Koiran adoptointi: onko kaksi koiraa parempi kuin yksi?

Mietitkö toisen koiran hankkimista? Lue tämä juttumme ennen päätöksen tekemistä.
Koiran adoptointi: onko kaksi koiraa parempi kuin yksi?

Viimeisin päivitys: 31 elokuuta, 2018

Lähdet töihin, kuten joka aamu, ja kuten aina, näet koirasi surkean ilmeen. Mietit, miltä tuntuu jäädä yksin. Toisinaan harkitset toisen koiran hankkimista. Mutta onko kaksi koiraa parempi kuin yksi?

Tähän kysymykseen ei luonnollisestikaan ole yksinkertaista vastausta. Sinä ja elämäntilanteesi määrittelevät, mikä on sinulle paras vaihtoehto. Voimme kuitenkin kertoa hyvät ja huonot puolet sille, että taloudessa on useampi kuin yksi koira.

Useamman koiran omistamisen edut

Ensimmäinen etu kahden koiran omistamisessa mainittiin jo ensimmäisessä kappaleessa; koirallasi on aina seuraa. Lähtiessäsi kotoa koirallasi on ystävä, jonka kanssa leikkiä ja viettää aikaa.

Kaksi koiranpentua

Tämä ei kuitenkaan ole ainoa etu:

  • Sosiaalistaminen. Jos koirasi on nuorehko ja tottunut viettämään aikaa yksin kanssasi, on todennäköistä, että sillä on haasteita sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden koirien ja ihmisten kanssa. Kodin jakaminen karvaisen ystävän kanssa voi auttaa paljon tällä osa-alueella.
  • Tylsyyden välttäminen. Tylsistyminen on monen koiran arkea. Koiran viettäessä paljon aikaa yksin kotona, kyllästyminen kiusaa sitä, ja leikkikaveri voi olla mainio tapa välttää tylsyys.
  • Stressin vähentäminen. Eroahdistus, yksinäisyys ja tylsistyminen voivat aiheuttaa lemmikissä stressiä. Se, että koiralla on seuraa, vaikka sinä et olisi kotona, saattaa auttaa välttämään mainittuja vaivoja ja näin estää eläintä stressaantumasta.
  • Se opettaa empatiaa. Eläimet ovat luonnostaan empaattisia. Sanotaan, että kosketus synnyttää kiintymystä ja kiintymys puolestaan kasvattaa empatiaa. Kodin jakaminen lajitoverin kanssa tekee koirasta empaattisen sekä nelijalkaista ystäväänsä, perheenjäseniä, että perheen ulkopuolisia henkilöitä kohtaan.
  • Olet onnellisempi kotona. Jos olet adoptoinut koiran välttääksesi yksinäisyyttä tai saadaksesi seuraa, olet jo huomannut lemmikin tuovan iloa kotiisi. Miltä tuntuisi, jos tämä ilo tuplattaisiin? Juuri näin tapahtuu, jos jaat kotisi kahden koiran kanssa yhden sijaan.

Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuolensa. Useamman koiran omistamisella on etunsa, mutta myös joitakin haittapuolia. Haluatko tietää, mitä ne ovat?

Useamman koiran omistamisen haitat

Useamman kuin yhden koiran omistamisessa saattaa olla olla myös haasteita.

Kaksi koiraa istuu
  • Suuremmat menot. Kaksi koiraa tarkoittaa tuplasti enemmän rokotuksia, ruokaa, ruoka- ja vesiastioita, petejä, mikrosiruja ja niin edelleen. Kaikkea tarvitaan kaksi kertaa enemmän, mikä tarkoittaa tietysti myös menojen tuplaantumista. Ota tämä asia huomioon ennen toisen koiran hankkimista, sillä vaikka joskus kaksi on parempi kuin yksi, tämäkin on tärkeä asia pitää mielessä.

Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuutuu arvioimaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi. – Raamatun jae

  • Koirat eivät tule toimeen keskenään. Jos koirasi on iäkkäämpi, eikä ole tottunut muiden eläinten seuraan, on mahdollista, että perheen vanha ja uusi lemmikki eivät tule toimeen keskenään. Yhteiselämä on tällöin vaikeaa kateuden vuoksi. Jos päätät adoptoida toisen lemmikin, tulee sinun ennen uuden koiran kotiin tuomista varmistaa, että eläimet tulevat toimeen keskenään.
  • Kaksi koiraa vie enemmän aikaa. Kahden koiran ulkoiluttaminen, eläinlääkärissä käyttäminen, ruokkiminen ja tarpeista huolehtiminen vie enemmän aikaa kuin yhdestä lemmikistä vastuun kantaminen.
  • Ei-toivotut pennut. Samaa sukupuolta edustavien koirien kesken saattaa esiintyä ongelmia, mutta jos koirat ovat eri sukupuolta, on riskinä ei-toivottu raskaus. Varmista, että kumpikaan näistä asioista ei toteudu.

Tutustuttuasi useamman koiran omistamisen etuihin ja haittoihin, mitä olet mieltä? Olet se, joka tekee lopullisen päätöksen asian tiimoilta. Me olemme sen kannalla, että kaksi on parempi kuin yksi, mutta jokaisen täytyy itse punnita vaihtoehdot ja tehdä päätös oman tilanteensa mukaan.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.