Lokeista innostunut koira pelastettiin merihädästä

Lokeista innostunut koira pelastettiin merihädästä

Viimeisin päivitys: 25 marraskuuta, 2020

Luonnostaan uteliaat koirat saattavat itsensä toisinaan erikoisiin tilanteisiin ja ajoittain jopa vakaviin ongelmiin. Näin kävi myös tämän vuoden elokuussa Walesin Rhylissä, missä rannalla omistajansa kanssa päivää viettänyt spanieli joutui merihätään. Koira innostui rannalla ja sen tuntumassa liikkuvista lokeista niin paljon, että karkasi omistajaltaan ja lähti uimaan lintujen perään. Kauhistunut omistaja seurasi voimattomana rannalla, kuinka koira ui yhä kauemmas ja kauemmas merelle. Koska koira ei uskonut käskyjä ja palannut rantaan, omistaja joutui soittamaan hätänumeroon.

Merihätään joutuneita ihmisiä ja eläimiä pelastavan Royal National Lifeboat Institution -järjestön pelastajat neuvoivat omistajaa pysyttelemään rannalla oman turvallisuutensa vuoksi ja riensivät pelastamaan koiraa 11 minuuttia hätäpuhelun jälkeen. Tuossa vaiheessa koira oli uinut jo yli kahden kilometrin matkan ja oli ymmärrettävästi väsynyt, mutta kuitenkin hyväkuntoinen. Se kuljetettiin nopeasti rannalla odottaneen omistajansa luokse.

Varotoimet yhteiseen rantapäivään koiran kanssa

Yllä kuvatussa tarinassa oli onneksi onnellinen loppu, mutta tämä on jokaiselle lemmikin kanssa rannoilla ja luonnossa liikkuvalle hyvä muistutus siitä, miten tärkeää varovaisuus ja varotoimet ovat. Koira elää vaistojensa varassa, ja olipa se miten hyvin koulutettu tahansa, vahinkoja voi aina sattua. Kaikki onnettomuudet eivät valitettavasti ole ehkäistävissä, mutta omistajan kannattaa minimoida niiden mahdollisuus omilla toimillaan.

Lokeista innostunut koira pelastettiin merihädästä

Varmista, että koira on tervetullut rannalle

Lemmikin kanssa ei voi lähteä viettämään päivää mille tahansa rannalle, sillä koirien uittaminen yleisillä uimarannoilla on Suomen järjestyslaissa kielletty. Sen sijaan yleisten ja yksityisten uimarantojen ulkopuolisilla alueilla myös koirat pääsevät uimaan. Joissakin kaupungeissa on myös nimenomaan koirille varattuja rantoja.

Valitse sopiva ja turvallinen ranta

Kun muuten sopiva ranta on löytynyt, täytyy omistajan varmistaa, ettei vedessä ole virtauksia tai äkkisyviä kohtia, jotka voivat aiheuttaa koiralle vaaran. Tämän lisäksi veden laatu on tarkistettava aina, kun koira liikkuu veden läheisyydessä. Koira ei saa missään nimessä juoda sinileväistä vettä tai edes uida siinä, sillä sinilevä voi pahimmillaan tappaa sen.

Muista oma vastuusi

Koirasta ja sen käytöksestä on aina vastuussa omistaja, jonka on varmistettava paitsi, että lemmikki ei joudu vaaratilanteisiin, myös se, että se ei aiheuta vaaraa tai haittaa ympäristölle tai muille ihmisille. Taajamassa liikuttaessa koira on pidettävä aina kytkettynä. Myös taajaman ulkopuolisilla rauhallisilla alueilla koiran vapaana ulkoiluttamisessa on oltava varovaisia, sillä koira saattaa esimerkiksi lähteä jahtaamaan lintua tai muuta eläintä, kuten mainitulle walesilaiselle koiralle tapahtui. Omistajan on myös pidettävä mielessä lintujen pesimisrauha ja varmistettava, ettei koira pääse lintujen tai niiden pesien kimppuun.

Lokeista innostunut koira pelastettiin merihädästä

Suojaa koira auringolta

Aivan kuten iso osa ihmisistä, myös monet koirat rakastavat auringonpaisteessa loikoilua. Liiallinen altistus auringolle voi kuitenkin johtaa lämpöhalvaukseen tai ihon palamiseen. Herkille ihoalueille kannattaakin levittää aurinkovoidetta, jos ulkona vietetään yhtään pidempi aika. Lapsille tarkoitettu sinkkipohjainen aurinkorasva sopii tähän tarkoitukseen hyvin. Tämän lisäksi on varmistettava, ettei koira makaa tai kävele kuumalla hiekalla tai muulla alustalla, joka voi polttaa sen herkkiä tassuja.

Vaikka koira olisi suojattu aurinkovoiteella ja tossuilla, lämpöhalvauksen riski on aina olemassa. Sekä auringossa oleilu ilman vettä ja riittävää varjoa että rasitus kuumassa ja kosteassa säässä altistavat koiran lämpöhalvaukselle. Kuumalla säällä ulkoilu kannattaa siirtää suosiolla varhaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan, mutta jos ulkona on oleiltava, parasta tekemistä on varjossa makoilu tai uiminen.

Pakkaa mukaan vettä ja ruokaa

Nesteytys on äärimmäisen tärkeää koiran terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, ja koiralla onkin oltava aina raikasta ja kylmää vettä saatavillaan, oltiinpa sitten kotona tai sen ulkopuolella. Ulkoiltaessa mukana on helppo kuljettaa vesipulloa ja kasaan taittuvaa kevyttä vesikulhoa. Koira ei välttämättä juo tarpeeksi omatoimisesti, joten sille kannattaa tarjota vettä säännöllisin väliajoin. Jos ulkoilu kestää pitkään, kannattaa mukaan pakata myös koiranruokaa.

Siivoa jälkesi

Vaikka kyseessä ei olekaan yleinen uimaranta, on omistajan vastuulla varmistaa, että ympäristö jää hänen ja koiran jäljiltä yhtä puhtaaksi kuin se oli heidän saapuessaan. Mukaan on siis syytä pakata kakkapussi, jotta koiran jätösten siivoaminen on helppoa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.