Koiran käytösongelmien ehkäiseminen viiden vinkin avulla

21 maaliskuu, 2019
 

Lemmikkimme tarjoavat meille lempeää kumppanuutta ja tinkimätöntä rakkautta. Mutta koska mikään ei ole elämässä täydellistä, toisinaan eläinten käytöksessä ilmenee ongelmia. Tässä artikkelissa annamme muutamia vinkkejä sen suhteen, kuinka koiran käytösongelmien ehkäiseminen onnistuu.

Koirien käytösongelmien syyt

Koiran käytösongelmat voivat johtua monesta syystä, joista osa on ohimeneviä ja toiset vakavampia ja vaikeammin ratkottavia. Yksi esimerkki on stressi, joka voi aiheutua esimerkiksi isosta elämänmuutoksesta, kuten muutosta tai perheenjäsenen menehtymisestä. Tällaisissa tapauksissa tilanne raukeaa yleensä ajan myötä.

Käytösongelmien takana voi olla syvempiä ja vakavampiakin syitä, kuten aikaisempien tapahtumien aiheuttama trauma tai pelko. Tällaisten ongelmien selvittäminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, ja koira saattaa tarvita eläinten käyttäytymiseen erikoistuneen ammattilaisen apua.

Koiran käytösongelmien ehkäiseminen viiden vinkin avulla

Koiran käytösongelmien ehkäiseminen viiden vinkin avulla

1. Aseta selvät säännöt

Jokaisessa perheessä täytyy olla säännöt jokaiselle perheenjäsenelle – olipa kyseessä sitten ihminen tai eläin – jos asioiden halutaan hoituvan sujuvasti.

 

Jos sääntönä on, että koira ei saa mennä sänkyyn, jokaisen perheenjäsenen on pidettävä säännöstä kiinni. Se, että koiralle sanotaan tänään ei ja huomenna kyllä, hämmentää eläintä. Tai jos perheen äiti pitää säännöstä kiinni, mutta isä ei, koira ei tiedä, miten reagoida ja toimia.

2. Älä kohtele koiraa kuin ihmistä

Omistajan ei tule unohtaa olevansa tekemisissä koiran kanssa. Koiraa ei tule yhdistää ihmisten käytökseen, eikä sen voi odottaa käyttäytyvän ihmisten tavoin. Koiraa ei kuulu pukea vaatteisiin pelkistä ulkonäkösyistä, eikä sitä saa pakottaa käyttämään asusteita tai muita sille tarpeettomia tuotteita.

Koirat eivät välitä näistä turhista asioista, vaan ne päinvastoin saavat eläimen tuntemaan olonsa epämukavaksi. Pahimmillaan tällaiset esineet aiheuttavat allergisia reaktioita tai käyttäytymisongelmia, kun koira pakotetaan sietämään sille luonnottomia tilanteita.

3. Anna koiran olla koira

Paras tapa ehkäistä koiran stressiä, traumojen syntymistä ja tiettyjen käytösongelmien kehittymistä, on yksinkertaisesti antaa koiran elää koiran elämää. Koiran täytyy saada tehdä esimerkiksi seuraavia lajille tarpeellisia asioita:

  • Viettää aikaa lajitovereidensa kanssa. Koira rakastaa omistajansa seuraa, mutta sen täytyy saada tutustua myös muihin eläimiiin,
  • Tutkia ympäristöä haistelemalla ulkoilun aikana. Tämä täytyisi sallia, vaikkakoira nuuskisi ihmisille epämiellyttäviä asioita, kuten roskia tai ulosteita.
  • Liikkua tarpeeksi. Koira, joka ei liiku tarpeeksi, tylsistyy. Tämä voi vahingoittaa eläimen terveyttä, ja se saattaa jopa muuttua aggressiiviseksi.
 

4. Käytä positiivista vahvistamista kouluttamisessa

Koiran käytösongelmien ehkäiseminen viiden vinkin avulla

Koiran kouluttaminen vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Omistaja ei saa lannistua, vaikka toivottuja tuloksia ei saavutettaisi hetkessä. Paras tapa kouluttaa koiraa on käyttää positiivista vahvistamista, mikä tarkoittaa toivotun käytöksen palkitsemista. Rankaisemisen sijaan eläimen huono käytös tulee yksinkertaisesti jättää huomiotta. Rankaiseminen voi aiheuttaa käytösongelmia ja herättää koirassa pelkoa.

5. Kohtele koiraa aina hyvin

Hyvä kohtelu, hellyys ja kunnioitus tekevät ihmeitä niin ihmiselle kuin eläimielekin. Ehkäistäkseen käytösongelmien syntymistä omistajan kannattaa seurata seuraavia neuvoja:

  • Yritä olla jättämättä koiraa yksin kotiin liian pitkäksi aikaa.
  • Älä pidä koiraa lukittuna pienessä tilassa, vaikka kyseessä olisi parveke.
  • Älä kiinnitä koiraa ketjulla mihinkään, edes pihalla.
  • Älä lyö koiraa koskaan tai mistään syystä.