Rakas lemmikkini

Rakas lemmikkini

Viimeisin päivitys: 12 kesäkuuta, 2021

Lemmikin rinnalla eläminen – olipa kysessä koira, kissa tai mikä tahansa muu eläin – täyttää elämän ilolla ja onnella. Lemmikki vähentää yksinäisyyttä, parantaa terveyttä ja jakaa rakkautta. Eläimen läsnäolon aikaansaama onni on tunne, jonka tunnistavat vain he, joilla on joskus ollut oma lemmikki. Alla jaamme erään lemmikinomistajan kirjoittaman kirjeen, joka kuvaa tätä tunnetta hyvin.

Päivä, jona saavuit elämääni

Istun sohvalla katsellen sinua ja muistan sen päivän, kun kävelit ovestamme sisään ensimmäistä kertaa. Kaikki kodissamme muuttui välittömästi sinun saapuessasi. Olit alkuun hyvin ujo, mutta pian jo jahtasit jalkojani ja piilouduit taakseni säikähtäessäsi. Luotit minuun, vaikka tuskin tunsit minua. Minusta tuntui kuin olisin ollut supersankari, joka pystyi suojelemaan avutonta olentoa.

Oloni oli kauhea ensimmäisenä päivänä, jona jouduin lähtemään töihin ja jättämään sinut yksin kotiin. Silmäsi olivat täynnä surua, kun yritit ahtautua ovenraosta päästäksesi mukaani. Olisin niin mielelläni ottanut sinut seurakseni, ja vaikka kuinka yritin selittää, ettei se ole mahdollista, et tietenkään ymmärtänyt.

Rakas lemmikkini

Koko päivän halusin vain palata kotiin. Joka ikinen minuutti olin huolissani siitä, olisitko kunnossa tai tarvitsisitko minua. Palatessani kotiin ilosi siitä, että näit minut, oli niin suurta, että unohdin kaiken muun. “Onko mahdollista rakastaa ketään tämän enempää?” ajattelin tuolloin. Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, voin vakuuttaa, että ei ole.

Kiitos kaikista muistoista

Katson suloisia kasvojasi ja elän uudelleen kaiken sen, minkä olemme kokeneet yhdessä. Nämä vuodet ovat olleet täynnä hyvää, ja olet tuonut kotiimme ja elämäämme runsaasti iloa. Monet asiat ovat nyt toisin ja monta ihmistä on tullut ja lähtenyt elämästäni. Olet ollut rinnallani kaikkina noina hyvinä ja huonoina aikoina. Luulen, että elämäni helpottaminen on asia, jota olet tehnyt aivan alusta lähtien.

Rakastan sitä, että pyydät kumppaniani silittämään itseäsi ja leikkimään kanssasi. Rakastan sitä, että nukut vauvamme sängyn alla suojellaksesi häntä. Olet pieni, mutta antaisit varmasti henkesi hänen vuokseen, jos se olisi tarpeen. Tämä täyttää minut onnella ja ylpeydellä. Olen varma, että en koskaan olisi voinut löytää sinua täydellisempää ystävää elämääni.

Teet elämästäni paremman

lemmikin omistaminen

Vaikka jaankin nykyään rakkautesi muiden ihmisten kanssa, en ole heille kateellinen, sillä tiedän, että rakastat minua erityisellä tavalla, ja kun tarvitset jotakin tai jotakuta, olen aina ensimmäinen valintasi. Mitä muuta voisin sinulta pyytää? Olethan antanut minulle rakkaudentäyteisen elämän, kodin ilman yksinäisyyttä ja päivät täynnä onnellisuutta.

Sanotaan, että lemmikit ovat riippuvaisia ihmisistä, mutta tiedätkö mitä? Minä olen se osapuoli, jonka tulisi kiittää – minä olen sinulle kiitollinen. Kiitos siis siitä, että olet tehnyt elämästäni paljon paremman. Siitä, että sait kumppanini rakastumaan itseesi hassuilla tavoillasi ja herttaisella luonteellasi. Siitä, että suojelet poikaani vaikka hengelläsi ja siitä, että saat minut nauramaan silloin, kun sitä tarvitsen. Kiitos siitä, että tulet luokseni aina, kun tarvitsen tukea.

Kiitos siitä, että täytät elämäni onnellisuudella. Kiitos siitä, että olet olemassa. Kiitos siitä, että valitsit minut kumppaniksesi tällä matkalla, joka elämä on. Kiitos sinulle rakkaudestasi, suojelustasi ja uskollisuudestasi. Eniten kuitenkin kiitos siitä, että teet minut onnelliseksi. Kaikesta sydämestäni toivon, että sinäkin tunnet näin – että minä olen tehnyt elämästäsi onnellisemman.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.