10 elokuvaa, joiden pääosassa on koira

10 elokuvaa, joiden pääosassa on koira
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Koirista ja eläimistä ylipäätään on tehty lukemattomia hyviä elokuvia – eikä ihme. Tänään listaamme 10 elokuvaa, joiden pääosassa on koira.

10 elokuvaa, joiden pääosassa on koira

1. Hachiko – tarina uskollisuudesta

Tämä Richard Geren tähdittämä, vuonna 2009 ensi-iltansa saanut elokuva on mahdollisesti kaikkien aikojen vaikuttavin elokuva, jonka pääosassa on koira. Elokuva on uusintaversio vuonna 1987 julkaistusta Hyvä ja uskollinen palvelija -elokuvasta. Kyseessä on tositarina Hachikō-nimisestä akita-rotuisesta koirasta.

Hachikō eli Japanissa perheensä kanssa ja oli erityisen kiintynyt Tokion yliopiston professorina työskentelevään omistajaansa. Joka aamu vuosien ajan koira saattoi omistajansa juna-asemalle tämän lähtiessä töihin, käveli sitten yksin kotiin ja palasi jälleen iltapäivällä asemalle odottamaan töistä palaavaa omistajaansa.

Erään työpäivän aikana Hachikōn omistaja menehtyi aivoverenvuotoon. Koira odotti tavalliseen tapaansa asemalla omistajaansa, eikä ymmärtänyt, miksi tämä ei astunutkaan juna-aseman ovista, kuten kaikkina muina päivinä. Vielä tämänkin jälkeen Hachiko käveli yhdeksän vuoden ajan joka iltapäivä asemalle odottamaan isäntäänsä. Välillä se vietti aseman edessä päivät ja yöt, vaikka sen perhe yritti hakea sen kotiin.

2. Lassie palaa kotiin

Lassie on kuvitteellinen collie-rotuinen koira, joka on vuosien varrella esiintynyt omaa nimeään kantavassa televisiosarjassa, elokuvissa ja kirjoissa. Amerikkalainen kirjailija Eric Knight loi hahmon vuonna 1940 Lassie palaa kotiin -kirjaa varten. Vuonna 1943 julkaistiin samanniminen ensimmäinen Lassiesta kertova elokuva. Kyseisessä elokuvassa Lassien roolia esittää Pal-koira, joka kuoli vuonna 1958. Myöhemmissä elokuvissa ja televisiosarjoissa muut koirat ottivat Lassien roolin esitettäväkseen.

10 elokuvaa, joiden pääosassa on koira

Lassie palaa kotiin kertoo köyhän yorkshireläispojan ja tämän lemmikin välisestä ystävyydestä. Pojan laman vuoksi talousongelmiin joutuneet vanhemmat joutuvat myymään Lassien rikkaalle kreiville, jonka luota tämä kuitenkin karkaa toistuvasti. Lopulta kreivi kuljettaa koiran kauas Skotlantiin. Lassie kuitenkin päättää jälleen karata ja matkaa takaisin kotiin kohdaten matkallaan erilaisia vaaroja ja seikkailuja.

3. Valkohammas

Valkohammas-koirasusi oli pääosassa Jack Londonin samannimisessä kirjassa ja siitä myöhemmin sovitetussa elokuvassa. Londonin kirjasta on vuosien aikana tehty monta elokuvaa, joista tunnetuin on vuonna 1991 julkaistu Ethan Hawken tähdittämä versio. Tarinassa poika pelastaa eläimen koiratappelusta ja vie tämän mukanaan kotiinsa. Valkohampaasta ja pojasta muodostuu erottamaton parivaljakko, joka kohtaa monenlaisia seikkailuja.

4. Turner ja täystuho

Tätä vuonna 1989 ensi-iltansa saanutta toimintakomediaa tähdittävät Tom Hanks, Mare Winningham, Craig T. Nelson ja Reginald VelJohnson. Hanksin esittämä Scott Turner on varovainen etsivä, jonka elämä on järjestelmällistä ja säännöllistä. Hänen elämänsä kääntyy päälaelleen, kun hän joutuu murhatutkimuksen yhteydessä adoptoimaan valtavan kokoisen bordeaux’ndoggi Hoochin. Päivittäin kohdatut koomiset tilanteet hitsaavat parivaljakon yhteen, ja miehestä ja hänen koira-apulaisestaan muodostuu lopulta parhaat ystävät.

