Koirien erilaiset hännät ja hännän avulla viestiminen

19 marraskuu, 2019
Häntä on tärkeässä osassa koirien viestinnässä. Eläin voi kertoa hännän asennolla ja liikkeillä monia asioita. Riippuen koiran hännän tyypistä, näitä merkkejä voi olla helppo tai hieman vaikeampi tulkita.

Kuten kaikki tiedämme, erilaiset koirat syntyvät erilaisen hännän kanssa. Häntä ei ole ainoastaan esteettinen asia, vaan myös tärkeä väline kommunikoimisen kannalta. Koira kertoo hännän asennolla ja liikkeillä monia asioita. Tänään kerromme paitsi, millaisia ovat koirien erilaiset hännät, myös miten nämä erilaiset häntätyypit toimivat viestintävälineenä.

Koirien erilaiset hännät ja viestintä

Koirat kommunikoivat keskenään ja ihmisten kanssa kehoaan käyttäen. Asento, johon koira asettaa korvansa, häntänsä ja jalkansa on aivan yhtä tärkeä kuin tapa, jolla se liikuttaa näitä kehon osia. Kommunikoimisen helpottamiseksi jokaisen koiranomistajan kannattaa selvittää, mitä lemmikki kertoo hännällään.

Yleinen sääntö on, että koira heiluttaa häntäänsä ollessaan innoissaan. On kuitenkin myös koiria, jotka eivät voi liikuttaa häntäänsä sekä koiria, joilla on hyvin lyhyt tai kippurainen häntä. Nämä eläimet eivät voi viestiä iloaan hännän heilutuksella, mutta eivät myöskään esimerkiksi pelkoa asettamalla hännän jalkojensa väliin.

Moni koira osoittaa valppautensa nostamalla hännän pystyyn, mutta on myös yksilöitä, jotka pitävät häntänsä pystyssä jatkuvasti, myös rentoutuneena. Tämä tarkoittaa, että koiran hännän asennon ja mielentilan välillä ei ole täysin vedenpitävää yhteyttä, mutta hyvin usein tietty hännän asento kertoo aina yhdestä ja samasta asiasta.

Suora ja matalalla roikkuva häntä

Matalalla roikkuva häntä on häntä, joka roikkuu luonnollisesti jalkojen välissä, eikä nouse yleensä selän tasoa korkeammalle. Esimerkiksi kultaisillanoutajilla, bullterriereillä, bordercollieilla ja englanninvinttikoirilla on tämän tyyppinen häntä.

Kultaisellanoutajalla on matalalla roikkuva häntä

Tässä tapauksessa rennosti alhaalla, lähes jalkojen välissä roikkuva häntä, ei ole merkki pelosta, vaan kyseessä on koiran luonnollinen asento. Vaikka koira olisi hyvin valpas, sen häntä ei todennäköisesti nouse kovin korkealle.

Suora ja pysty häntä

Edellisestä kohdasta poiketen tämän tyyppinen häntä on usein nostettuna selän tason yläpuolelle. Esimerkiksi beagleilla, monilla terriereillä ja chihuahuoilla on suora ja pysty häntä.

Koirien erilaiset hännät

Häntä on luonnollisessa asennossaan selvästi takajalkojen yläpuolella. Koiran täytyy olla selvästi peloissaan, jotta se laskee häntänsä jalkojensa väliin. Osoittaakseen valppautensa tai uteliaisuutensa, koira nostaa häntänsä selvästi päänsä yläpuolelle.

Tämän tyyppisen hännän liikkuvuus on parempi kuin matalalla roikkuvan hännän liikkuvuus, ja näin koira voi ilmaista hännällään monia tunteita laidasta laitaan. Näiden ilmeikkäiden eläinten hännän liikkeitä on helppo ymmärtää, koska nämä koirat pystyvät helposti ilmaisemaan hännällään kaikkia tunteitaan.

Kippurahäntä

Kippurahäntä tekee tunteiden ja mielialan ilmaisemisesta vaikeampaa. Tämän tyyppinen häntä lepää aina koiran selän päällä muodostaen kiekuran, minkä johdosta hännän liikkuvuus on verrattain heikko.

Esimerkiksi malamuuteilla, mopseilla, shiboilla ja shih tzuilla on kippurahäntä. Monilla näistä koirista on pitkä karva, mikä tekee kommunikoimisesta entistä vaikeampaa.

Koiran kippurahäntä

Onneksi koirat kuitenkin ymmärtävät, etteivät ne voi ilmaista kaikkia asioita hännällään, joten he kehittävät muita tapoja kommunikoida. Ne käyttävät viestintään esimerkiksi korviaan ja koko kehoaan. Ihmisten on kuitenkin yleensä vaikeampi tulkita tällaisia eleitä.

Lyhyt häntä

On olemassa koirarotuja ja -yksilöitä, jotka syntyvät ilman häntää tai hyvin lyhyen hännän kanssa. Esimerkkinä mainittakoon welsh corgit, cockerspanielit ja englanninbulldoggit.

Koirien erilaiset hännät

Hännättömyys tai hännän lyhyys vaikeuttaa kommunikoimista huomattavasti. Ihminen voi arvata koiran olevan iloinen tai innoissaan sen yrittäessä heiluttaa lyhyttä häntäänsä – jolloin usein sen koko takapuoli heiluu puolelta toiselle – mutta valitettavasti juuri tämän enempää häntä ei kerro.

Kippurahäntäisten lajitovereidensa tavoin myös lyhythäntäiset koirat ovat kehittäneet muita viestintäkeinoja. Valitettavasti se, että koira ei voi kommunikoida häntänsä avulla, saattaa aiheuttaa väärinymmärryksiä myös koirien itsensä kesken.