Koirien kateus: syyt ja ehkäisy

Tunteet eivät rajoitu ainoastaan ihmisiin. On normaalia, että lemmikki on välillä kateellinen, kun perheeseen tulee uusi jäsen.
Koirien kateus: syyt ja ehkäisy

Viimeisin päivitys: 13 elokuuta, 2018

Aivan kuten ihmisetkin, eläimet ovat tunteellisia olentoja, ja siksi lemmikkien välinen kateus on normaalia. Sitä voi ilmetä, kun kotiin tulee vieraita tai perheenlisäystä. Tänään kerromme joitakin vinkkejä tällaisten tilanteiden välttämiseksi ja niissä toimimiseen.

Syitä lemmikkien väliseen kateuteen

Eläimen kateellisuutta ei voida määrittää ennen kuin ollaan tilanteessa, jossa tämä käytös tulee ilmi. Yleisesti puhuen lemmikit tottuvat muiden eläinten läsnäoloon, mutta joskus ne eivät pysty tukahduttamaan kateuttaan niitä kohtaan.

Tiesitkö esimerkiksi, että pienillä koiraroduilla on tapana olla tarkkoja reviiristään ja käyttäytyä omistushaluisesti tavaroistaan ja omistajastaan? Niiden mielestä kuka vain ”tunkeilija” on uhka. Isot koirarodut puolestaan ovat seurallisempia.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että kultaisennoutajan tai bokserin rotu olisi riittävä tae siitä, että kateutta ei ole. Koirien saama tai saamatta jäänyt koulutus vaikuttaa myös suuresti niiden asenteisiin. Jos koira on kasvatettu talon vauvana ja yhtäkkiä ilmestyy oikea lapsi, koira kokee todennäköisesti olonsa syrjäytetyksi tai hylätyksi.

Kaksi koiraa leikkii

Samaa saattaa ilmetä, kun perhe hankkii uuden lemmikkin. Siitä tulee syyllinen muiden saaman huomion ja hoivan puutteeseen. Näissä tapauksissa kilpailu suosikkina olosta lisääntyy, jotta eläimet voivat määrittää, kuka ansaitsee eniten rakkautta ja huomionosoituksia.

Lemmikkien välisen kateuden välttäminen

Eläimillä ei ole puhekykyä, mutta ne voivat silti tehdä itsensä ymmärretyiksi muilla tavoin. Jos lemmikkisi on kateellinen, voit havaita tiettyjä muutoksia sen asenteessa. Se alkaa ärsyyntyä helpommin ja muuttuu apaattiseksi, huolestuneeksi, surulliseksi ja omistushaluiseksi.

On myös todennäköistä, että lemmikki alkaa repiä rikki lelujaan tai petiään, virtsata kiellettyihin paikkoihin ja hyökätä oletettua uhkaa vastaan. Tässä on joitakin vinkkejä, jotka voivat auttaa sinua ja koiraasi, jotta se ei olisi kateellinen muita kotonasi eläviä eläimiä kohtaan:

1. Vietä aikaa sen kanssa

Jos olet juuri saanut vauvan, on varmaa, että ajan pyhittäminen koiraa (tai mitään muuta kuin vastasyntynyttä) varten tulee olemaan vaikeampaa. On silti tärkeää, että käytät ainakin muutaman minuutin lemmikkisi kanssa leikkimiseen, tai edes hemmottelet sitä hetken.

Voit esimerkiksi ennen sänkyyn menoa maata sohvalla hetken ja antaa lemmikkisi istua sylissäsi tai jaloillasi. On jopa parempi, jos voit heittää pallon tai puukepin sille leikkiä varten, mutta kaikista tärkeintä on, että lemmikkisi tietää, että välität siitä.

2. Esittele uusi perheenjäsen

On hyvin tärkeää esitellä kaikki toisilleen kunnolla, kun uusi lemmikki tai vauva tulee perheeseen. Anna kaikkien tutustua toisiinsa ja viettää aikaa yhdessä.

Jos kateudesta tulee ongelma hankittuasi uuden koiran tai kissan, tee kaikki voitavasi varmistaaksesi, että kullakin on omat tilansa ja tavaransa: kaksi sänkyä, kaksi ruokakuppia, kaksi samanlaista lelua, kaksi hihnaa jne. Jakamisen aika tulee vielä joskus, mutta ensiksi on paras pitää eläimet tällä tavoin toisistaan erillään ongelmien välttämiseksi.

3. Käytä auktoriteettiasi

Älä koe syyllisyyden tunnetta lemmikkisi kateudesta, sillä se on normaali osa sen kehitystä, ja sille on ratkaisukin. Jos et anna koirallesi tarpeeksi huomiota, se näkee tämän heikkoutena ja tulee pyytämään sinulta lisää huolenpitoa ja huomiota.

Kissa ja koira, kissa ihmisen sylissä

Sinun ei tulisi koskaan antaa lemmikkisi tehdä ihan mitä se haluaa vain siksi, että se on surullinen. Lemmikkisi on noudatettava käskyjäsi, kuten aiemminkin. Vain näin se voi ymmärtää, että olet yhä sen johtaja.

4. Vältä suoraa kilpailua

Jos koirasi on tarkka reviiristään, ei ole hyvä idea tuoda perheeseen uutta eläintä (paitsi jos molemmat ovat samaa sukupuolta), koska tämä vain provosoi niitä kateellisuuteen. Voit sterilisoida kummatkin ja vähentää näin asiaan liittyviä hankaluuksia.

Sinun on oltava varma, että et kohtele lemmikkejäsi millään lailla eri tavoin, sillä ne huomaavat kaiken. Molemmat niistä ovat silmissäsi tasa-arvoisia, ja tämän tulisi olla selvää: jos annat yhdelle koiralle lelun, tulee sinun antaa sellainen toisellekin; jos viet yhden kävelylle, muiden lemmikkien tulee olla mukana tai ne tulee viedä erilliselle kävelylle; jos leikit yhden kanssa, saa toinenkin osallistua jne.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.