessä on sama tunne, joka pitää kehon valppaana ja valmiina vaarallisia tilanteita varten, minkä vuoksi se on välttämätön tunne selviytymisen kannalta.

Ahdistus riippuu pääasiassa kahdesta tekijästä:

  • Negatiivisen tunteen aiheuttavien ärsykkeiden luonteesta
  • Eläimen taipumuksesta kokea ahdistusta

On tärkeää pitää mielessä, että jokainen eläin on yksilö, jolla on oma persoonallisuutensa ja kokemuksensa. Näin ollen jotkut kissat ovat luonnostaan toisia alttiimpia hermostuneisuudelle, stressille ja ahdistukselle, ja asia, joka ei aiheuta muille kissoille ongelmia, voi aiheuttaa näille yksilöille negatiivisia tunteita.

Yksittäisen kissan tuntee parhaiten sen omistaja. Oman lemmikin käytöstä on tärkeää tarkkailla, jotta ahdistuksen merkit huomataan ajoissa. Yleisesti ottaen kissoille ahdistusta aiheuttavat tekijät johtuvat fyysisen tai sosiaalisen ympäristön ongelmista.

Voiko kissa kärsiä ahdistuksesta?

Fyysinen ympäristö

Seuraavat ovat tyypillisimpiä fyysiseen ympäristöön liittyviä tekijöitä, jotka aiheuttavat kissalle ahdistusta.

  • Kiipeilymahdollisuuksien puute. Kissalle voi aiheuttaa ahdistusta ja stressiä se, että se joutuu viettämään kaiken aikansa lattialla tai matalalla tasolla, eikä pääse kiipeilemään eri tasoille. Kotiin on hyvä hankkia erilaisia raapimapuita ja muita tasoja.
  • Yksilöllisen tilan puute. Jokaisella eläimellä täytyisi olla mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaansa niin, että ihmiset tai muut eläimet eivät pääse häiritsemään sitä.
  • Vaikea pääsy ruoka- ja vesiastioille. Ruoka- ja vesiastiat tulee asettaa niin, että jokainen talouden kissoista pääse helposti niiden luokse. Etenkin usean kissan taloudessa kilpailu resursseista voi aiheuttaa konflikteja.
  • Muutokset fyysisessä ympäristössä. Esimerkiksi muutto, huonekalujen paikkojen vaihtaminen tai ruoka- ja juoma-astioiden jatkuva siirtäminen voivat aiheuttaa kissalle ahdistusta.
  • Yksitoikkoinen ympäristö ja aktivoinnin puute. Kissa on luonnostaan utelias eläin, joka tarvitsee sekä fyysistä että henkistä stimulointia pysyäkseen terveenä ja hyvinvoivana. Oman lemmikin kanssa on tärkeää viettää aikaa ja leikkiä päivittäin, minkä lisäksi sille on hyvä esitellä säännöllisesti uusia leluja, aktiviteetteja ja haasteita.

Sosiaalinen ympäristö

Seuraavat ovat tyypillisimpiä sosiaaliseen ympäristöön liittyviä tekijöitä, jotka aiheuttavat kissalle ahdistusta.

  • Harmonian puute samassa kodissa elävien eläinten välillä, olipa kyseessä sitten toinen kissa tai eri lajin edustaja.
  • Kaltoinkohtelu omistajan toimesta. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi fyysistä rankaisemista, huutamista tai liiallista käsittelyä.
  • Uuden ihmis- tai eläinperheenjäsenen saapuminen kotiin. Etenkin vastasyntynyt lapsi muuttaa kodin rutiineja huomattavasti ja aiheuttaa täysin uudenlaisia ääniä.
Voiko kissa kärsiä ahdistuksesta?

Kuinka tunnistaa kissan ahdistus?

Aivan kuten ihmisilläkin, myös kissoilla ahdistuneisuus voi ilmetä monin eri tavoin ja aiheuttaa erilaisia fyysisiä ja käytökseen liittyviä oireita. Tavallisia oireita ovat:

  • Muutokset ruokahalussa, yleensä ruokahalun heikkeneminen tai täysi ruokahaluttomuus.
  • Lisääntynyt levon tarve ja nukkuminen.
  • Niin sanottu ihon yliherkkyyssyndrooma (feline hyperesthesia syndrome), johon liittyy lisääntynyt turkin hoito, selän lihasnykäykset, korostunut ihon tuntoaisti ja joissain tapauksissa aggressiivinen käytös.
  • Hiekkalaatikon ulkopuolelle virtsaaminen tai ulostaminen.
  • Idiopaattinen kystiitti ja tietyt muut fyysiset sairaudet.

Miten kissan ahdistusta hoidetaan?

Koska ahdistuksen taustalla voi olla erilaisia syitä, myös hoito vaihtelee yksilöittäin ja ongelman vakavuuden mukaan. Fobiasta tai aikaisemman traumaattisen kokemuksen aiheuttamasta ahdistuksesta kärsivän kissan hoito on hyvin erilaista kuin sellaisen kissan auttaminen, jonka ongelmat johtuvat liian yksitoikkoisesta elinympäristöstä. Tämän vuoksi ensimmäinen askel on aina pyrkiä selvittämään kissan ahdistuksen aiheuttaja.

Jotkut ongelmat ovat helposti kotikonstein korjattavissa, mutta usein tarvitaan eläinlääkärin tai muun kissojen käytökseen perehtyneen ammattilaisen apua. Mikäli kissan käytös muuttuu tai sillä havaitaan fyysisiä oireita, kannattaa aina ensimmäisenä keskustella eläinlääkärin kanssa, sillä hän pystyy varmistamaan, etteivät oireet johdu fyysisestä ongelmasta tai sairaudesta. Usein ahdistuksen taustalla olevat syyt vaativat muutoksia kotiympäristössä, mutta toisinaan hoidon tueksi tarvitaan lääkitys tai lisäravinteita.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Koiran stressi ja sen 7 oiretta
My Animals
Lue se täällä My Animals
Koiran stressi ja sen 7 oiretta

Koiran stressi on yleisempi vaiva kuin me ihmiset kuvittelemmekaan. Omistaja ei välttämättä aina ymmärrä, että koiran oireet johtuvat nimenomaan st...