Ota koira mukaan töihin!

Ota koira mukaan töihin!

Viimeisin päivitys: 08 syyskuuta, 2018

Olemme kirjoittaneet aiemminkin lemmikkiystävällisistä työympäristöistä. Monessa yrityksessä ympäri maailman sallitaan nykyään ottaa koira mukaan töihin. Tämän taktiikan tavoitteena on vähentää työntekijöiden stressiä ja lisätä työtehoa. Mutta mitä lemmikkiystävällinen työympäristö tarkoittaa käytännössä?

Lemmikkiystävällinen työympäristö ja koiran vieminen työpaikalle

Puhuttaessa lemmikkiystävällisestä työympäristöstä ja koiran työpaikalle viemisestä, herää kysymys, toimiiko tämä todellakin käytännössä. Totuus on, että käytäntö on osoittautunut äärimmäisen toimivaksi.

Ota koira mukaan töihin

Tapa on saanut alkunsa Yhdysvalloissa, ja sen perusperiaatteena on, että kuka tahansa pörröisen ystävän omistaja voi tuoda lemmikkinsä mukanaan työpaikalle. Tämä tarkoittaa, ettei koiran tarvitse jäädä yksin kotiin koko pitkän työpäivän ajaksi. Ja kun koira on mukana töissä, työntekijöiden ajatukset eivät harhaile työnteosta murehtimaan, kuinka lemmikki pärjää yksin kotona.

Yllättävää on se, että lemmikkien omistajat eivät ole ainoita, joita tilaisuus ottaa koira mukaan töihin, ilahduttaa. Myös sellaiset työntekijät, joilla ei ole omaa koiraa, ovat olleet iloisia ja nauttineet kollegoidensa lemmikkien läsnäolosta toimistolla. Ja tavoitteet on saavutettu, sillä lemmikkiystävällistä työympäristöä kokeilleiden yritysten työntekijöiden stressitasot ovat todellakin laskeneet!

Tämän omalaatuisen projektin aloitti yritys nimeltään Affinity, joka halusi todistaa, että oikeastaan mikä tahansa tilanne muuttuu paremmaksi, kun siihen liitetään joko koiran tai kissan läsnäolo.

Tarkemman testauksen jälkeen on huomattu, että systeemi todellakin toimii, eivätkä sen positiiviset tulokset jätä sijaa epäilyksille. Positiivisten lopputulosten ansiosta, Ota koira mukaan töihin -päivät ovat nyt suosittuja jokavuotisia tapahtumia useissa eri yrityksissä ympäri maailman. Lemmikit tuovat työympäristöön huumoria ja hellyydenosoituksia.

Ota koira mukaan töihin -päivät ovat suosittuja muun muassa Englannissa, mutta niistä nautitaan myös ympäri Amerikkaa. Affinityn onnekkaat työntekijät sen sijaan saavat nauttia rakkaiden lemmikkiensä seurasta työpäiviensä aikana vuoden jokaisena päivänä!

Tieteellisesti todistetusti hyödyllistä

Virginialaisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan, lemmikkien tuominen työpaikalle on laskenut tiimin jäsenten stressitasoa sekä lisännyt ryhmähenkeä työpaikoilla.

Tästä syystä useat suuret amerikkalaiset yritykset, kuten esimerkiksi Amazon, Google ja Ben & Jerry’s, sallivat työntekijöidensä lemmikkien läsnäolon toimistoilla ympäri vuoden. Valitettavasti tämä käytäntö ei kuitenkaan ole mahdollinen jokaisella työpaikalla, kuten pienemmissä firmoissa.

Toimistot, jotka sallivat lemmikkien tuomisen töihin, sisältävät usein dedikoituja alueita, joihin hieman vilkkaammat yksilöt voidaan jättää leikkimään lajitovereidensa kanssa siksi aikaa, kun omistajat keskittyvät töihinsä.

Koiran tuominen työpaikalle ei tietenkään hyödytä ainoastaan sen omistajaa alentamalla hänen stressiään, vaan se vaikuttaa positiivisesti myös lemmikkiin itseensä. Kun koira pääsee päiväksi mukaan toimistolle, sen ei tarvitse istua yksin kotona odottelemassa milloin sen lauma palaa kotiin.

Ota koira mukaan töihin -päivä on nyt maailmanlaajuinen ilmiö

Koira mukaan töihin

Kuten jo mainitsimme, Ota koira mukaan töihin -päivät ovat suosittuja Yhdysvalloissa ja Englannissa. Virallinen tapahtumapäivä on 24. päivä kesäkuuta, ja sitä on alettu viettää myös muualla maailmassa, esimerkiksi Espanjassa.

Virallisena Ota koira mukaan töihin -päivänä myös pienemmät toimistot sallivat lemmikkien tuomisen työpaikalle.

Päivän tarkoituksena on kunnioittaa koiria, sekä levittää sanomaa niiden työpaikoille tuomisen hyödyistä, jotka vaikuttavat sekä yksittäisiin työntekijöihin, että sitä kautta koko yritykseen.

Toiveena on, että jonakin päivänä myös pienimpien yritysten johtajat huomaavat lemmikkien työympäristöön tuomisen edut, ja koiran ottaminen mukaan töihin sallitaan jatkossa yhä laajemmin.

Kuvien lähteenä toimi: www.abc.es


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.