Mitä korvat kertovat koiran alkuperästä?
Vertailtaessa esimerkiksi tanskandoggia ja chihuahuaa, on vaikea käsittää, että nämä kaksi eläintä ovat saman lajin edustajia. Niillä on sama perimä ja samanlaiset anatomiset piirteet, mutta niiden ulkonäkö on vuosisatojen jalostuksen myötä muuttunut keskenään hyvin erilaiseksi. Korvat ovat yksi jokaisen koiran silmiinpistävimmistä piirteistä. Koira käyttää niitä paitsi kuulemiseen, myös viestimiseen. Mutta onko totta, että korvat kertovat myös koiran alkuperästä?
Asiantuntijoiden näkemys koiran alkuperästä
Tämän päivän susi eli harmaasusi sekä koira periytyvät molemmat susilajista, joka kuoli sukupuuttoon noin 15 000–40 000 vuotta sitten. Tästä teoriasta tutkijat ovat hyvin yksimielisiä, mutta se, milloin ja missä koiran kesyyntyminen alkoi, herättää enemmän keskustelua.
Kyseessä on merkittävä tapahtuma, sillä eläimestä, jota ihmiset alun perin pelkäsivät, muodostui lopusta ihmisen läheinen ystävä. Geneettiset tutkimukset ovat paljastaneet todisteita koiran kesyyntymisestä niin Etelä-Kiinassa, Mongoliassa kuin Euroopassakin, minkä vuoksi tutkijat epäilevät, että koirat ovat alkaneet kesyyntyä samanaikaisesti useammassa paikassa.
Ihmisten rooli koirarotujen kehittymisessä
Ihmisillä on ollut tärkeä rooli erilaisia sosiaalisia tarpeita täyttävien koirarotujen kehittämisessä. Alussa tutkijat jalostivat koiria alkeellisen geenitekniikan avulla korostaakseen tiettyjä ominaisuuksia keinotekoisella valinnalla. Nämä prosessit vaikuttivat geneettisen vaihtelun kaavoihin ja ovat ajan saatossa aiheuttaneet haitallisia mutaatioita ja suuren määrän koiraroduittain vaihtelevia perinnöllisiä sairauksia.
Ihmisillä on ollut myös vähemmän suora rooli nykyisten koirien ulkonäön kehittymisessä. Vertaamalla kotieläinten ja niiden villien vastineiden morfologiaa tutkijat kehittivät niin sanotun domestikaatio-oireyhtymän teorian. Sen mukaan kesytetyillä eläimillä tapahtuu morfologisia muutoksia, joihin koirilla kuuluu muun muassa luppakorvien esiintyminen.
Koirien typologia
Typologia on luokittelujärjestelmä, jonka mukaisesti jonkin tieteenalan ilmiöitä lajitellaan niiden ominaisuuksien perusteella tyypeiksi. Fossiilien perusteella on päätelty, että jo pronssikauden alussa olemassa oli viisi erityyppistä koiraa, jotka olivat:
- Mastiffit
- Koirasudet
- Metsästyskoirat (kuten saluki tai englanninvinttikoira)
- Pointterit
- Paimenkoirat
Vaikka tietyt koirarodut ovat hyvin vanhoja, suurin osa roduista on kohtalaisen tuoreita, sillä ne ovat kehittyneet 1800-luvun tienoilla.
Koiran korvien muoto
Varhaisilla koiraroduilla oli pystyt korvat ja terävä tai kiilamainen kuono, eli ne muistuttivat paljon tänä päivänä eläviä pohjoisia rotuja. Tämän päivän koiraroduilla tavataan runsaasti eri muotoisia ja kokoisia korvia, jotka luokitellaan yleensä kolmeen pääryhmään:
- Luppakorvat (mäyräkoira, labradorinnoutaja, beagle)
- Pystykorvat (siperianhusky, saksanpaimenkoira, yorkshirenterrieri)
- Taittuneet tai puolipysty korvat (collie, sileäkarvainen skotlanninpaimenkoira)
Mitä korvat kertovat koiran alkuperästä?
Useat tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että kromosomi 10 on yksi kromosomeista, joissa havaitaan suurinta geneettistä eriytymistä koirarotujen välillä. Tämä kromosomi liittyy paitsi kehon massaan, myös korvien morfologiaan. Tutkimusten mukaan tämä kromosomialue sisältää geneettisiä variantteja, jotka potentiaalisesti vaikuttavat sekä koiran kehon massaan että korvien tyyppiin.
Toisessa tuoreessa tutkimuksessa analysoitiin aineistoa, joka koostui 1417 koiran (193 eri rodusta) ja 9 villin koiraeläimen (kahden kultasakaalin ja seitsemän suden) tiedoista. Tutkijat keskittyivät tutkimaan geenejä, jotka vaikuttavat koirien korvien kokoon ja muotoon. He erottivat joukosta 101 pystykorvaista ja 113 luppakorvaista rotua ja tunnistivat merkittävän yhteyden tietyn geenin ja luppakorvien välillä. Samoin he pystyivät tunnistamaan yhteyden kahden spesifisen geenin ja suurten, pyöreiden korvien välillä. Vastaavia geenejä ei havaittu koirilla, joilla oli keskikokoiset pystykorvat.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Wilkins, A. S., Wrangham, R. W., & Fitch, W. T. (2014). The “domestication syndrome” in mammals: a unified explanation based on neural crest cell behavior and genetics. Genetics, 197(3), 795-808; https://doi.org/10.1534/genetics.114.165423
- Olivares, R., & Labra, P. (2006). Anatomía funcional del oído en perro y gato. TecnoVet, 12(3), ág-17. https://auroradechile.uchile.cl/index.php/RT/article/download/39053/40700
- Carioto, L. (2016). Miller’s Anatomy of the Dog. The Canadian Veterinary Journal, 57(4), 381.
- Webster, M. T., Kamgari, N., Perloski, M., Hoeppner, M. P., Axelsson, E., Hedhammar, Å., … & Lindblad-Toh, K. (2015). Linked genetic variants on chromosome 10 control ear morphology and body mass among dog breeds. BMC genomics, 16(1), 474. https://bmcgenomics.biomedcentral.com/articles/10.1186/s12864-015-1702-2
- Plassais, J., Kim, J., Davis, B. W., Karyadi, D. M., Hogan, A. N., Harris, A. C., … & Ostrander, E. A. (2019). Whole genome sequencing of canids reveals genomic regions under selection and variants influencing morphology. Nature communications, 10.