Koiran kanssa uimarannalle

Koiran kanssa uimarannalle
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Lähes jokainen koira nauttii pitkistä ulkona vietetyistä päivistä ja moni koira pitää myös uimisesta ja vedessä leikkimisestä. Mikä siis olisikaan parempi tapa viettää yhteistä kesäpäivää kuin lähteä koiran kanssa uimarannalle. Tätä ennen täytyy kuitenkin ottaa huomioon muutamia asioita, jotta rantapäivä on miellyttävä ja turvallinen niin koiralle, omistajalle kuin kanssaihmisillekin.

Huomioon otettavia asioita lähdettäessä koiran kanssa uimarannalle

Ennen kuin koiran kanssa lähtee viettämään rantapäivää, on syytä varmistaa, että se on ylipäätään tervetullut rannalle, sillä koirien uittaminen on kiellettyä yleisillä uimarannoilla. Vaikka koirat saavatkin uida kaikkialla muualla paitsi yleisillä ja yksityisillä uimarannoilla, kaikki kanssaihmiset eivät ole mielissään koiravieraista sellaisillakaan rannoilla, joissa eläimillä on lupa oleskella. Tämän vuoksi kannattaa pyrkiä valitsemaan mahdollisimman rauhallinen ranta tai kysyä kohteliaasti muilta rannalla oleskelevilta, sopiiko koiran läsnäolo heille. Paras ja turvallisin paikka uintihetkelle on koirille varattu virallinen uimapaikka, joka on aidattu niin, ettei koira pääse karkaamaan. Tällaisia rantoja ei kuitenkaan ole kaikissa kaupungeissa.

Mitä tulee ottaa huomioon, kun lähdetään koiran kanssa rannalle?

On myös muistettava, että taajamassa koira täytyy pitää aina kytkettynä. Taajaman ulkopuolella koira suositellaan pitämään kytkettynä lintujen pesimisaikana. Vähintäänkin omistajan on oltava koko ajan koiran läheisyydessä niin, että sen saa tarpeen tullen nopeasti kytkettyä. Omistajan on myös pidettävä huolta ympäristöstä ja siivottava sekä mahdolliset omat sotkunsa että koiran jätteet. Koirankakkapussi kannattaa siis ehdottomasti pakata mukaan matkaan.

Koiraa täytyy pitää koko ajan silmällä, jotta se ei pääse karkaamaan, loukkaamaan itseään tai häiritsemään muita ihmisiä. Jos koira pitää uimisesta, on syytä varmistaa, ettei rannassa ole äkkisyviä kohtia tai virtauksia. On myös tärkeää, että koira ei pääse juomaan liikaa merivettä. Rannalle ei saa viedä rokottamatonta tai sairasta koiraa, joka voi vaarantaa lajitovereidensa terveyden. Aivan kuten muutenkin ulkoiltaessa, myös rantapäivää vietettäessä koiralla täytyy olla kaulapannassaan tunnistelaatta, joka helpottaa koiran palauttamista omistajalle mahdollisen karkaamisen jälkeen. Myös koiran mikrosiruttamista suositellaan.

Koiran hoito kuumalla säällä

Ihmisten tavoin myös koirat kärsivät usein kuumasta säästä, ja on omistajan vastuulla varmistaa, että lemmikki pysyy terveenä ja hyvävointisena myös kesäkuukausien aikana. Sekä auringossa oleilu ilman vettä ja riittävää varjoa että rasitus kuumassa ja kosteassa säässä altistavat koiran lämpöhalvaukselle. Yleisimpiä lämpöhalvauksesta kertovia merkkejä ovat voimakas läähätys, lisääntynyt kuolaaminen, levottomuus, heikkous ja hoipertelu sekä limakalvojen ja etenkin ienten sinertävä, purppurainen tai kirkkaanpunainen väri.

Mitä tulee ottaa huomioon, kun lähdetään koiran kanssa rannalle?

Jos lemmikki kärsii lämpöhalvauksen oireista, se täytyy viedä välittömästi eläinlääkäriin. Ensiapuna sille tarjotaan vettä, minkä lisäksi sen pään ja kaulan ympärille, nivusiin sekä kainaloihin voidaan asettaa kosteita pyyhkeitä. Tassut, vatsanalus ja korvalehdet voidaan kastella viileällä vedellä. Pitkät lenkit ja rankat harjoitukset kannattaa siirtää suosiolla varhaiseen aamuun tai myöhäiseen iltaan. Kuumalla säällä parasta tekemistä on varjossa makoilu tai esimerkiksi uiminen.

