Mitä paavi ajattelee eläimistä?

Mitä paavi ajattelee eläimistä?

Viimeisin päivitys: 15 lokakuuta, 2019

Paavi Franciscus valitsi nimensä kunnioittaakseen kuuluisaa köyhiä avustanutta munkkia, Franciscus Assisilaista. Franciscus Assisilainen oli tunnettu rakkaudestaan eläimiin, ja hän totesikin aikoinaan eläinten olevan nuorempia veljiämme ja sisariamme. Mutta tiedätkö, mitä paavi ajattelee eläimistä?

Paavi Franciscus vaikuttaa olevan kaimansa tavoin eläinrakas ihminen. Tänään kerromme hieman tämän hetkisen paavin ja eläinten suhteesta, tai oikeastaan paavin näkemyksistä kaikkea elävää kohtaan.

Mitä paavi ajattelee eläimistä?

Kaikki eläimet pääsevät taivaaseen

Yhdessä viikottaisista puheistaan paavi antoi poikkeuksellisen julistuksen, joka sai paljon huomiota eläinystäviltä ympäri maailmaa. Se oli kuitenkin erityisen merkittävä kaikille niille kuulijoille, jotka surivat juuri tällöin menetettyä lemmikkiään.

Paavi sanoi, että elämä kuoleman jälkeen ei ole lahja vain uskoville ihmisille, vaan myös eläimille. Hänen mukaansa raamattu opettaa meille, että tämän ihmeellisen suunnitelman täytäntö koskee myös kaikkea ympärillämme olevaa.

Antaessaan haastattelua italialaiselle Repubblica-uutissivustolle, paavi totesi myös, että “Taivas on avoin kaikille olennoille. Se on se paikka, jossa nämä saavat kokea Jumalan iloa ja rakkautta ilman rajoja.”

On huomionarvoista, että paavi Franciscuksen näkemys eläimistä on hyvin erilainen kuin hänen edeltäjänsä paavi Benedictus XVI :n. Tämä rakasti kissoja, mutta uskoi eläinten olemassaolon rajoittuvan maanpäälliseen elämään.

Nykyinen paavi ei ole kuitenkaan ainoa henkilö, joka on osoittanut ystävällistä ja kunnoittavaa ajatusmallia eläimiä kohtaan. Esimerkiksi paavi Johannes Paavali II sanoi kerran, että eläimillä on jumalallinen henki.

Moni on myötätuntoinen eläimiä, mutta ei naapureitaan kohtaan

Paavi Franciscus on myös valitellut sitä, että on ihmisiä, jotka rakastavat eläimiä ja huolehtivat näistä, mutta eivät osoita rakkautta kanssaihmisiä kohtaan. Hän totesi tämän yleisessä puheessaan tuhansille ihmisille Plaza de San Pedro -aukiolla.

Paavi kommentoi seuraavasti: “Kuinka usein näemmekään kissoihinsa ja koiriinsa äärimmäisen kiintyneitä ihmisiä, jotka eivät auta naapureitaan, jotka ovat avun tarpeessa – tämä ei käy.”

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että paavi olisi eläimiä vastaan, vaan sitä, että meidän tulisi olla myötätuntoisia ja solidaarisia kaikkia eläviä olentoja kohtaan. Näin paavi asettaa kaikki tuntevat olennot saman arvoisiksi.

Pyhä Franciscus ja eläimet

Mitä paavi ajattelee eläimistä?
Lähde: i.tvynovelas.com

Franciscus Assisilainen, jonka Paavi Gregorius IX julisti pyhimykseksi vuonna 1228, tunnetaan eläinten ja luonnon suojelijana. Hän piti eläimiä luomisen lahjana. Franciscus Assisilaisen pyhimyskalenterin mukainen muistopäivä on 4. lokakuuta, joka on myöhemmin hänen vuokseen valittu myös kansainväliseksi eläinten päiväksi.

Franciscus Assisilainen on paitsi eläinten ja ympäristön, myös muun muassa eläintarhojen, tulen, perheiden, kauppiaiden ja rauhan suojeluspyhimys.

Franciscus Assisilainen syntyi Italian Assisin kaupungissa varakkaan kangaskauppiaan perheeseen. Myöhemmin elämässään hän päätti kuitenkin luopua aineellisesta vauraudesta ja palvella kanssaihmisiään ja muita eläviä olentoja. Hän eli eläinten ympäröimänä, ja hänen mukaansa paratiisia ei voinut kuvitella ilman eläimiä. Tarinoiden mukaan Franciscus saarnasi myös eläimille.

Yksi Franciscus Assisilaiseen liittyvistä tarinoista kertoo, kuinka pääskyset seurasivat miestä jatkuvasti, muodostaen ristin. Legendan mukaan mies puhui kerran pääskysille matkallaan saarnaamaan Alvinoon: “Pääskysisaret, nyt on minun vuoroni puhua.”

Artikkelin kuvien lähde: www.upsocl.com ja i.tvynovelas.com


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.