Aasin ja muulin erot

Vaikka nämä kaksi eläintä sekoitetaankin usein toisiinsa, kyseessä on kaksi eri lajia. Muuli on tosiasiassa aasin ja hevosen risteytys.
Aasin ja muulin erot
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Aasi ja muuli sekoitetaan usein toisiinsa ja välillä niistä jopa puhutaan yhtenä ja samana eläimenä. Vaikka nämä eläimet jakavatkin tiettyjä ominaisuuksia, aasin ja muulin erot ovat tosiassa moninaiset.

Aasin ja muulin erot

Aasi eli kesyaasi on hevosen serkku, jota tavataan lähes kaikissa maapallon osissa. Monessa maassa aasi on ollut, ja on paikoin edelleenkin, tärkeä koti- ja työeläin, jonka tehtäviin on kuulunut kuormien vetäminen ja kantaminen. Kyseessä on hyvin älykäs ja lempeä eläin, joka on paljon enemmän kuin pelkkä ihmisten kantojuhta.

Muuli puolestaan on aasiorin ja hevostamman lajiristeymä. Hevosorin ja aasitamman risteytyksenä syntyy muuliaasi. Tällaiset lajiristeymät syntyvät yleensä ihmisen puuttuessa asiaan, mutta muuleja syntyy myös vahinkovarsoina. Muulit ja muuliaasit ovat muiden lajiristeymien tavoin lähes aina sukupuolisesti steriilejä. On kuitenkin tiedossa joitain tapauksia, joissa muuli- tai muuliaasitamma on saanut jälkeläisen. Muuli- tai muuliaasiorien ei tiedetä koskaan lisääntyneen.

Millainen eläin on aasi?

Kesyaasi on vanhimpia tunnettuja kotieläimiä – se nimittäin kesytettiin jo 4000 eaa Pohjois-Afrikassa. Sekä aasi että muuli kuuluvat kavioeläinten lahkoon ja hevoseläinten heimoon, johon kuuluvat myös hevonen, seepra ja aasianvilliaasi.

Olemassa on monia aasirotuja, jotka poikkeavat toisistaan kokonsa puolesta. Aasi on hevoseläimistä pienin, ja se kasvaa yleensä 90-140 cm korkeuteen, mutta tietyt rodut, ovat tätä suurempia. Aasi voi painaa 250 kg. Tavallinen työaasi on keskikokoinen, lihaksikas ja kestävä eläin.

Aasin ja muulin erot

Aasi on vahva ja kestävä eläin, joka pystyy elämään kuumassa ja kuivassa ympäristössä. Kylmä ilmasto sen sijaan on sille vieraampi ja haastavampi ympäristö. Aasit ovat kasvissyöjiä, joille kelpaa huomattavasti monia muita kasvissyöjiä useampi ravinto. Aasit myös pärjäävät vähemmällä ruoalla kuin muut saman kokoiset eläimet.

Aasia on perinteisesti käytetty kantojuhtana, ja vielä tänäkin päivänä sen töihin kuuluu monissa maissa kuormien vetäminen ja kantaminen. Valitettavan usein aasi on nähty vain hyödykkeenä, joka pakotetaan vuosiksi ja jopa vuosikymmeniksi raskaaseen työhön. Siinä vaiheessa, kun eläin ei enää selviydy tehtävistään, sillä ei enää ole arvoa omistajalle. Muulilla on valitettavasti ollut hyvin samanlainen kohtalo.

Aasit voivat elää vanhoiksi jopa joutuessaan tekemään ankaraa työtä. Aasien tiedetään eläneet jopa 40-50-vuotiaiksi. Hauskana knoppitietona kerrottakoon, että aasi ja sarvikuono ovat kaukaisia sukulaisia, vaikka eivät siltä ensisilmäyksellä vaikutakaan.

Millainen eläin on muuli?

Muuli on siis aasiorin ja hevostamman jälkeläinen. Se on tyypillisesti rakenteeltaan vanhempiensa välimuoto. Kooltaan muuli vastaa yleensä hevosta, kun taas sen pää, korvat ja karvapeite ovat aaseille tyypilliset. Muulin silmiinpistävimpiä tunnusmerkkejä ovatkin sen isot korvat.

Nopealla vilkaisulla muuli on helppo sekoittaa aasiin, mutta kuten jo mainitsimme, se on kooltaan aasia jykevämpi. Tämän lisäksi aasilla on ohut häntä ja pieni tupsu sen päässä, samaan tapaan kuin lehmällä. Muulin häntä on sijoittunut korkealle, ja siinä on enemmän karvaa, kuten hevosen hännässä.

Millainen eläin on muuli?

Muuleista on säilynyt kuvauksia aina antiikin ajoilta, ja etenkin roomalaiset arvostivat tämän eläimen kykyä kuljettaa raskaitakin taakkoja. Muuleja tiedetään käytetyn eri maiden sotavoimissa sellaisissa raskaissa tehtävissä, joihin hevosia ei haluttu tuhlata. Muuli on ollut pitkään arvostettu eläin etenkin Välimeren ja Etelä-Amerikan maissa. Muuli on aasia voimakkaampi ja kestävämpi eläin, ja muulit olivatkin tärkeitä eläimiä maatiloilla ja teollisuudessa 1800-luvussa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.