5. Koriskenttien koiratähti

Koriskenttien koiratähti on vuonna 1997 julkaistu elokuva, joka kertoo 12-vuotiaasta Josh Frammista ja Turre-nimisestä sirkuskoiraksi koulutetusta kultaisestanoutajasta, joka on oppinut heittämään koripalloa kuonollaan. Elokuvan alussa Turre joutuu eroon alkoholismista kärsivästä isännästään. Eräänä päivänä Josh kohtaa kodittoman Turren harjoitellessaan koripalloa hylätyllä kentällä. Josh vie koiran mukanaan kotiin ja saa sen avulla uutta intoa harrastukseensa. Pian Josh hyväksytäänkin koulun koripallojoukkueeseen, jonka maskotti Turresta tulee.

6. Beverly Hillsin hienostohauva

Tämä Walt Disney Picturesin vuonna 2008 julkaisema komediaelokuva kertoo Rachelista, joka saa hoidettavakseen tätinsä Chloe-chihuahuan. Rachel matkustaa koiran kanssa Meksikoon lomailemaan, mutta matkan aikana koira kidnapataan. Elokuvasta julkaistiin jatko-osa vuonna 2011.

10 elokuvaa, joiden pääosassa on koira

7. Marley & Me

Tämä elokuva perustuu toimittaja John Groganin omaelämäkerralliseen Marley & Me -kirjaan. Se kertoo Jennifer Anistonin ja Owen Wilsonin esittämästä pariskunnasta, joka harkitsee lasten hankkimista. He haluavat kuitenkin varmistaa olevansa valmiita perheen perustamiseen ja hankkivat Marley-labradorinnoutajan, joka paljastuu erittäin huonokäytöksiseksi lemmikiksi.

8. Beethoven

Beethoven-elokuvasarja on yksi tunnetuimmista koirista kertovista tarinoista. Sarjan ensimmäinen osa, Beethoven, julkaistiin vuonna 1992. Se kertoo Newtonin perheestä, joka hankkii lemmikikseen Beethoven-nimisen bernhardinkoiran, joka aiheuttaa kotona jos jonkinlaista tuhoa. Elokuvasarjan ensimmäisessä ja toisessa osassa pääosaa esittää Chris-koira, jonka oli tarkoitus olla mukana myös tulevissa elokuvissa, mutta se valitettavasti menehtyi pian toisen osan kuvaamisen jälkeen. Elokuvasarjan myöhemmissä osissa alkuperäisen pääosan esittäjän korvaa useampi Chrisin rotutoveri.

9. 101 dalmatialaista

Kun aiheena ovat koiraelokuvat, täytyy mainita kaikkien tuntema Disney-klassikko 101 dalmatialaista, joka kertoo Pondo- ja Perdita-dalmatialaisista, jotka saavat 15 pentua. Onnen pilaa Cruella de Vil, joka sieppaa koiranpennut valmistaakseen niistä turkiksia. Elokuva perustuu Dodie Smithin Satayksi dalmatiankoiraa –lastenkirjaan. Saman tarinan pohjalta tehtiin myös vuonna 1996 näytelmäelokuva 101 dalmatialaista.

10. Kaunotar ja Kulkuri

Myös Kaunotar ja Kulkuri on Walt Disneyn tuottama animaatioelokuva ja elokuvahistorian ensimmäinen täyspitkä piirretty laajakangaselokuva. Elokuva kertoo yläluokkaista elämää viettävästä Kaunotar-cockerspanielista ja kulkukoira Kulkurista, joiden tiet kohtaavat. Elokuva sai jatkoa vuonna 2001, kun Disney julkaisi Kaunotar ja Kulkuri II – Pepin seikkailut -piirroselokuvan.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.