Huonosti tuuletettujen paikkojen ja suoran auringonpaisteen välttäminen

Lemmikin jättäminen suljettuun autoon on erityisen vaarallista, sillä auton sisälämpötila nousee aurinkoisella säällä hyvin nopeasti vaarallisen korkeaksi. Koiraa ei saa jättää myöskään kuumaan huoneeseen, jossa ilma ei kierrä. Koira ei hikoile samalla tavalla kuin ihminen, ja sen ruumiinlämpö voi kohota nopeasti aiheuttaen jopa hengenvaaran.

Jos kotona on ilmastointi, se kannattaa pitää kuumalla säällä päällä. Jos ilmastointia ei ole, ovet ja ikkunat on syytä sulkea ja peittää kuumien tuntien ajaksi. Illalla ikkunat avataan ja koti tuuletetaan hyvin. Jotkut koirat pitävät myös tuulettimen edessä makoilusta, ja tällöin tuulettimia kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Eläintarvikeliikkeissä myydään myös viilennysmattoja ja muita viilentämiseen tarkoitettuja tuotteita, jotka voivat helpottaa eläimen oloa.

Koira uimassa

Koiraa ei myöskään saa sitoa kiinni paikkaan, jossa ei ole varjoa, sillä etenkin kuumat keskipäivän tunnit aiheuttavat helposti nestehukan, pahoinvointia ja jopa lämpöhalvauksen. Liian pitkä auringossa vietetty aika voi polttaa ja ärsyttää lemmikin ihoa, joten etenkin herkät ihoalueet kannattaa suojata esimerkiksi lapsille tarkoitetulla sinkkipohjaisella aurinkovoiteella. On myös hyvä muistaa, että auringonpaisteella kadut, jalkakäytävät ja rantahiekka kuumenevat nopeasti, ja koiran herkät käpälät ovat alttiit palamiselle. Jos päivän kuumimmalla hetkellä ulkoilemista ei voida välttää, kannattaa koiraa kävelyttää asfaltin sijaan ruohikkoisella alueella. Tämän lisäksi voidaan käyttää polkuanturoita suojaavia tossuja tai voiteita.

Nesteytys ja ruokinta

Nesteytys on äärimmäisen tärkeää koiran terveyden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi. Lemmikillä täytyy olla aina raikasta ja kylmää vettä saatavillaan. Rannalle tai muualle kodin ulkopuolelle lähdettäessä mukaan voi pakata esimerkiksi kevyen kasaantaittuvan vesikulhon. Jos koira ei juo riittävästi omatoimisesti, kannattaa sille tarjota säännöllisesti vettä, kuitenkaan pakottamatta sitä juomaan.

On normaalia, että koiralle ei maistu kuumalla säällä ruoka tavalliseen tapaan. Tästä ei kannata huolestua liikaa, mutta lemmikin käytöstä kannattaa kuitenkin tarkkailla mahdollisten ruoansulatusongelmien tai muiden muutosten varalta. Jos koiralle tarjotaan kuivaruokaa, sitä voi kostuttaa vedellä tai lihaliemellä, jotta koira saa tätäkin kautta lisää nestettä.

Koiran kanssa uimarannalle

Koiran turkin leikkaaminen

Moni omistaja on todennäköisesti harkinnut koiran turkin leikkaamista kesän ajaksi. Paksun turkin ajatellaan tekevän koiran olon tukalaksi, mutta tosiasiassa turkki paitsi lämmittää eläintä talvella, myös viilentää sitä kesällä. Tämä pätee kuitenkin ainoastaan silloin, kun turkki on takuton, mikä tarkoittaa, että koiran säännöllinen harjaaminen on erittäin tärkeää.

Monet eläinlääkärit ja eläinten oikeuksia ajavat järjestöt suosittelevatkin, että lemmikin turkki jätetään leikkaamatta myös kesäaikaan, sillä se auttaa kuumuuden sietämisessä, ehkäisee ihon palamista ja suojaa koiraa hyönteisten pistoilta. Ihosairauksista kärsivien eläinten kohdalla paksun ja tuuhean turkin ohentamisesta tai lyhentämisestä kesän ajaksi voi kuitenkin olla hyötyä. Lyhyt turkki helpottaa erityisesti atoopikon ihon hoitoa, ja karvan lyhyntäminen voi myös ehkäistä hot spotien syntymistä.

Loishäätö

Koira todennäköisesti ulkoilee ja tapaa lajitovereitaan kesällä enemmän kuin muina vuodenaikoina. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää varmistaa, että sen rokotukset ja loishäädöt ovat ajan tasalla. Keväällä ja kesällä myös punkit ovat liikkeellä, mikä kannattaa ottaa huomioon lenkkireittiä valittaessa. Vaikka koiralla käytettäisiin punkkipantaa tai muita loishäätötuotteita, on sen turkki ja iho syytä tarkistaa punkkien varalta joka ilta.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.