Miksi koira on mustasukkainen omistajastaan?

Koirat ovat joskus mustasukkaisia, mikä johtuu niiden vaistosta niiden pelätessä, että omistajan rakkaus toista eläintä kohtaan aiheuttaa niille haittaa.
Miksi koira on mustasukkainen omistajastaan?

Viimeisin päivitys: 24 tammikuuta, 2019

Koiran mustasukkaisuus liittyy selviytymiseen ja ryhmässä elämiseen. Koira mustasukkaisuus voi olla huomattavaa esimerkiksi, kun kotiin muuttaa vauva tai uusi lemmikki. Tänään kerromme, miksi koira on mustasukkainen, ja miten eläimen käytöstä voidaan hillitä.

Miksi koira on mustasukkainen omistajastaan?

Lemmikeillä mustasukkaisuudessa on kyse vaistosta. Eläin haluaa suojella suhdettaan omistajaansa, ja käytöksellä ei ole mitään tekemistä rakkauden, ystävyyden tai muun vastaavan asian kanssa. Se on täysin luonnollinen ilmiö koiralla, eikä sitä voida estää.

Moni uskoo, että mustasukkaisuus on vain sosiaalinen konstruktio, jota ilmenee ainoastaan ihmisten keskuudessa. Ihmisen maailmassa tämä tunne liittyy romanttiseen tai seksuaaliseen suhteeseen, mutta koirilla sitä voi ilmetä silloin, kun eläin vaistoaa, että toinen yksilö saattaa olla saamassa omistajan kiintymyksen sen sijasta.

Tietenkään se, mitä koira kokee, ei ole samaa, mitä ihminen tuntee mustasukkainen ollessaan. Koira tuntee mustasukkaisuutta silloin, kun se uskoo sen siteiden ryhmäänsä olevan uhattuina. Esimerkiksi vastasyntynyt vauva perheessä voi aiheuttaa koiran tulemisen mustasukkaiseksi, sillä se näkee vauvan kilpailijana itselleen.

Koira osoittaa mustasukkaisuuttaan usealla erilaisella tavalla. Se voi murista, yrittää purra “tunkeilijaa” tai koettaa saada omistajan huomion tuomalla tällä lelun tai hyppimällä tämän päälle. Jotkut koirat voivat yrittää piiloutua vastustajansa taakse tai koettaa saada tämän mahdollisimman tehokkaasti “pois tieltä”, ja tätä ei aina tehdä ystävällisellä tavalla.

Miksi koira on mustasukkainen omistajastaan?

Kuinka koiran mustasukkaisuus tunnistetaan?

Pystyt päättelemään, että lemmikkisi on mustasukkainen, jos analysoit sen käytöstä ja olet tietoinen kaikista muutoksista kotisi ilmapiirissä. Kaikki koirat eivät tule mustasukkaisiksi silloin, kun talon tulee vastasyntynyt tai uusi lemmikki. Nämä lisäykset perheeseen eivät siis aina saa koiraa tuntemaan oloaan sellaiseksi, että se on jäämässä sivuun.

Itse asiassa koira tuntee mustasukkaisuutta tai kateutta silloin, kun se uskoo, että sitä kohdellaan epäreilusti. Mistä sitten voit tietää, että koirasi on mustasukkainen? Tässä tulevat tärkeimmät merkit:

1. Jatkuva aukkuminen

Kun omistaja kiinnittää enemmän huomiota toiseen eläimeen tai sitten vauvaan, kumppaniin tai vieraaseen, koira voi alkaa haukkua tauotta. Tämä on yleensä jatkuvaa “räksytystä” sellaisilla koirilla kuten chihuahuat ja snautserit.

2. Tarpeiden tekeminen kotiin sisälle

Jos koira on mustasukkainen, se saattaa toimia näin, eli se voi tehdä tarpeensa paikkoihin, joiden se tietää olevan kiellettyjä. Se yrittää näin merkata alueensa tai saada sinun huomiosi.

3. Tavaroiden tuhoaminen

Koirasi voi yrittää tuhota omia lelujaan tai sänkyään, tai sitten se voi yrittää “varastaa” henkilökohtaisia tavaroitasi (sukkia, kenkiä tai muita vastaavia). Tämä on selvä yritys saada sinulta huomiota.

4. Aggressiivisuus

Yksi ilmentymä mustasukkaisuudesta koiralla on murina, hampaiden näyttäminen tai se, että se yrittää purra ketä tahansa selaista, jonka se kokee tunkeilijaksi. Saatat myös huomata muita muutoksia koiran käytöksessä, kuten vinkuminen, pakkomielteinen nuoleminen, kieltäytyminen syömisestä, liiallinen syöminen tai ulvonta.

Miksi koira on mustasukkainen omistajastaan?

Vinkit koiran mustasukkaisuuden hillitsemiseksi

Kuten jo mainitsimmekin, koirat ilmaisevat mustasukkaisuuttaan usealla erilaisella tavalla. Kun olet tietoinen koiran mustasukkaisuudesta, seuraava askel on auttaa sitä pääsemään yli surullisuudesta, ahdistuksesta ja onnettomuuden tunteesta. Seuraaavat vinkit ovat tässä suureksi avuksi:

1. Anna koiralle runsaasti huomiota

Vaikka vastasyntyneen vauuvan saapuminen, tai uuden lemmikin, voikin viedä suuren osan ajastasi, sinun ei omistajana tulisi unohtaa koiraasi. Jopa muutama minuutti huomiota päivässä riittää, jotta koira tuntisi edelleen olevansa rakastettu.

2. Esittele koira uudelle perheenjäsenelle

On tärkeää, että eläin saa kontaktia siihen ihmiseen tai eläimeen, jonka se kokee “vaaraksi”. Leiki ensin koirasi kanssa hiukan, ja sitten esittele se uudelle olennolle. Tee tämä kaikki hellävaraisesti ja kiinnitä tarkkaan huomiota koiran reaktioihin.

3. Anna koiralle herkkuja tai leluja

Koira rakastaa saada uusia leluja tai herkkuja. Kun tulet takaisin ulkoa tai olet viettänyt paljon aika “tunkeilijan” kanssa, anna jotakin koirallesi, jotta voisit osoittaa välittäväsi siitä.

Paras tapa estää mustasukkaisuutta koiralla on se, että eläimen sosiaalisuutta edistetään jo varhaisessa vaiheessa. Olipa tämä puistoon menemistä tai kotona olemista, koiran täytyy oppia, että toisen eläimen läsnäolo ei tule vaikuttamaan sen suhteeseen omistajansa kanssa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.