Katsovatko koirat televisiota ihmisten tavoin?

Katsovatko koirat televisiota ihmisten tavoin?
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Jos kotonasi asuu koira, olet todennäköisesti huomannut television vanginneen lemmikin katseen useammankin kerran. Katsovatko koirat televisiota ihmisten tavoin ja ymmärtävätkö ne, mitä ruudulla tapahtuu?

Katsovatko koirat televisiota ihmisten tavoin?

Katsovatko koirat televisiota ihmisten tavoin?

Lyhyt vastaus kysymykseen katsovatko koirat televisiota, on kyllä. Koira näkee ruudulla liikkuvat kuvat, erottaa hahmot ja esineet ja reagoi niihin. Yleisestä uskomuksesta poiketen koirat näkevät värejä, mutta eivät samalla tavalla kuin ihmiset. Siinä, missä ihmisillä on käytössään kolme pääväriä – punainen, keltainen ja sininen – joista pystymme muodostamaan lukemattomia määriä erilaisia sävyjä, koira hahmottaa ainoastaan sinisen ja keltaisen värin.

Tutkimusten mukaan koirat pystyvät tunnistamaan lajikumppaninsa televisioruudulta. Vaikka hajuaisti onkin koiran kehittynein aisti, muiden koirien haukkumisen, leikkimisen ja läähätyksen äänet kiinnittävät eläimen huomion, vaikka ne kantautuisivat televisiosta. Koiraystävämme eivät tunnista televisiosta ainoastaan muita koiria, vaan myös muita eläinlajeja.

Lyhyt keskittymiskyky 

Koiran silmät ovat herkemmät liikkeelle kuin ihmisen silmät, minkä vuoksi koirat tarvitsevat tiuhemmin vaihtuvia kuvia, jotta niiden aivoja pystytään huijaamaan. Tarkemmin ottaen koira tarvitsee vähintään 75 hertsin taajuuden havaitakseen liikettä, eli jos näytämme eläimelle videota 50 hertsin taajuudella – mikä on normaali määrä ihmiselle – se ikävystyy. Koiran näkökulmasta tällaiset kuvat pysähtelevät alituiseen.

Sen lisäksi, että koiraa kiinnostavat nopeammat kuvatiheydet, kaikki rytmit, äänet ja aiheet eivät välttämättä onnistu vangitsemaan eläimen huomiota. Koirat katselevat televisiota, mutta niiden lempiohjelmat koostuvat luonto- ja koira-aiheisista kuvista.

Koira katselee televisiota

Kaikki koirat eivät katso televisiota ja tunnista siellä seikkailevia eläimiä, vaan käytös riippuu suuresti eläimen luonteesta. Jotkut koirat ovat toisia tarkkaavaisempia, mitä tulee mielenkiintoisten asioiden tunnistamiseen televisioruudulta. Käyttäytymisessä on havaittu myös rotukohtaisia eroja. Esimerkiksi tietyt terrierit reagoivat nopeammin televisioruudulla liikkuviin kuviin kuin beagle. Tämä johtuu siitä, että beagle on kiinnostuneempi hajuaistinsa kuin näkönsä havaitsemista ärsykkeistä.

Kanava koirille  

Yhdysvalloissa julkistettiin vuonna 2012 yksinomaan koirille suunnattu televisiokanava, Dog TV. Kanavan kehittäjien ajatuksena oli auttaa kotiin yksin jääviä koiria pärjäämään paremmin yksinolon ja tylsistymisen kanssa.

Kanavan ohjelmat on räätälöity koirien näkö- ja kuuloaistin kyvyt ja ominaisuudet mielessä pitäen. Ajatuksena on stimuloida, rentouttaa ja viihdyttää eläimiä niiden stressin ja eroahdistuksen helpottamiseksi.

Myös television sijainti on tärkeä tekijä. Jos laite on liian korkealla, eläin ei näe kuvaa hyvin ja joutuu olemaan epämukavassa asennossa, mikä vie nopeasti koiran mielenkiinnon. Televisio kannattaa siis sijoittaa koiran korkeudelle. Vaihtoehtoisesti koiran voi päästää sohvalle, jotta eläin saa oikean katselukulman.

Nyt tiedät, että myös koirat katsovat televisiota muiden perheenjäsenten tavoin. Tämä tarkoittaa taas yhtä uutta tapaa lisää viettää aikaa lemmikkisi kanssa. Tosin koiraa kiinnostavat luultavasti ainoastaan ohjelmat, joissa esiintyy sen lajitovereita, joten voit unohtaa uutisten tai lempikomediasarjasi katselemisen.

Älä kuitenkaan käytä tätä tietoa tekosyynä antaaksesi koirallesi vähemmän huomiota tai avataksesi television viihdyttääksesi eläintä. Televisio ei korvaa kävelyllä käymistä, leikkimistä tai paijausta. Vaikka koira pitäisikin television katselusta, sille ei tee hyvää istua koko päivää ruudun ääressä. Muistutamme jälleen, että kohtuus kaikessa, myös television katselussa.

 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.