5 yleistä virhettä kissan kasvatuksessa

5 yleistä virhettä kissan kasvatuksessa

Viimeisin päivitys: 27 joulukuuta, 2020

Valitettavan moni ajattelee vielä tänäkin päivänä kissan olevan helppo lemmikki, joka ei tarvitse kuin katon päänsä päälle ja kuivaruokaa kuppiinsa. Tosiasiassa kissa tarvitsee koiran tavoin rauhallisen elinympäristön, rakkautta, huomiota, aktivointia, tasapainoisen ruokavalion ja säännölliset terveystarkastukset. Seuraavaksi listaamme viisi hyvin usein eteen tulevaa virhettä kissan kasvatuksessa.

5 yleistä virhettä kissan kasvatuksessa

1. Liian varhainen emosta vieroittaminen

Siinä missä koirista valtaosa hankitaan virallisilta kasvattajilta, kissoista suurin osa ostetaan tai saadaan tutun tai lehti- tai verkkoilmoituksen kautta. Kun kissanpentua ei ole tarjoamassa asiantunteva kasvattaja, se saatetaan luovuttaa liian varhain – joko siksi, että sopivaa luovutusikää ei tiedetä tai koska pennusta halutaan nopeasti eroon.

Liian varhainen vieroittaminen emosta saattaa aiheuttaa kissalle käytösongelmia, joiden korjaaminen myöhemmin voi olla vaikeaa. Pentu oppii kissoille ominaista käyttäytymistä ja viestintää etenkin 2-14 viikon iässä. Jos se luovutetaan liian aikaisin, se ei ole ehtinyt oppia emoltaan ja sisaruksiltaan kissojen peruskäytöstä kuten sitä, miten syödään ja käydään hiekkalaatikolla. Mikäli kissa ei opi 2-14 viikon iässä tiettyjä taitoja, se ei välttämättä opi niitä koskaan.

Hyvin nuorina vieroitetuilla kissoilla on usein ongelmia lajitovereidensa kanssa toimeen tulemisessa, koska ne eivät ole oppineet pentuna tarvittavia sosiaalisia taitoja. Muita ongelmia voivat olla sisäsiisteysongelmat, stressiherkkyys, aggressiivisuus ja muut käytösongelmat. Luovutusikä on siis kissan käyttäytymisen kannalta olennainen tekijä, ja jokaisen kissan hankintaa harkitsevan on pidettävä mielessä, että pennun on oltava vähintään 12 viikon ikäinen ennen kuin se erotetaan emostaan.

2. Lehmänmaidon tarjoaminen

Ihminen on ainoa eläin, joka juo maitoa vielä emon maidosta vieroittumisen jälkeenkin – ja vieläpä eri lajin kuin omansa. Aikuinen ihminen ei tarvitse maitoa – mistä kertoo sekin, että suurimmalla osalla ihmisistä on jonkinasteinen laktoosi-intoleranssi – vaan juo sitä ainoastaan tottumuksesta tai vanhojen uskomusten tai maun vuoksi.

Myös monet kissat pitävät maidosta, ja vuosikymmenten ajan oli yleistä, että maaseudulla kissoille tarjoiltiin tuoretta maitoa navetasta. Kissat kuitenkin ovat ihmisten tavoin laktoosi-intolerantteja, joiden suolisto ei ole sopeutunut lehmän maitoon. Osa kissoista juo maitoa ilman näkyviä ongelmia, mikä ei kuitenkaan ole varma merkki siitä, ettei maito tuottaisi eläimelle harmia. Kissat ovat nimittäin erittäin taitavia peittämään kipua ja epämukavaa oloa. Maito voi siis maistua kissasta hyvältä, mutta se ei osaa yhdistää maidon juomista myöhemmin kokemiinsa kipuihin. Suositus onkin, ettei kissoille tarjota lainkaan maitoa, vaan lemmikin ensisijainen juoma on aina vesi.

5 yleistä virhettä kissan kasvatuksessa

3. Kissan kohteleminen koirana

Kissat ja koirat ovat suosituimpia lemmikkejä, ja vaikka niillä onkin tiettyjä yhtäläisyyksiä, niitä ei tulisi koskaan erehtyä kohtelemaan yhtenä ja samana eläimenä. Liian usein ihmiset kuvittelevat, että kissoja voidaan kasvattaa ja kohdella koirien tavoin, vaikka näiden kahden eläimen luonne, käytös ja tarpeet ovat hyvin erilaiset. Jokaisen lemmikin hankkimista harkitsevan on tärkeä ottaa selvää eläimen luonteesta ja tarpeista, eikä yrittää kohdella sitä toisen eläimen tavoin. Lemmikki on onnellisimmillaan saadessaan elää mahdollisimman lajityypillistä elämää.

