Älä tee näitä asioita, sillä koira inhoaa niitä

Joskus teemme asioita, jotka häiritsevät lemmikkiämme, emmekä edes välttämättä huomaa sitä.
Älä tee näitä asioita, sillä koira inhoaa niitä

Viimeisin päivitys: 22 maaliskuuta, 2019

Vaikka ihmisillä ja koirilla on myös yhteisiä mielenkiinnon kohteita, olemme monessa asiassa hyvin erilaisia. Tässä artikkelissa listaamme muutamia asioita, joiden tekemistä kannattaa välttää, koska moni koira inhoaa niitä.

Älä tee näitä asioita, sillä koira inhoaa niitä

Koira ei välttämättä pidä ihmisen tavasta osoittaa hellyyttä

Vaikka koirasi hyväksyisi vastaan laittamatta suurimman osan käytöksestäsi, se tekee sen todennäköisesti kunnioituksesta ja rakkaudesta sinua kohtaan. Tietyt tilanteet saattavat kuitenkin olla eläimelle hyvin epämiellyttäviä tai jopa stressaavia. Usein kyseessä ovat tilanteet, joissa itse ajattelevat vain hemmottelevasi lemmikkiäsi.

Älä tee näitä asioita, sillä koira inhoaa niitä

Koiralle mahdollisesti epämiellyttäviä tilanteita ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Koira jatkuva halailu. Halatessasi koiraasi estät sitä liikkumasta, jolloin se tuntee itsensä alistuneeksi ja haavoittuvaksi.
  • Koiran pään jatkuva koskettelu tai taputtelu. Kun kiinnität tarkempaa huomiota koiran ilmeisiin, huomaat, että se sulkee silmänsä ja laskee päätään, kun sen päätä taputetaan. Tämä on merkki alistumisesta.
  • Koiran poskien puristelu. Vaikkei siltä vaikuttaisikaan, poskien puristeleminen estää useita koiran liikeratoja ja vaikuttaa moniin aisteihin.

Vaikket sitä olisi huomannut koirasi eleistä, voi olla, että teet usein asioita, jotka vaivaavat eläintä tai tuntuvat siitä epämukavilta. Kiinnitä huomiota näihin käytöstapoihin välttääksesi tuottamasta vahingossa mielipahaa lemmikillesi.

Koira on eläin, ei ihminen, joten älä pue sille vaatteita

Monet ihmiset inhimillistävät lemmikkejään, eivätkä kunnioita niiden luonnollista lajille ominaista olemusta. Tämä näkyy usein koirien pukemisella vaatteisiin.

Luonnollisesti ilmiön ympärille on ajan kuluessa muodostunut myös suuri teollisuus. Kauppojen hyllyt notkuvat koirille suunnitelluista design-vaatteista sekä omistajan ja lemmikin yhdenmukaisista asukokonaisuuksista. Puhumattakaan lukemattomista määristä erilaisia asusteita.

On tärkeä muistaa, että koirat eivät välitä muodista. Todennäköisempää on, että aiheutat koirallesi hyvin epämukavan olon pukemalla sen vaatteisiin. Jotkut vaatteiden materiaalit eivät myöskään ole hyväksi koiran iholle ja aiheuttavat jopa ihottumaa tai allergiaa.

Ainoa tilanne, jossa koiralle kannattaa pukea vaate, on eläimen suojaaminen kylmältä tai sateelta. Tällöin tehtävään riittää hyvin jokin kestävästä materiaalista valmistettu koiralle suunniteltu takki tai viitta.

Koiran inhoamia hajuja ja ääniä

Kuulo on yksi koiran herkimmistä aisteista. Eläin reagoi ääniin huomattavasti ihmistä herkemmin, ja jokainen omistaja on varmasti nähnyt, kuinka koira reagoi koviin ääniin, kuten raketteihin tai ukkoseen. Myös yleiset, mutta normaalia kovemmat äänet, kuten imurin meteli tai hiustenkuivaaja, saattavat ahdistaa koiraa. Jotkut eläimet reagoivat  jopa kiljumiseen tai kovalla soitettuun musiikkiin.

Myös koiran hajuaisti on äärimmäisen herkkä, ja jotkin ihmiselle mieluisat tuoksut saattavat olla sille hyvinkin vastenmielisiä. Yleisin esimerkki tästä ovat kodissa käytettävät pesuaineet. Myöskään hajuvesien käyttäminen koirien läheisyydessä ei ole kovin suositeltavaa. Koirat arvostavat enemmän luontaista tuoksuasi.

Yritä siis suojella nelijalkaista ystävääsi näiltä kotisi meluilta ja hajuilta, ja koira on varmasti kiitollinen!

Muita asioita, joista lemmikki ei pidä

Monien muiden koiran inhoamien asioiden joukossa ovat ainakin seuraavat:

  • Koiran nenään tai korviin puhaltaminen. Vältä tekemästä tätä vaikka se saakin koirasi ilmeilemään hauskasti; se on hyvin epämiellyttävää koirallesi.
  • Koiran anturoiden ja jalkapohjien koskettaminen. Ne ovat hyvin herkkä kohta koiran ruumiissa joten sitä saattaa kutittaa niiden kosketteleminen.

Paras keino on kuvitella itsesi koirasi tilanteeseen ja miettiä miltä siitä tuntuu. Toinen keino on opetella ymmärtämään paremmin koirasi elekieltä, ja oppia tunnistamaan mistä se pitää ja mistä ei.

Vältä tekemästä asioita, jotka häiritsevät nelijalkaista ystävääsi

Älä tee näitä asioita, sillä koira inhoaa niitä

Nyt kun tiedät paremmin mitkä tilanteet ovat todennäköisesti koirasi mielestä epämiellyttäviä, voit välttää niitä!

Opi tuntemaan koirasi kehonkieltä ja samalla opit helposti mistä asioista ja tilanteista koirasi ei pidä. Jos haluat oppia lisää koirien elekielestä, voit aina pyytää apua joltakin alan ammattilaiselta, kuten eläinten käytökseen perehtyneeltä kouluttajalta tai eläinlääkäriltäsi.

Jos talouteesi kuuluu myös lapsia, opeta heille kuinka eläinten kanssa tulee käyttäytyä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Näin varmistat että perheenne lemmikki on onnellinen ja sillä on mukava olla kaikkien perheenjäsenten keskuudessa.

Opettaaksesi nelijalkaisen ystäväsi sopeutumaan elämään ihmisten keskuudessa, vähintä mitä voit tehdä on noudattaa näitä ohjeita ja välttää tilanteita jotka tekevät koirasi olon epämukavaksi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.