Miksi on parempi adoptoida kaksi kissaa yhden sijaan?

Miksi on parempi adoptoida kaksi kissaa yhden sijaan?

Viimeisin päivitys: 11 marraskuuta, 2018

Jos pidät kissoista ja olet päättänyt adoptoida sellaisen perheeseesi, harkitse vakavasti, olisiko sinun mahdollista hankkia kaksi kissaa yhden eläimen sijaan.

Kissa on sosiaalinen eläin – vaikka jotkut kissoja huonosti tuntevat sen yrittävätkin kiistää – joka kaipaa seuraa. Omistajan seuran lisäksi kissa tarvitsee yleensä myös lajitoverinsa seuraa. Yksinäinen kissa on onneton.

Kaksi kissaa – sama määrä työtä ja kaksinkertaisesti iloa

Ihanteellinen tilanne on adoptoida kaksi kissaa samasta pentueesta tai kaksi toisensa valmiiksi tuntevaa eläintä. Mutta jos sinulla on jo kotonasi kissa ja haluat adoptoida perheeseesi toisen maukuvan ystävän, tee se muutamien esivalmistelujen turvin.

Kahdessa kissassa on jotakuinkin sama määrä työtä kuin yhdessä, mutta kaksi kissaa tuo tuplasti iloa ja nautintoa. Jos budjettisi sen vaan sallii, adoptoi kaksi kissaa yhden sijaan. Näin eläimet kasvavat terveellisinä ja onnellisina, kehittävät itselleen mainion  luonteen ja oppivat, mitä on hyvä käytös. Tämän lisäksi kodistasi ei tule ikinä puuttumaan iloa.

Miksi on parempi adoptoida kaksi kissaa yhden sijaan?

Miksi on parempi adoptoida kaksi kissaa yhden sijaan?

Kahden kissan adoptointi yhden eläimen sijaan on hyödyllistä monesta syystä. Tärkeimpiä syitä ovat seuraavat:

  • Sopeutuminen. Kissanpennun erottaminen emostaan ja vieminen uuteen kotiin voi olla eläimelle traumaattista. Vaikutus on paljon kevyempi, jos pennulla on sisarus vierellään.
  • Sosiaalisuus. Lajitoverinsa kanssa varttuvasta pennusta kasvaa vähemmän aggressiivinen kissa, joka tulee paremmin toimeen muiden eläinten kanssa.
  • Leikkiaika. Lajitoveri, jonka kanssa jakaa leikit, on mainio asia. Kahden kissan leikkien seuraaminen on viihdyttävää myös ihmisille.
  • Seura. Vaikka olisit poissa kotoa pitkiä aikoja kerrallaan, eläimillä on seuraa toisistaan, eikä niiden tarvitse kärsiä yksinäisyydestä tai tylsistymisestä. Kissat eivät tule ainoastaan leikkimään yhdessä, vaan luultavasti myös nukkuvat lähekkäin ja auttavat pitämään huolta toistensa turkeista.
  • Fyysinen ja henkinen terveys. Aktiivisella kissalla on pienempi riski kerryttää ylipainoa, minkä lisäksi eläin pysyy ketteränä ja hyväkuntoisena. Lisäksi yksinolon minimoiminen ehkäisee apatiaa ja tuhoisaa käytöstä.

Mielessä pidettäviä asioita, kun kotona on useampi kuin yksi kissa

Jos päätät adoptoida useamman kissan, pidä mielessäsi seuraavat asiat:

  • Kaksi urosta tulevat keskenään paremmin toimeen, jos ne ovat kastroituja. Jos kissat ovat eri sukupuolta, tulee ne kastroida ja steriloida ei-toivottujen pentueiden estämiseksi. Tämä pätee, vaikka eläimet olisivat sisaruksia keskenään.
  • Ei ole hyvä ajatus adoptoida perheeseen uutta kissaa, jos kotona asuu vanha, sairas tai menneisyyden tapahtumien vuoksi traumatisoitunut eläin.
  • Kissat eivät välitä, vaikka ne olisivat keskenään eri rotua, eivätkä tappele sen vuoksi normaalia enempää.
  • Adoptoidessasi perheeseen uuden eläimen, varmista, että sillä on samankaltainen luonne ja aktiivisuustaso kuin kotona jo asuvalla kissalla.
  • Ihanteellinen tilanne on se, että uusi kissa on kotona jo asuvaa kissaa nuorempi – etenkin, jos alkuperäinen kissa on ujo tai epävarma.

Adoptoi kaksi kissaa – et tule katumaan!

Adoptoi kaksi kissaa - et tule katumaan!

Koska mikään ei ole täydellistä, kahden kissan omistaminen tuo mukanaan myös tiettyjä haasteita. Useampi lemmikki tarkoittaa kaksinkertaisia ruoka-, eläinlääkäri-, rokotus- ja kissanhiekkakuluja.

Mutta kaksi kissaa kaksinkertaistaa rakkauden, seuran ja hauskuuden määrän. Kissojen kanssa leikkiminen tai niiden leikkien seuraaminen on verraton asia.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.