Miksi karvanlähtö voi olla kissalle itselleen vaaraksi?

Kissa on siisti eläin, joka käyttää paljon aikaa turkkinsa pesemiseen. Nuolemalla itseään karhealla kielellään kissa poistaa turkistaan irronneet karvat. Koska karvojen pois sylkeminen on vaikeaa, ne voivat kulkeutua eläimen elimistöön ja jäädä mahalaukkuun, muodostaen karvapallon.
Miksi karvanlähtö voi olla kissalle itselleen vaaraksi?

Viimeisin päivitys: 11 lokakuuta, 2019

Irtokarvat käyvät väkisinkin tutuksi jokaiselle kissanomistajalle. Karvanlähtö on luonnollinen osa kissan elämänsykliä, mutta ongelmalliseksi se käy siinä vaiheessa, kun irtokarvat kulkeutuvat eläimen mahalaukkuun ja muodostavat sinne kookkaita karvapalloja.

Tänään kerromme, mitä ongelmia karvapallot voivat aiheuttaa, ja miten omistaja voi ehkäistä näitä ongelmia.

Miksi karvanlähtö voi olla kissalle itselleen vaaraksi?

Olipa kissa sitten lyhyt- tai pitkäturkkinen, siitä irtoaa aina jonkin verran kuollutta karvaa. Tyypillisesti kaksi kertaa vuodessa – keväällä ja syksyllä – karvaa irtoaa tavallista enemmän. Tällöin karvaa löytyy todennäköisesti kodin jokaisesta nurkasta, minkä lisäksi irtokarvaa on nähtävissä myös lemmikin itsensä turkissa.

Kissat käyttävät vuorokaudessa runsaasti aikaa turkkinsa pesemiseen. Sukimalla itseään karhealla kielellään kissa poistaa turkistaan irronneet karvat. Koska karvojen pois sylkeminen on vaikeaa, ne kulkeutuvat usein eläimen elimistöön ja ruoansulatuskanavan läpi.

Miksi karvanlähtö voi olla kissalle itselleen vaaraksi?

Toisinaan karvat jäävät mahalaukkuun muodostaen karvapallon. Pallon kasvettua tarpeeksi suureksi, kissa yleensä oksentaa sen ulos tai se kulkeutuu ulos elimistöstä ulosteen mukana. Harvoissa tapauksissa karvapallo kasvaa hyvin suureksi, eikä poistu luonnollista reittiä, jolloin se voi aiheuttaa ummetusta, ruoansulatushäiriöitä tai jopa vakavan suolitukoksen.

Jos kissa kärsii pahoinvoinnista, turvonneesta vatsasta, runsaasta kakomisesta, ruokahalun puutteesta, ummetuksesta tai apaattisuudesta, saattaa sen suolistoon olla jäänyt jumiin karvapallo. Tällaisessa tapauksessa täytyy ottaa välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin, joka poistaa tarvittaessa karvapallon leikkauksella.

Kuinka huolehtia kissasta karvanlähtöaikana?

Lemmikin kakominen voi ymmärrettävästi huolestuttaa omistajaa, mutta on hyvä muistaa, että on tavallista, että kissoilla on ajoittain ongelmia karvapallojen kanssa, ja että ne ovat harvoin todellinen huolenaihe. Tästäkin huolimatta omistajan kannattaa pyrkiä ehkäisemään karvapallojen muodostumista omilla toimillaan.

  • Harjaa kissan turkki säännöllisesti, olipa meneillään karvanlähtöaika tai ei. Säännöllinen turkin harjaaminen on tehokkain tapa ehkäistä karvapallojen muodostumista, sillä tällöin irtoavan ja eläimen elimistöön kulkeutuvan karvan määrä on pienempi. Pitkäkarvaiset kissat suositellaan harjattavan useamman kerran viikossa ja lyhytkarvaiset kerran viikossa. Karvanlähtöaikaan harjausväliä kannattaa tiivistää.
  • Ruoki kissaa karvapallojen poistoon tarkoitetulla ravinnolla. Moni kissanruokamerkki tarjoaa nykyään erikoisruokia ja lisäaineita, jotka poistavat kissan vatsalaukussa olevia karvapalloja. Joidenkin tutkimusten mukaan runsaasti kuitua sisältävä kuivamuona voi auttaa vähentämään karvapallojen muodostumista suolistossa. Suosittelemme keskustelemaan asiasta eläinlääkärin kanssa, jos karvapallojen muodostuminen on ongelma omalla lemmikillä.
  • Auta kissaa poistamaan karvapallot. Tietyillä yrteillä ja kasveilla on laksatiivinen vaikutus, mikä voi auttaa poistaman kissan suolistoon kertyneet karvapallot. Esimerkiksi vehnä, ohra ja kissanminttu ovat tällaisia kasveja. Näitä ei kuitenkaan kannata tarjota kissalle ennen eläinlääkärin kanssa keskustelemista.
  • Ole tarkkana kissan voinnin suhteen. Pahoinvointi, runsas kakominen, turvonnut vatsa, ruokahalun puute, ummetus ja apaattisuus voivat kertoa lemmikin suolistoon jumiin jääneestä karvapallosta.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.