Miksi narttukoira kiipeää toisen koiran selkään?

Miksi narttukoira kiipeää toisen koiran selkään?

Viimeisin päivitys: 18 marraskuuta, 2020

Muiden eläinten tavoin myös koirat seuraavat vaistojaan, vaikka ihminen onkin kesyttänyt ne jo satoja vuosia sitten. Ihmisen silmään tietyt koirien käyttäytymismallit vaikuttavat oudoilta tai jopa epämiellyttäviltä, mutta eläimen käytökselle on aina selitys. Moni koiranomistaja on varmasti ihmetellyt, miksi narttukoira saattaa toisinaan kiivetä toisen koiran selkään. Tämä käytös ei ole jotain, mitä koirat toistavat ainoastaan paritellessaan.

Miksi narttukoira kiipeää toisen koiran selkään?

Sille, että narttukoira kiipeää toisen nartun selkään, voi olla monia syitä. Koira voi olla on esimerkiksi stressaantunut, tylsistynyt tai huolestunut. Jos koira esimerkiksi joutuu viettämään pitkiä aikoja kotona ilman omistajaa ja aktivointia, se voi turvautua tämän tyyppiseen käytökseen helpottaakseen tylsistymistä tai eroahdistuksen aiheuttamaa stressiä.

Tällaisessa tapauksessa koira kannattaa käyttää kunnollisella lenkillä ennen kotoa lähtöä, minkä lisäksi sille tulee jättää kotiin erilaisia aktivoivia leluja, joilla se voi viihdyttää itseään. Myös hormonit voivat saada koiran käyttäytymään ihmisen silmään epäsoveliaasti, vaikka tosiasiassa kyseessä on eläimelle täysin luonnollinen käytös.

Miksi narttukoira kiipeää toisen nartun selkään?

Lajitoverin selkään kiipeämisen taustalla voi olla myös yksinkertaisesti leikkiminen. Jotkut koirat kopioivat asioita, joita ovat nähneet lajitovereidensa tekevän. Tämä on erityisen yleistä alle kahden vuoden ikäisillä pennuilla. Ongelmana voi kuitenkin olla se, että toinen koira ei välttämättä pidä lajitoverinsa käytöksestä ja muuttuu pahimmassa tapauksessa aggressiiviseksi.

Uroskoirilla lajitoverin selkään kiipeäminen on yksi tapa vakiinnuttaa lauman hierarkiaa, ja myös dominoivat nartut voivat toimia samoin. Tämä on kuitenkin huomattavasti harvinaisempaa, sillä narttukoirat ovat yleensä rauhallisempia, koska ne ovat varmempia asemastaan. Epävarmat koirat aiheuttavat yleisesti ottaen eniten ongelmia ja lajitovereiden välisiä riitatilanteita. Myös huono sosiaalistaminen voi johtaa tämän tyyppiseen käytökseen.

Lajitoverin selkään kiipeäminen voi joissain tapauksissa kertoa myös fyysisestä terveysongelmasta, kuten kivusta sukuelinten alueella tai virtsatieongelmasta, joten omistajan on syytä kiinnittää huomiota koiran muuttuneeseen käytökseen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.