Koiramaisesti käyttäytyvät kissarodut

Kasvaminen rennon koiran rinnalla auttaa kissaa voittamaan pelkonsa koiria kohtaan. Tämän lisäksi kissa voi kasvaa hyvin seuralliseksi ja rennoksi aikuiseksi.
Koiramaisesti käyttäytyvät kissarodut
Paloma de los Milagros

Kirjoittanut ja tarkastanut biologi Paloma de los Milagros.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Koirista ja kissoista piirretään usein kuva toistensa täydellisinä vastakohtina. Kissa tunnetaan koiraa itsenäisempänä eläimenä, jonka luonnolliset vietit ajavat sitä tekemään sen, mitä se itse haluaa, sen sijaan, että se toimisi muiden pyytämällä tavalla. Tietyillä kissaroduilla on kuitenkin myös monia yleensä koiriin yhdistettyjä piirteitä. Tämä tarkoittaa, että kissa voi olla esimerkiksi lajitovereitaan huomattavasti seurallisempi ja nauttia jatkuvasta omistajalta saadusta huomiosta.

Yksi yleisimmistä koirien ja koiramaisten kissojen yhtäläisyyksistä on näiden eläinten laaja ilmeiden ja eleiden kirjo. Lisäksi molemmille lajeille on ominaista hyvä kuulo- ja hajuaisti, jotka ovat tärkeässä asemassa muun muassa muiden eläinten tunnistamisessa ja niiden kanssa viestimisessä. Kissojen sosiaalisia piirteitä voidaan myös usein vahvistaa koulutuksen avulla.

Koiramaisesti käyttäytyvät kissarodut

Vaikka mikä tahansa kissa voikin käyttäytyä koiramaisesti – joko perinnöllisistä tai ympäristöllisistä syistä johtuen – tietyt rodut ovat toisia alttiimpia tällaiselle käytökselle.

The Abyssinian.
  • Abessinialainen: Etologien mukaan abessinialaiset ovat täydellisiä kissoja heille, jotka ovat tottuneempia toimimaan koirien kanssa. Nämä kissat ovat luonteeltaan sosiaalisia ja muun muassa noutavat heitettyjä leluja, seuraavat omistajaansa herkeämättä ja usein jopa nauttivat vedestä.
  • Ragdoll: Ragdollit ovat leikkisiä ja lempeitä eläimiä, joilta sanotaan puuttuvan kissoille tyypillinen metsästys- ja vartiointivaisto. Rotu on saanut räsynukeksi kääntyvän nimensä tavastaan valahtaa täysin veltoksi syliin nostettaessa. Nämä kissat elävät yleensä hyvin sopuisasti myös muiden eläinten, esimerkiksi koirien, rinnalla.
  • Turkkilainen angora: Neljästä mainitsemastamme rodusta turkkilainen angora muistuttaa todennäköisesti eniten koiraa. Nämä eläimet ovat sosiaalisia ja leikkisiä, ja ne rakastavat huomion keskipisteenä olemista ja uusien ihmisten tapaamista. Tämän lisäksi ne ovat usein erinomaisia uimareita.
  • Maine coon: Maine coonit ovat yksiä suurimmista kesykissoista ja huomattavasti isompikokoisempia kuin pienet koirat. Maine coon on ennen kaikkea lempeä ja rauhallinen jättiläinen, joka pitää leikkimisestä. Nämä kissat tarvitsevat paljon seuraa ja tylsistyvät helposti, eikä niitä saa jättää liian pitkäksi aikaa ilman lajitoveria tai virikkeitä.

Kissan koiramaisen käytöksen rohkaiseminen

Siinä missä tietyt kissarodut käyttäytyvät luonnostaan koiramaisesti, myös muita kissayksilöitä voidaan rohkaista sosiaaliseen käyttäytymiseen.

  • Kouluttaminen. Vaikka kissan kouluttaminen saattaakin viedä enemmän aikaa kuin koiran opettaminen, myös kissat ovat hyvin oppimiskykyisiä eläimiä. Naksutinkoulutus tuottaa usein parhaat tulokset. Tärkeintä on käyttää menetelmää, joka perustuu ehdollistamiseen, positiiviseen vahvistamiseen, negatiivisen rankaisun hyödyntämiseen ja käytöksen täsmälliseen merkitsemiseen.
  • Omistajan kanssa ulkoilu. Monet kissat nauttivat talutushihnassa ulkoilemista, mutta yleensä kissan kävelyttäminen on hyvin eri tyyppistä kuin koiran kanssa lenkkeily. On parasta valita rauhallinen ympäristö, jossa kissa saa rauhassa tutkia paikkoja ja edetä oman mielensä mukaan.
  • Koiran kanssa kasvaminen. Koirien rinnalla kasvavat kissat ovat usein muita lajitovereitaan rennompia ja vastaanottavaisempia ihmisen huomiolle. Tämä perustuu puhtaasti koirien käytösmallien imitoimiseen. Myös ihmiskontaktin maksimointi ensimmäisten elinkuukausien aikana kasvattaa kissasta seurallisen eläimen.

Ihmisten on kuitenkin tärkeää ymmärtää kunkin eläinlajin rajoitukset ja kunnioittaa niiden luontaisia ominaisuuksia. Kun kyse on esimerkiksi sisäsiistiksi opettelussa ja hiekkalaatikon käytöstä, kissan ei voida odottaa käyttäytyvän täysin koiran tavoin.

Jokaisen kissan hankkimista harkitsevan kannattaa selvittää tarkkaan, minkälainen ja minkä rotuinen eläin sopii parhaiten omaan elämäntyyliin. Tämä on tärkeää paitsi omistajan kannalta, myös kissan hyvinvoinnin varmistamiseksi. On myös tärkeää tietää, että lemmikin persoonallisuus heijastaa usein sen elinympäristöä.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.