Koira tarvitsee vahvan laumanjohtajan ja selkeät säännöt ollakseen onnellinen, kun taas kissa ei yksineläjänä kaipaa niitä samalla tavalla. Siinä missä koirat ovat laumaeläiminä riippuvaisia ihmisistä ja vaativat runsaasti huomiota, kissat ovat perusluonteeltaan itsenäisempiä ja sietävät yleensä yksinoloa huomattavasti koiria paremmin. Tästäkään huolimatta kissaa ei saa jättää yksin kotiin vuorokautta pidemmäksi ajaksi, tämän määrää jo eläinsuojelulaki.

Koira on yleensä aina valmis viettämään aikaa omistajansa kanssa ja miellyttämään tätä, mutta moni kissa suhtautuu luokse kutsumiseen, silitysyrityksiin ja hellyydenosoituksiin suhteellisen vähäisellä kiinnostuksella. Useimmat kissat kyllä nauttivat silityksistä ja omistajan kanssa ajan viettämisestä, mutta ne haluavat tehdä asiat omaan tahtiinsa, eivätkä koe tarvetta miellyttää ketään.

4. Kuvitelmat siitä, että kissaa ei voi kouluttaa

On yleinen uskomus, että kissoja on mahdoton kouluttaa, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Positiivinen vahvistaminen on paras tapa opettaa niin kissaa kuin koiraakin, mutta muuten samanlaiset metodit eivät välttämättä toimi molemmilla eläimillä. Toisinaan sanotaan, että koirat oppivat tekemään sen, mitä tahdomme niiden tekevän, kun taas kissat kouluttavat meidät tekemään, mitä ne tahtovat meidän tekevän.

5. Liiallinen ruokkiminen

Ylipaino on hyvin yleinen ongelma niin kissoilla kuin koirillakin. Perimä vaikuttaa kissan painoon, minkä lisäksi steriloiminen ja kastroiminen vähentävät aktiivisuutta ja lisäävät ruokahalua. Myös tietyt lääkitykset lisäävät ruokahalua ja taipumusta ylipainoon. Ylipaino kertyy kissalle kuitenkin useimmiten yksikertaisesti siksi, että se syö enemmän kuin liikkuu. Nykyiset lemmikkikissat liikkuvat huomattavasti esivanhempiaan vähemmän, ja koska niiden kupista ei yleensä puutu ruokaa, on yhä useampi kissa ylipainoinen.

Ylipaino altistaa kissan monille terveysongelmille, joista esimerkkeinä mainittakoon nivelrikko, diabetes, sydän- ja hengityselinsairaudet sekä maksan rasvoittuminen. Koska ylipaino huonontaa kissan elämänlaatua ja lyhentää sen eliniänodotetta, kannattaa omistajan keskustella eläinlääkärin kanssa siitä, miten lemmikin paino saadaan putoamaan terveellisesti ja turvallisesti.

Kissa ei saa laihtua liian nopeasti, joten painonpudotus on pitkä ja kärsivällisyyttä vaativa projekti, jonka aikana lemmikin hyvinvointia ja terveyttä tulee seurata tarkasti. Eläinlääkäri auttaa omistajaa suunnittelemaan uuden ruokavalion, johon sisältyy yleensä painonpudotusta tukeva lääkinnällinen erityisruoka. On myös tärkeää, että kissan aktiivisuutta lisätään.

Kaikissa tapauksissa parasta olisi kuitenkin pystyä ehkäisemään kissan ylipaino, jolloin pitkään ja usein haastavaan laihdutusurakkaan ei tarvitse ryhtyä. Tämä tarkoittaa, että ruoan laatuun, annoskokoihin, ylimääräisiin herkkuihin ja kissan aktiivisuuteen täytyy kiinnittää huomiota lemmikin hankkimisesta lähtien. Ruokaa valittaessa on tärkeää ottaa huomioon kissan ikä, aktiivisuus ja terveydentila, sillä eri ikäiset ja erilaista elämää elävät eläimet tarvitsevat erilaista ruokaa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.