Millaisia kaloja ovat kieli- ja piikkikampela?

Millaisia kaloja ovat kieli- ja piikkikampela?
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Kielikampela eli meriantura ja piikkikampela ovat kampelakalojen lahkoon kuuluvia kalalajeja, jotka sekoitetaan toisinaan toisiinsa. Nämä kalat kuuluvat eri heimoon ja niillä on myös muita eroavaisuuksia.

Kielikampela eli meriantura

Merianturoiden heimoon kampeloissa kuuluu useita lajeja, ja kyseessä on itse asiassa melko massiivinen ryhmä – lajeja on määritelty yli 120. Kielikampela (Solea solea) on näistä tunnetuin, ja se on myös eniten syödyin kyseisistä lajeista maailmanlaajuisesti. Sitä tavataan esimerkiksi Itämeren eteläisissä osissa. Merkittävimmät merianturan pyyntimaat ovat kuitenkin Alankomaat ja Ranska.

Anatomian osalta voidaan sanoa, että kielikampela on ohut, tummanvihreä tai ruskea kala. Kiinnostavaa ulkonäössä on erityisesti se, että kalan väri mahdollistaa piiloutumisen pohjaan minkä tahansa tyyppisellä vesialueella. Kielikampela voi elää sekä suolaisessa että makeassa vedessä, ja jos sitä pidetään akvaariossa, voidaan huomata sen viettävän noin 90 % ajastaan pohjalla maaten. Pääasiallinen ravinnonlähde sille ovat äyriäiset, mutta tämä kala on myös häijy metsästäjä, joka voi saalistaa hyvin monenlaisia olentoja.

Millaisia kaloja ovat kieli- ja piikkikampela?

Piikkikampela

Piikkikampela (Scophthalmus maximus) kuuluu piikkikampeloiden heimoon, jossa on muun muassa myös silokampela, jota tavataan nykyisin joskus Suomessakin. Kyseessä on litteä ja pyöreämuotoinen kala, jolla on silmät vasemmalla puolella. Se kuuluu vasensilmäkampeloiden heimoon, ja poikasen silmät kiertyvät tälle puolelle. Piikkikampelaa on Euroopan rannikkovesissä laajalti, mukaan lukien Itämeressä, sekä Afrikan rannikoilla.

Kalan suu on suuri ja siinä on useita pieniä ja teräviä hampaita. Piikkikampela elää meren pohjalla, ja se syö muita kaloja, simpukoita sekä äyriäisiä. Se on väriltään vihreä tai ruskea kala, jolla on piikikäs ja täplikäs kylki. Pituus Suomen vesissä on 20–40 cm, mutta muualla piikkikampelaa on tavattu jopa metrin mittaisena.

Millaisia kaloja ovat kieli- ja piikkikampela?
Wikipedia

Kieli- ja piikkikampelan erot

Kuten voit huomata, vaikka nämä kaksi kalalajia ovatkin molemmat kampeloiden lahkoon kuuluvia, niillä on selkeitä eroja. Ulkonäön lisäksi myös käytös ja elinympäristö eroavat. Molemmat näistä kampeloista ovat suosittuja ruokakaloina, mutta etenkin meriantura on erittäin haluttua, joten se on piikkikampelaa tunnetumpi tässä mielessä ja hyvin herkullisena pidetty.

Kehon malli on yksi pääeroista kieli- ja piikkikampelan välillä – piikkikampela on lähes pyöreämuotoinen, kun taas kielikampela soikean mallinen ja hiukan epäsymmetrinen. Yksi silmiinpistävä yksityiskohta on se, että kielikampelan eli merianturan suu työntyy ulos ikään kuin u-kirjaimen muotoisena. Lopuksi vielä sellainen tieto, että sillä meriantura on kovin haluttua ruokaa, se on ikävä kyllä tällä hetkellä vaarassa kuolla sukupuuttoon.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.