Lapsi ja koira - perussäännöt turvalliseen yhdessäoloon

Aikuisten tulee valvoa lasten vuorovaikutusta koirien kanssa ja opettaa heitä kohtelemaan eläimiä hellävaraisesti ja kunnioituksella.
Lapsi ja koira - perussäännöt turvalliseen yhdessäoloon

Viimeisin päivitys: 02 huhtikuuta, 2020

Tilastojen mukaan lapset tulevat aikuisia useammin koirien puremiksi. Asiantuntijoiden mukaan tämä johtuu pitkälti siitä, että lapset eivät osaa kohdella koiria kunnioittavasti. Siksi on erittäin tärkeää, että vanhemmat opettavat lapsiaan toimimaan oikein eläinten kanssa. Kun lapsi osaa käyttäytyä kunnioittavasti, koira ei pelkää, säikähdä tai tunne oloaan epämukavaksi, eikä sen näin tarvitse puolustautua. Lapsi ja koira pärjäävät yleensä mainiosti keskenään, kunhan yhteiset pelisäännöt ovat selvät.

Lapsi ja koira – perussäännöt turvalliseen yhdessäoloon

1. Älä häiritse nukkuvaa tai syövää koiraa

Meitä ihmisiäkin ärsyttää toisinaan, kun meidät herätetään kesken makoisten unien, ja sama pätee koiriin. Etenkään lapsen ei tulisi herättää nukkuvaa koiraa, sillä uninen eläin voi olla sekava ja ärtyisä.

Vaikka koiralla ei yleensä olisi ongelmia ruoan suhteen, se saattaa ärsyyntyä, jos sitä häiritään ruokailun aikana. Lapselle on varmuuden vuoksi syytä opettaa, että koiraa ei saa häiritä sen syödessä, eikä sen ruokakuppiin saa koskea.

Lapsi ja koira - perussäännöt turvalliseen yhdessäoloon

2. Älä vedä koiraa hännästä, korvista tai viiksistä

Utelias lapsi saattaa ajatella koiran kehon tutkimisen olevan leikkiä, mutta koira ei välttämättä näe asiaa näin. Vaikka koira olisi kuinka rauhallinen ja kiltti, lapselle täytyy opettaa, ettei sen häntää saa vetää, korvia käännellä tai turkkiin tarrata. Tämä voi sekä häiritä että satuttaa koiraa.

3. Jos koira haluaa poistua tilanteesta, anna sen tehdä niin

Jos koira haluaa poistua tilanteesta, sen tahtoa täytyy kunnioittaa. Koira saattaa hämmentyä tai väsyä liiasta ihmismäärästä, äänistä tai yleisestä tohinasta. Olipa syy mikä tahansa, jos eläin haluaa vetäytyä omaan rauhaansa, sen tulee antaa tehdä näin. Koiraa ei saa myöskään halata tai muuten pitää kiinni vasten sen tahtoa.

Lapsi ja koira - perussäännöt turvalliseen yhdessäoloon

4. Älä mene koiran alueella

Edelliseen kohtaan liittyen, koiralle kannattaa varata oma alue, jossa se saa levätä ja nukkua omassa rauhassaan. Kyseessä voi olla esimerkiksi oma peti kodin rauhallisessa osassa. Lasta tulee opettaa pysymään poissa koiran alueelta ja olla häiritsemättä tätä, kun se on omassa turvapaikassaan.

5. Älä kiusaa koiraa

Koiran kiusaaminen ei ole leikkiä. Lapsen täytyy ymmärtää, että eläimeltä ei saa ottaa sen lelua, eikä sitä saa härnätä ruoalla. Koiran suusta ei tule ottaa mitään, eikä sitä saa käskyttää toistuvasti ilman palkintoa. Kaikki tämä voi tuntua lapsesta leikiltä, mutta koira ainoastaan hämmentyy tällaisesta käytöksestä.

6. Älä rankaise tai kurita koiraa

Lapsi ja koira - perussäännöt turvalliseen yhdessäoloon

Rankaiseminen ei ole koskaan tehokas koulutusmenetelmä, eikä koiraa tule lyödä tai muuten vahingoittaa missään tilanteessa. Vaikka lapsi leikkisi, koira voi ymmärtää läpsäisyt tai huitomiset väärin ja puolustautua esimerkiksi näykkäisemällä. On myös hyvä muistaa, että aikuinen on aina vastuussa lemmikin koulutuksesta, ei koskaan lapsi.

Lopuksi vielä muistutuksena vanhemmille, että lasta ei tule koskaan jättää yksin koiran kanssa. Vaikka lasta olisi opetettu käyttäytymään oikein lemmikin seurassa, ja eläin olisi rauhallinen ja hyvin käyttäytyvä, vahinkoja voi aina sattua. Tämän vuoksi aikuisen on aina valvottava tilannetta. Lapsi oppii parhaiten esimerkin voimalla. Kun vanhemmat haluavat lapsen oppivan käyttäytymään oikein koiran kanssa, heidän on syytä näyttää esimerkkiä ja kohdella itse koiraa kunnioittavasti.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.